img_3462                           (Kuva: Sini Hakala)

 

Syyskuussa Kreikan koulut avasivat ovensa, ja iloisen punaposkiset lapset kirmasivat niistä sisään silmät jännityksestä kimaltaen imemään itseensä uutta oppia… no, ainakin ne ensimmäiselle luokalle menevät, joilla ei vielä ole omakohtaista kokemusta kouluelämästä ja Kreikan koululaitoksen puutteista. Me vanhemmat odotimme mekin oppituntien alkua, vaikka varsin eri syistä. Kolme ensimmäistä kouluviikkoa on nyt ohitse ja on aika kertoa, miten ne Kreikan maaseudulla kuluivat ja mitä uutta on taas opittu, vai onko mitään. Itse lukeudun niiden ”siunattujen” joukkoon, joilla on lapsi niin ala-asteella, yläasteella kuin lukiossa eli pääsemme kokemaan jokaisen asteen plussat ja miinukset.

 

ALA-ASTEEN RUUSUT JA RISUT

Omassa Agios Dimitrios -kylässämme toimii edelleen oma ala-aste, ja vaikka oppilaita on tavallisesti lähikylistä saapuvat lapset mukaan lukien vain noin 50, on koulu saatu toistaiseksi pidettyä toiminnassa. Positiivista on ollut myös se, ettei luokkia ole yhdistelty, vaan jokaisella luokalla on oma opettajansa (käytännön taustalta löytynee luonnollisesti myös byrokratiaan liittyviä koukeroita ja julkisen sektorin työllisyyden pönkitystä) ja aikaa kunkin oppilaan heikkouksien paikkaamiseen on paremmin. Toisin oli 1980-luvun Rusutjärvellä, jossa itse kävin ala-asteen neljä luokkaa ja jouduimme jakamaan energisen opettajamme huomion milloin itseämme vuotta vanhempien ja milloin nuorempien kanssa, ja esimerkiksi viidesluokkalaisina opettelemaan kuudennen luokan biologiaa ja vasta seuraavana sen oman ikäisillemme tarkoitetun materiaalin.

Siinä se ainokainen ruusu sitten onkin, sillä pienen kyläkoulun toiminta on arvattavasti talouskriisin(kin) aikana vaikeaa ja kaikenlaisia puutteita on ilmennyt. Ne eivät kuitenkaan ole sellaisia puutteita, joita esiintyy vain troikan tai nykyisen hallituksen toimien tai toimettomuuden vuoksi, vaikka tilanne onkin pahentunut tasaiseen tahtiin viimeisten vuosien aikana. Ensimmäinen jokaista vanhempaa huolestuttava ja kismittävä asia on, ettei koulu toimi normaaliin aikatauluunsa, vaan oma kuudesluokkalaiseni tulee kotiin jo kello 12.30 – ilosta säteillen, sehän on selvää! Normaali päivä kestäisi nimittäin kello 14 saakka. Lyhyiden koulupäivien syy on parin aineenopettajan puute. Ilmiö on ollut sama jo vuosia, ja kyseessä ovat aina tasaisen varmasti vieraiden kielten opet.

Kerrottakoon, että viimeisten kahden vuoden aikana olemme olleet vailla englannin opettajaa tammikuulle saakka ja toisen pakollisen vieraan kielen opea pahimmillaan koko vuoden! Olenkin päässyt leikkimään kielenopettajaa, onpa sitten aikaa, energiaa ja taitoa tai ei, jotteivät omat lapseni putoa kielikelkasta ja jopa small talk sujuu tulevaisuudessa. Varakkaammat käyvät yksityisopetuksessa kolmannelta luokalta alkaen, me köyhät saamme sinnitellä, miten parhaiten kykenemme, ja valitettavasti monet eivät kykene. Omalla vähävaraisella maanviljelijäperheelläni on siis onni onnettomuudessa, kun äiti osaa englantia ihan LSE:n tasolla ja kykenee kylvämään kielisiemeniä kaikenikäisten lasten oppimisen suhteen hedelmälliseen maaperään.

 

YLÄASTEEN ALKUMETREILLÄ KUOPPIA

Kylässämme ei enää kuuteen vuoteen ole ollut omaa yläastetta, vaan lapset menevät aamuvarhaisella lähimpään kaupunkiin, Orchomenokseen, jonka kunnallisalueeseen kuulumme. Muinaisuudesta maineikas kaupunki sijaitsee noin 7 kilometrin päässä, ja bussi lähtee kylästämme siihen suuntaan kello 7.15, koululla nuoret saavat siis odotella säällä kuin säällä reilut puoli tuntia ennen kuin kello pirisee kello 8.15. No, se on Suomenkin maaseudulla tuttua arkea, mutta siihen ne samat piirteet sitten loppuvat. Erityisen ruma ja kaltereineen ja kolkkoine käytävineen ja luokkahuoneineen vankilamaisen ulkomuodon omaava yläasteen rakennus kuitenkin lasten omien sanojen mukaan pelottaa sinne ensi kertaa menevää jo kaukaa. Seinien koristeena toimivat onneksi muutamat taiteellisen opettajan, Iasonas Sakkomitroksen, luomat loistavat grafiitit Mona Lisasta aina Marilyn Monroehen, ja Albert Einsteinista Aleksanteri Suureen, jotka saavat kiitosta. Kuvassa pari näytettä Orchomenos Pressin kuvaamina.

grafiti-gymnasio-erasmus-orchomenos-press

Tokihan kaupungeissa koulut toimivat tehokkaammin ja organisoidummalla tavalla? No, eivät välttämättä. Oman yläasteemme kohdalla puutteita on taas kerran ensimmäisten viikkojen aikana paljastunut useitakin. Normaali koulupäivä päättyi viime vuonna kello 14, hallituksen tekemän yläasteiden toimintaa koskevan uudistuksen myötä nyt periaatteessa kello 13.15, mutta mutta… kas kummaa, opettajia etsitään edelleen! Esimerkiksi englannin ja historian opettajat ovat edelleen kateissa eli paikalliset kouluviranomaiset eivät ole vielä saaneet heitä lähetettyä kesälaitumelta oikeaan opinahjoon saakka. Seurauksena on teineille mieleinen sekasotku, jonka vuoksi he pääsevät kotiin lähes joka päivä eri aikaan, milloin jo 12.30, milloin 13.15.

Vanhempien osalta ongelmaksi muodostuu se, ettei koulukuljetusta ole kotiin päin ennen kuin vasta kello 14, jolloin sekä yläaste että viereinen lukio vielä viime vuonna loppuivat. Jätänkö lapseni siis ilman valvontaa koulun pihalle, tien poskelle tai ympäröiville pelloille, tai menemään kaupungin laidalla olevasta koulustaan kilometrin päässä sijaitsevaan keskustaan ”limulle”? Päätös ei ole helppo, sillä kyseinen kaupunki tunnetaan vilkkaasta huumeidenkäytöstään, ja peltojen laidalla sijaitsevien kyseisten koulujen nurkkaukset ovat osoittautuneet ihanteelliseksi ”kauppa-alueiksi”. Koululaiset eivät ole ahkerinta asiakaskuntaa, mutta alue on sopivan syrjässä uteliailta silmäpareilta. Poliisit toki pyörähtävät paikalla päivän aikana useaankin otteeseen, mutta jos vain mahdollista, kukin luonnollisesti hakee oman jälkikasvunsa koululta lyhyinä päivinä. Poikani on vielä nuori ja kokematon, ja vaikka hän onkin ikäisekseen suhteellisen kypsä ja toisaalta varsin epäsosiaalinen, parempi pitää kiusauksista ja mahdollisista ilmaisista kokeilueristä erillään!

 

LUKIOLAISEN SEKAVA ARKI

Lukiolaiseni kohdalla asiat eivät ole alkaneet juurikaan paremmin. Suurimpana erona mainittakoon koulurakennuksen huomattavasti inhimillisempi suunnittelu ja sisustus, sinne on oman teinini mielestä jopa kiva mennä.

Kirjat olivat lukiossakin jo valmiina odottamassa, mutta valtion iloisena ja ylpeänä ilmoittamalla seikalla ei ole suurtakaan positiivista vaikutusta silloin, kun opettajia haeskellaan myös lukiossamme edelleen. Kolmen viikon jälkeen kateissa on vielä ainakin kolme aineenopettajaa, ja tuo aukko näkyy luonnollisesti lyhyinä koulupäivinä. Milloin tytär pääsee kotiin jo kello 12.30, milloin 13.15 ja milloin normaaliin lain määräämään aikaan eli kello 14.

Tyttärelle asia ei aiheuta päänvaivaa ja ”Hallelujaa” kaikuu hänen huuliltaan, jäähän enemmän aikaa surffailla nettiaalloilla ja lueskella kavereiden tempauksista ja mietteistä Facebookissa, tai tehdä omia päivityksiä ja näpsiä selfieitä. Oman pääni se on kuitenkin saanut särkemään ja veren kohisemaan uhkaavalla vauhdilla – onneksi omaan matalan verenpaineen, joka nyt siis on kohonnut normaalitasolle – koska olen joutunut sovittelemaan viereisessä ”kolhoosissa” yläastetta käyvän poikani ja lukiolaisen tyttäreni noukkimista, ettei kummankaan tarvitsisi odotella kauaa korvessa yksinään. Ihanteellinen päivä on silloin, kun molemmat pääsevät koulusta kello 13.15 ja voivat odotella bussia yhdessä, tytär osaa jo pitää veljensäkin puolta ja on sukkelasanaisena ja tervejärkisenä nuorena naisena aina pysytellyt ongelmista kaukana, niin aineiden kuin ihmisten osalla.

Kilometrejä on syyskuun aikana kertynyt auton mittariin, dieseliä palanut ja ajokokemusta karttunut, ja vaikka perisuomalaisen ”ralliveren” omaavana pidänkin ratin takan istumisesta ja vaihtuvien maisemien ihailusta, on usein ollut vaikea pysytellä omassa työaikataulussa, niin freelanceri kuin olenkin.  Jälleen Sinille yksi palkaton lisätoimi lukemattomien muiden jatkoksi: taksikuski.

Muut lukiolaiset ovat jo aloittaneet frontistirionsa eli yksityisopetuksen tavallisesti monenkin aineen osalla, etenkin tyttäreni tapaan viimeistä, kolmatta vuotta käyvät. Se tarkoittaa valmistautumista ylioppilaskokeita varten, joista ei vanhempien ja nuorten itsensä mielestä selviä ilman maksullista erityisopetusta. Tae menestykselle ei frontistiriokaan kuitenkaan ole, mutta siitä kerron eri kerralla. Meillä moiseen järjestelyyn ei kuitenkaan ole varaa! Itselle on noussut huoli siitä, miten oma lukiolaiseni ensi keväänä kirjoittaa, kun hän joutuu turvautumaan vain omiin kykyihinsä, puutteelliseen oppimateriaaliin, sekaviin ja vaikeaselkoisiin oppikirjoihin ja kunkin opettajan motivaatioon ja ammattiylpeyteen.

 

ILMAINEN KOULU JA SIVISTYS?

”Ilmainen koulu ja sivistys kaikille” – lausahduksesta on muodostunut klisee, jota käytetään enää ironisessa mielessä, sillä Kreikassa se ei todellakaan toimi, eikä kaikilla lapsilla ole valtion taholta samoja eväitä huomisen varalle. Jollei vanhemmillakaan ole varaa sinne ”eväsreppuun” paljon tarjota, on helppo arvata, ketkä ovat demokratian synnyinmaassa huomisen päättäjiä ja uranluojia ja ketkä taas turhautuneita väliinputoajia tai halpatyövoimaa!

Ja eväistä puhuen, Suomessa jo vuosikymmeniä tuttu kouluruokailu leijailee valitettavasti vasta unelman tasolla kreikkalaisten päättäjien mielessä, eikä sellaista kenties tulla koskaan maassa näkemään, vaikka talouskriisin myötä köyhtyneiden perheiden lapsille se olisi erityisen tarpeellinen, monet kun eivät enää saa kotonaan tarpeeksi ruokaa, laadullisesti tai määrällisesti. Nälkäisen lapsen on vaikea jaksaa keskittyä tunnilla.

Näin on kouluvuosi pyörähtänyt käyntiin Kreikan maaseudulla Herran vuonna 2016! Toivottavasti kaikki puutteet katoavat seuraavien viikkojen tai kuukausien kuluessa, mutta kallisarvoista opetusaikaa on jo hukattu ja se saa vanhemman mielen surulliseksi.