KREIKAN LIIKENNEKULTTUURIN LYHYT OPPIMÄÄRÄ

Kreikan liikenteessä pätevät samat pelisäännöt kuin kotona Suomessakin… periaatteessa. Kaikilla mopoilijoilla ja autoilijoilla tulee olla ajokortti – suomalainen riittää -, turvavyötä ja kypärää pitäisi käyttää, ajaa tulisi oikealla ja ohittaa vasemmalta, hätävilkut saa avata vain hätätapauksissa, punainen liikennevalo ja Stop-merkki velvoittavat pysähtymään ja niin edelleen. Siinä missä suomalaiset nuhteettomasti pyrkivät noudattamaan sääntöjä, ovat säännöt monien kreikkalaisten mielestä luotu rikottaviksi, tai ei ainakaan juuri heitä koskeviksi.

Muista siis Kreikassa ajaa itse sääntöjen mukaan mutta pidä samalla itsestäänselvyytenä sitä, että muut tiellä liikkujat eivät niitä noudata. Monet kreikkalaiset ovat lisäksi läpäisseet ajo- ja teoriatestinsä maksamalla, joten säännöt ja taidot eivät ole tulleet tutuiksi. Ole erityisen varovainen saarilla ja muilla turistialueilla, jossa myös juovuspäiset turistit ovat liittyneet paikallisten hurjastelijoiden seuraan. Säästyt siten vaaratilanteilta ja onnettomuuksilta, joita muuten odottaa lähes jokaisessa mutkassa ja ohitustilanteessa.

Muista huolehtia esimerkiksi vuokraamasi ajoneuvon hyvästä vakuutuskatteesta eli lue vuokrapaperit läpi huolella ennen niiden allekirjoittamista. Jos kuitenkin joudut onnettomuuden osapuoleksi, hälytä paikalle poliisi – vaikka yleisestä hätänumerosta 112.

Alla kerromme eräistä Kreikan liikennekulttuurin yleisistä mutta pohjoismaisittain jopa hämmentävistä seikoista:

Etuajo-oikeus – Stop-merkki ja punainen liikennevalo velvoittavat pysähtymään ja muussa tapauksessa oikealta tulevaa väistetään, niinhän? Lain mukaan kyllä mutta on yhtä todennäköistä voittaa lotossa kuin nähdä kreikkalaisen luovuttavan sinulle etuajo-oikeutesi. Muista siis aina olla erityisen varovainen risteysalueilla.

Hätävilkku – Hätävilkkuhan ilmaisee, että jokin on vialla, eikö niin? Ei Kreikassa, jossa ne näyttävät vilkkuvan kaikkialla. Paikalliset viestittävät sillä olevansa pikaostoksilla viereisellä kioskilla, leipomossa tai kaupassa, jolloin auto on usein pysäköitynä kiellettyyn paikkaan: toisen auton vierelle, lähes keskelle risteystä, mutkaan ja etenkin ”pysäköinti kielletty” -merkin juurelle.

Ohittaminen– Suomessa on itsestään selvyys, että ohitus tapahtuu vasemmalta. Sama ei päde Kreikassa, jossa tulet pelästymään itseäsi oikealta ohittavaa kaaharia (mikäli ohittamiseen on tilaa). Muista siis pitää silmällä myös oikealla olevaa hätäkaistaa.

Kypärän käyttö – suomalaiset mopoilijat ovat tottuneet käyttämään kypärää, ja niin heidän tulee tehdä Kreikassakin. Paikalliset kuitenkin harvoin sitä itse käyttävät, sillä se koetaan joko liian hiostavaksi tai se ei vain sovi imagoon. Älä kuitenkaan seuraa heidän esimerkkiään, sillä se on sakolla rangaistavaa ja vaarallista. Poliisit tosin valitettavan harvoin sakottavat asiasta.

Tööttääminen – itse varmaan tööttäilet vain halutessasi moittia muita tiellä liikkujia. Kreikassa äänimerkin käyttö on yleistä niin tuttuja tervehdittäessä kuin varoituksena risteyksissä tai mutkissa. Jos sinulle töötätään, et siis välttämättä ole tehnyt mitään outoa.

Pysäköinti – vaikka itse noudattaisit maalaisjärjellä pysäköintiä, muista että useimmilla kreikkalaisilla ei sellaista ole. Varo etenkin kapeilla mutkaisilla maaseututeillä, sillä saatat löytää keskeltä mutkaa pysäköidyn auton, jonka kuljettaja vaihtaa kuulumisia vastakkaisesta suunnasta tulleen tuttunsa kanssa tai on mennyt tarkastelemaan viljelyksiään. Kaupungeissa paikalliset puolestaan pysäköivät jalkakäytäville, risteyksien laidoille ja toisten autojen vierelle.

Nopeusrajoitukset – myös ne jäävät kreikkalaisilta ajajilta usein huomiotta. Yleinen nopeusrajoitus valtateillä on 100 km/h, taajamien ulkopuolella 80 km/h ja taajamissa 50 km/h. Tulet kuitenkin näkemään paikallisia ”rallikuskeja” aivan kaikkialla.

Sakot – vaikka poliisit näyttävät katsovan useita liikennerikkomuksia läpi sormiensa, ovat he viime vuosina tiukentaneet linjaansa. Sakkomäärät ovat suhteellisen korkeita; kuten voit nähdä:

RIKKOMUS SAKKO           KORTTI HYLLYLLE
Et noudata STOP-merkkiä/ kolmiota 700 €                  20 vrk.
Ajat punaista päin 700 €                  60 vrk.
Ajat ilma turvavyötä 350 €                  10 vrk.
Puhut ajaessa kännyyn(ilman hands-freetä) 100 €                  30 vrk.
Ajat mopolla ilman kypärää 80 – 350 €
Ylinopeus Jopa 350 €         60 vrk.
Heität savukkeen paloherkälle alueelle 200 €
Kortti ei ole mukanasi 

Ajat humalassa

200 €                  60 vrk.  (+1 – 12 kk. vankeutta)Jopa 3 000 €                    (+ jopa 6 kk. vankeutta)

 

 

(Tiedot Kreikan poliisin sivustolta: www.policenet.gr)

Mikäli sinua sakotetaan, maksa sakko nopeasti, sillä summa puolitetaan 10 päivän sisällä maksajille. Helpoiten maksat sakon postissa (ELTA – ΕΛΤΑ).

Turvaetäisyydet – siinä missä Suomessa opetetaan turvaetäisyyden tärkeyttä edellä ajavaan – eli olet liian lähellä, jos pystyt lukemaan edelläsi ajavan rekkarin -, Kreikassa asia on toisin. Paikallisten mielestä he nimittäin ajavat liian kaukana, jos väliin mahtuisi toinen auto, ja käytäntöä noudatetaan liian uskollisesti myös valtateillä. Aja siis ennakoivasti ja pyri välttämään äkkijarrutuksia, etenkin jos huomaat toisen auton liimautuneen takapuskuriisi.

Vuoristotiet – Suomessa olet tottunut ajamaan tasaisessa maastossa, jossa yleensä hiljennät vauhtia jarruttamalla. Kreikan kiemurtelevat vuoristotiet vaativat kuitenkin erilaisen ajotyylin, eli käytä normaalia pienempää vaihdetta alamäessä, jolloin auto luonnostaan liikkuu hitaammin. Siten säästyt turhalta jarrujen polttamiselta, jolloin ne ovat käytössäsi tosipaikan tullen.

 

Kiitämme oppimäärän suorittamisesta ja toivotamme turvallista ajomatkaa!

 


Kommentit

Liikennekulttuuri — 2 kommenttia

  1. Nastat ohjeet, ja just nappiinsa olevat havainnot! Kreikan lomilla olen vuokrannut auton alle muutamaan kertaan, ja ekalla kerralla tosiaan hirvitti aika lailla, kun huomasin, ettei muut ajajat noudatakaan liikennemerkkejä eikä paljon muitakaan -sääntöjä. Vähän tuli orpo olo, muuta pian sitä oppii ennakoimaan ja nauttimaan ratissa olosta Kreikassakin. Vuoristoteillä täytyy muistaa pitää ajonopeus matalana ja jarrut viileinä. Valitettavasti Kreikan tiet on Suomeen verrattuna paikoin huonossa kunnossa ja noita ylimäräisiä vaaratekijöitä saattaa tulla siksi eteen milloin vain. Itse olen pariin kertaan ajanut ison kuopan kautta ja naarmuttanut vanteita, onneksi ei sen pahemmin käynyt. Ekan naarmuttelun maksettuani opinkin sitten poistamaan auton vakuutuksesta omaosan!

  2. Jos muuten satutte olemaan Kreikassa talvisen lumisateen aikana, ei liikenteen sekaan kannata vuokra-autolla mennä. Talvirenkaita ei Kreikassa tunneta, vaan alle laitetaan lumisella tai jäisellä tiellä vaan lumikeljut. Muutenkaan tietysti ihmiset eivät osaa auton hallintaa lumella tai jäällä, kuten me täällä pohjoisessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>