Akropolis

Vuodesta 1987 UNESCOn maailmanperintöluetteloon kuuluva Akropolis-kukkula oli Ateenan keskipiste jo kauan ennen kuin siellä nykyään komeilevien rakennusten aikakautta. Ateenan kaupunkivaltion linnoitus ja sen osittain tänäänkin jäljellä olevat mahtavat kyklooppimuurit kohosivat kaupungin linnavuorella, jota jokaisessa kaupunkivaltiossa kutsuttiin nimellä ”akropolis” eli kirjaimellisesti kaupungin korkein kohta. Ateenan Akropolis ei suinkaan ollut kooltaan muinaisen Kreikan suurin, vaikka useat niin luulevat.

Ateenan Akropoliilla on ollut asutusta jo 3000-luvulla eaa ja sen alkuperäinen linnoitus lukeutui mykeneläisen kulttuurin piiriin. Hallitsijan palatsi sijaitsi Erekhtheionin paikalla. Lähes 100 metriä korkean kukkulan huippu on 300 x 150 metrin kokoinen, ja sinne pääsi kapuamaan vain länsilaidalta. Kukkulan rinteillä sijaitsi myös lähteitä ja tarun mukaan kuningas Theseus oli vastuussa massiivisten suojamuurien rakentamisesta.

Nykyään Akropoliilla olevista rakennuksista saamme kiittää yhtenä Kreikan historian mahtavimmista ja taidokkaimmista valtiomiehistä pidettyä Periklestä (495 – 429 eaa), joka pystytti kukkulalle Parthenonin ja Niken temppelit sekä Erekhtheionin, Persialaissodissa tuhottujen rakennusten paikalle. Niiden suunnittelusta olivat vastuussa aikansa kuuluisimmat nimet: kuvanveistosta vastannut Feidia, ja arkkitehtuurin asiantuntijat Iktinos, Mnesikles, Kallikrates ja Kallimahos.

Parthenonin temppeli

Akropoliin suurin rakennus eli Parthenonin temppeli on omistettu Pallas Athenelle, ja kokonaan marmorisen, doorilaisen temppelin rakentaminen aloitettiin vuonna 447 eaa. Se saatiinkin valmiiksi pikavauhtia jo vuonna 438 eaa. Parthenonilla on kokoa 69,5 x 30,9 metriä ja pylväillä korkeutta noin 10,5 metriä. Se ei siis suinkaan ole Kreikan suurin temppeli (vertaa Samoksen Heraionin eli Heran temppeliin!) mutta on maailman tunnetuin. Temppelin keskilaivaa koristivat kuvaukset giganttien taistelusta – gigantomakhiasta – amatsonien taistelusta, Troijan sodasta ja kentaurien taistosta. Parthenonia ympäröiviä pylväitä oli yhteensä 46, ja kapeammissa päädyissä oli myös sisempi pylväsrivi. Temppelin sisällä komeili suurikokoinen norsunluusta ja kullasta valmistettu Athenen patsas.

Koko temppelin ylälaidassa kulki loistokkaiden veistosten friisi, jolla oli pituutta 160 metriä ja korkeutta noin 1 metri. Se kuvasi mytologian sijaan kaupungin tärkeintä uskonnollista juhlaa, jossa Ateenan suojelusjumalalle Athenelle luovutettiin pyhä huntu. Kuvaelmasta löytyy peräti 400 ihmishahmoa, lukuisia jumalia ja 200 eläintä. Samaisen friisin kappaleita lordi Elgin vei laittomasti 1800-luvun alussa mukanaan Englantiin, jossa ne ovat nykyään uskomattoman yksityiskohtaisuutensa ansiosta yksi British Museumin suurimmista vetonauloista, ja joita Kreikan valtio on vuosikausia anonut takaisin kotiin. Parthenonin toinen päätykolmio kuvaa Athenen syntymää ja toinen Athene ja Poseidonin kilpailua kaupungin suojelusjumalan asemasta (lue lisää sivulta: Ateenan historia).

Parthenonin temppeliä pidetään mittasuhteiltaan ja yleisilmeeltään yhtenä hellenistisen ajan harmonisimpana. Tuo vaikutelma johtuu suureksi osaksi siitä tosiasiasta, että lähes yksikään temppelin ”suorista” linjoista ei ole suora vaan kaareutuu juuri sen verran, että ihmisen silmä mieltää sen viivasuoraksi! Yksi lisätodiste sekin muinaisten kreikkalaisten tiedoista ja taidoista.

Parthenonin temppeliä on vuosituhansien kuluessa käytetty mitä erilaisimpiin tarkoituksiin. Alun perin siellä palvottiin Athene-jumalatarta ja säilytettiin ateenalaisten hänelle tuomia kallisarvoisia lahjoja. Sittemmin Aleksanteri Suuren seuraaja Demetrios I Poliorketes käytti temppeliä henkilökohtaisena asumuksenaan ja kristityt muuttivat sen Justianus I:sen aikana 500-luvulla jaa. omaksi kirkokseen. Ateenan 1200-luvun alkupuolella hallintaansa ottaneet frankit majoittavat sinne oman johtajansa Otto de la Rochen ja muuttavat sitten Parthenonin roomalaiskatoliseksi kirkoksi. Myöhemmin ottomaanit muunsivat temppelin moskeijaksi minareetteineen ja sittemmin sinne säilöttiin ottomaanien asevarasto. Viimeisin muutos olikin kohtalokkain, sillä ammusvarastoon osui pommi venetsialaispiirityksen melskeissä 16. syyskuuta 1687, ja suuri osa temppelistä räjähti ilmaan.

Erektheion

Akropoliin pohjoislaidalla nököttävä Erektheion on itse asiassa alueen pyhin rakennus, vaikkei se kenties teekään yhtä suurta vaikutusta ulkonäöllään kuin kukkulaa hallitseva Parthenon. Aivan sen vierellä sijaitsi aiemmin pyhäkkö ja alla puolestaan Ateenan kuninkaan palatsi. Erekhtheionin rakentaminen tapahtui vuosien 421 ja 407 eaa. välillä, ja joonialaisen temppelin pohjapiirros oli varsin monimutkainen, kenties sen moninaisten tarkoitusperien vuoksi.

Erektheion on omistettu useiden jumalien lisäksi kuolevaisille: osa temppelistä on omistettu Athenen ja tämän lahjottaman oliivipuun palvonnalle, osa Poseidonille ja tämän kolmikärjen iskemälle suolavesikaivolle, osa seppäjumala Hefaistokselle, osa kaupungin ensimmäisten myyttisten kuninkaitten Erekhtheuksen ja Kekropsin (edellisen poika) haudoille, osa Erekhtheuksen kaksoisveljelle ja Pallas Athenen ylipapille Butekselle ja myös legendan mukaan taivaasta pudonneelle (ja Troijaa suojelleelle), sittemmin Ateenaan tuodulle pienelle Pallas Athenea esittävälle Palladion-patsaalle. Temppelin suojissa säilytettiin osaa Parthenonin aarteista ja suoritettiin tärkeimmät uskonnolliset menot.

Erekhtheionin ulkoseinämää kiersi friisi, jonka valkoiset marmorikuvat oli kiinnitetty tummanharmaisiin kalkkikivilaattoihin. Muuten koko rakennus oli sekin läheisen Pentelis-vuoren marmoria. Useiden muinaisten kirjallisten lähteiden mukaan temppeli oli kauttaaltaan kauniisti koristeltu seinämaalauksilla, taotuilla roseteilla sekä värikkäillä yksityiskohdilla.

Erekhtheionin tunnetuin yksityiskohta on sen eteläveranta, jonka kattoa kannattelee kuuden kauniin naispatsaan eli karyatidin (tai korain) ryhmä. Parthenonin marmorien lisäksi lordi Elginillä vaikuttaa olleen silmää naiskauneudelle, koska hän mieltyi karyatideihin ja anasti yhden niistä mukaansa Skotlantiin. Toisenkin hän yritti pakottaa matkaansa, mutta se murskautui. Lordin linnan koristuksesta naispatsaskin myytiin sittemmin British Museumiin. Ateenalainen myytti kertoo, kuinka karyatidin varastamisen jälkeisenä yönä kaikki sen Erekhtheioniin jääneet sisaret itkivät ja vaikeroivat koko yön suureen ääneen. Tänään sisarukset jatkavat itkuaan uudessa Akropolis-museossa, jonne ne on siirretty turvaan.

Myös Erektheion on joutunut todistamaan alkuperäisen käyttötarkoituksensa muuttamista niin kristilliseksi kirkoksi, frankkien palatsiksi ja jopa ottomaanien haaremiksi. Temppeli on myös palanut pahasti ainakin kerran 100-luvulla, jolloin roomalaiskenraali Sulla sai ajan historioitsijoiden mukaan ateenalaisveren kirjaimellisesti virtaamaan. Myös sen huonejärjestystä ja ulkopuolta on muuteltu vuosisatojen saatossa. Kreikkalaisen itsenäisyyssodan jaloissa ottomaanien pommi osui Erekhtheioniin ja vaurioitti sitä pahoin.

 

Niken temppeli

Akropoliksen muista rakennuksista mainittakoon myös ihastuttava, voiton jumalattarelle Athena Nikelle omistettu temppeli, jota kutsutaan myös siivettömän Niken temppeliksi. Se sijaitsee aivan temppelialueen sisäänpääsyn suuren portin eli Propylaian reunustalla ja valmistui vuonna 424 eaa, aiemmin persialaisten tuhoaman Athenen temppelin paikalle. Alkuaan Kallikrateksen suunnittelemaa temppeliä ympäröi loisteliaasti koristeltu suojamuuri.

Niken puinen patsas seisoi turvassa temppelin keskellä, ja oli siivetön, jottei jumalatar voisi koskaan hylätä Ateenaa. Pausaniuksen mukaan patsas piteli käsissään granaattiomenaa ja kypärää, joista ensimmäinen symbolisoi rauhaa ja jälkimmäinen sotaa.

Temppelin ulkoseinämän friisit oli koristeltu veistoksin, joissa kuvattiin mm. hevostaistelua, jumalten kokousta ja kreikkalaisten käymiä suuria sotia. Myös osa Niken temppelin friiseistä koristaa nykyään British Museumin suosituimpia kokoelmia. Temppeli on kokonaan rakennettu uudelleen kolmessa vaiheessa 1830-luvulta alkaen, sillä 1600-luvun loppuun mennessä se oli tuhottu maan tasalle. Turkkilaiset nimittäin halusivat temppelin kivet linnakkeen rakentamiseen, koska olivat joutuneet venetsialaisten piirittämiksi.

Herodes Atticuksen odeion

Tänäänkin kulttuuritapahtumien pitopaikkana tunnettu Herodes Atticuksen odeion on Akropoliin etelärinteellä sijaitseva kiviteatteri. Upean teatterin rakennutti 100-luvun lopulla Attikan Marathonista kotoisin ollut kuuluisa retoriikan ja filosofian mestari, ja ahkera julkisten hankkeiden rahoittaja, Herodes Atticus muistoksi edesmenneelle vaimolleen. Musiikkiin erikoistuneen teatterin, eli odeionin, tarve oli suuri, sillä muinaisen agoran odeion oli romahtanut ja tuhovimmainen roomalaiskenraali Sulla oli tuhonnut myös Perikleen rakentaman teatterin.

Alkuaan kiviteatteri oli katettu puisella katolla ja sen loisteliaasta kolmikerroksisesta etuseinästä on jäljellä osa. Penkkirivejä oli yhteensä 32, joten katsojia paikalle mahtui noin 5 000. Katsomo ja lava on rakennettu muutama vuosikymmen sitten uudelleen vaaleasta marmorista. Teatterin kaivauksilta löytyi yllättäen myös ihmisten ja härkien pääkalloja, joten odeionia lienee käytetty sen lyhyenä elinaikana roomalaistapaan myös taisteluareenana. Odeion toimi luultavimmin vain reilut 100 vuotta, sillä 300-luvulla Ateenan tärkeitä rakennuksia tuhottiin järjestelmällisesti Itämeren rannoilta saapuneitten herulien toimesta.

Herodes Atticuksen odeionissa ovat esiintyneet niin paikalliset teatteriseurueet kuin maailmanluokan tähdet, heidän joukossaan Bolshoin balleriinat, kapellimestari Herbert von Karajan, kreikkalainen oopperatähti Maria Callas, legendaarinen Frank Sinatra, oopperan jättiläinen Luciano Pavarotti, tenoreista myös Placido Domingo, Jose Carreras ja Andrea Botticelli, brittimusiikin lyömätön nimi Sting, suomalaistenkin rakastamat Nana Mouskouri ja Mikis Theodorakis. Jopa vuoden 1973 Miss Universum -kilpailu käytiin muinaisen odeionin lavalla.

 

Lähteet:

Wikipedian suomen-, englannin- ja kreikankieliset sivut

Akropolis-museon sivusto

Kreikan kulttuuriministeriön sivusto

Ancient-greece.org-sivusto

www.britannica.com