Ateenan parhaat nähtävyydet

Vaikka Ateena saattaa ensisilmäyksellä vaikuttaa meluisalta, sekavalta ja ruuhkaiselta kaupungilta, on sillä kuitenkin tarjota pitkä listamaailman erikoisimpiin lukeutuvia nähtävyyksiä. Niistä suuri osa on luonnollisesti historiallisia rakennuksia tai raunioita, onhan Kreikan pääkaupungilla loistelias historia takanaan. Mukaan mahtuu lisäksi kokonainen kaupunginosa, ainutlaatuisen vartijakaartin omaava parlamenttitalon aukio sekä luontoäidin luomuksia. Museoista kerron niiden omilla sivuilla.

Ateenan ja Kreikan tunnetuin ja yksi maailman rakastetuimmista nähtävyyksistä on luonnollisesti Akropolis-kukkula ja sen historialliset rauniot, mm. Erektheion, Niken ja Parthenonin temppelit sekä Herodes Atticuksen odeion. Santorinin näköalan lisäksi Parthenon onkin Kreikkaa useimmiten esittävä kuva-aihe, joka saa vuosittain miljoonat turistit valitsemaan matkakohteekseen juuri Kreikan ja Ateenan.

Akropoliin kukkulaan liittyy läheisesti sen alapuolella sijaitseva muinainen suuri torialue eli Agora, jolla silloiset kansalaiset kävivät kauppaa, kuuntelivat itseään viisaampien oppeja ja väittelivät kaikesta taivaan ja maan välillä. Agoran rakentaminen aloitettiin jo 500-luvulla eaa. jolloin sinne valmistui viemäriverkon lisäksi Olympos-vuorella majailevien jumalien temppeli sekä vuosisata myöhemmin Hefaistoksen, Zeuksen ja Apollonin temppelit. Agoralla pidettiin erilaisia kaupungin hallintaan ja oikeuslaitokseen liittyviä kokoontumisia ja sillä sijaitsi myös rahapaja, Attaloksen stoa ja monia muita rakennelmia. Todella vaikuttavasti uudelleenrakennettu Attaloksen marmorinen stoa (kokoa sillä on 115 x 20 metriä) osoittaa, kuinka suuressa arvossa alkuperäisen rakennuttanut Pergamon kuningas Attalos II Filadelfos piti Ateenassa saamaansa opetusta. Tänään sen suojissa toimii museo, jossa voit ihailla agoran alueelta esiin kaivettuja ”aarteita”.

Plakan vanha kaupunginosa on itsessään nähtävyys. Akropolis-kukkulan ja Syntagma-aukion väliin jäävillä kapeilla kujilla pääset pakenemaan Ateenan melua ja tukahduttavaa tunnetta ja astut ajassa taaksepäin. Plakassa odottavat lukuisat pienet museot, viehättävät putiikit, ihastuttavat kahvilat ja aidot kreikkalaistavernat, joista useiden kattoterassilla nautit syntisen herkullisen ruokasi Akropolista ihaillen. Plakan reunustalla kulkevan ostoskatu Ermoun keskellä suosittelen piipahtamaan Ateenan vanhimpiin ortodoksikirkkoihin kuuluvassa Panagia Kapnikareassa, joka on rakennettu noin 1050 jaa. Perikristilliseen tapaan sekin on rakennettu ikivanhan pakanallisen temppelin päälle.

Ateenan tiiviissä keskustassa seisovat myösPeisistratoksen500-luvulla eaa. aloittaman ja Kreikan suurimpana tunnetun Zeus Olympioksen temppelin rauniot, jotka nekin kertovat omaa kieltään silloisten helleenien korkeasta estetiikasta ja kädentaidoista. Temppeli saatiin valmiiksi sotien vuoksi vasta 132 jaa. mutta valitettavasti tänään sen yli 100 korinttilaisesta pylväästä vain 15 kaunistaa Ateenan katukuvaa. Mainittakoon, että jokaisen pylvään korkeus on 17 metriä, verrattuna Parthenonin noin 10,5 metriin. Ja lähes niiden seurasta löytyy roomalaisen keisari Hadrianuksen portti.

Kivenheiton päässä edellisistä sinua odottaa reilun 15 hehtaarin kokoinen kansallinen puutarha, joka on yksi Ateenan ainoista todellisista puistoista, ja jonka varjoihin kannattaakin paeta lepäämään ja vilvoittelemaan kuumana kesäpäivänä. Kuningatar Amalian vuonna 1838 rakennuttamassa puistossa on ihastuttava pieni lampi, jonne ankat kokoontuvat odottamaan makupaloja ja jossa kilpikonnan elävät, pieni kotieläintarha – jossa lapset pääsevät ihastelemaan esimerkiksi kaneja – sekä lasten leikkipuisto ja kasvitieteellinen museo. Aiemmin puutarhan suojissa asusti jopa leijona häkissään, mutta ressukka on onneksi siirretty muualle eläkepäiviään viettämään. Puutarhan laidalla seisoo kaunis Zappeion, jonka olympia-aatettakin herätellyt upporikas Evangelis Zappas lahjoitti valtiolle.

Kansallisen puutarhan laidalta löytyy Syntagman aukio, joka on nykyisen Ateenan keskipiste. Aukiolla sijaitsee parlamenttitalo (Vouli) ja sen edustan ainutlaatuinen Evzonien vartijakaarti houkuttelee päivittäin tuhansia katsomaan vahdinvaihtoa. Tuntemattoman sotilaan hautaa vartioivat salskeat soturit (tsoliades) on puettu vanhanaikaisiin ottomaaneja vastaan taistelleiden kapinallisten ja sittemmin kuninkaan henkikaartin fustanellan, hiippalakin ja puukengät sisältäviin asuihin, jollaista myös oma appeni aikoinaan kantoi. Vartijakaartiin kelpuutetaan vain yli 186 cm mittaiset miehet. Vahdinvaihdon tahti ja koreografia on uskomattoman monimutkainen, samoin vartijoitten toisinaan suorittama jaloittelu. Syntagman laidalla sijaitsevat myös Hiltonin lisäksi kaupungin ylellisimmät hotellit Grande Bretagne ja George II.

Kansallisen puutarhan toisella puolella sijaitsee sitten vuoden 1870 Zappaksen Olympialaisia ja sittemmin vuoden 1896 ensimmäisiä moderneja Olympialaisia varten kunnostettu noin 2 500 vuotta vanha, upea Kallimarmaro-stadioni (tunnetaan myös nimellä Panathinaiko), joka ansaitsee sekin huomiosi. Stadioni on rakennettu muinaisten kreikkalaisten stadionien mukaisesti, ja se yksi on maailman vanhimmista. Lisäksi Kallimarmaro (eli kirjaimellisesti kauniisti marmoroitu) on maailman ainoa täysin marmorinen stadioni. Vuotena 566 eaa. kohonnut stadioni palveli aikoinaan joka neljäs vuosi Athene-jumalattaren kunniaksi järjestettyjen Panathenaia-juhlien urheilukilpailujen tapahtumapaikkana, tänään siellä järjestetään urheilun lisäksi kulttuuriaiheisia tapahtumia. Stadionille mahtui alkujaan 50 000 katsojaa, tänään 45 000. Alkuperäiset puupenkit vaihdettiin marmorisiin jo Lycurguksen aikaan noin 329 eaa ja avokätisyydestään tunnettu Herodes Atticus huolehti sen laajentamisesta vuoden 140 eaa. tienoilla.

Hieman kauempana sinua odottaa Lykavittos-kukkula, jolta avautuu huikea näköala koko Ateenan ylle sekä merelle. Kaupungin korkeimmalla kukkulalla sijaitsevassa teatterissa järjestetään usein kreikkalaisten ja ulkomaisten tähtien ulkoilmakonsertteja ja muita tapahtumia, ja sen kahvila on hinnoistaan huolimatta suosittu jopa paikallisten keskuudessa. Pienessä Agios Georgioksen (Pyhän Yrjön) kirkossa voit käydä hiljentymässä ja sytyttämässä kynttilän edesmenneille sukulaisillesi.

Vaikka Sounion niemi ja sen temppelirauniot sijaitsevatkin noin 70 kilometrin etäisyydellä Ateenan keskustasta, kuuluvat ne jokaisen itseään arvostavan historian ystävän listalle. Suruisanromanttisen maineen omaava jyrkkä ja kallioinen Sounio tunnetaan samaisena paikkana, josta Ateenan kuningas Aigeus hyppäsi mereen tappavaan syleilyyn, luullessaan poikansa Theseuksen kuolleen Kreetan Minotauruksen hampaissa. Juuri hänen mukaansa ympäröivä Egeanmeri sai nimensä. Souniossa sijaitsee myös noin 440 jaa. rakennettu Poseidonin temppeli, joka sekin pystytettiin ahkeran Perikleen aikaan. Aiemmin samaisella paikalla sijaitsi vanhempi temppeli, jonka persialaiset tuhosivat. Poseidonin raunioilla tarkkasilmäinen erottaa tunnetun brittiläisrunoilijan lordi Byronin kaivertaman nimikirjoituksen. Älä sinä kuitenkaan ryhdy samaan puuhaan romanttisesta auringonlaskua ihaillessasi!

 

 


Kommentit

Ateena, nähtävyydet — 2 kommenttia

  1. Soumion niemellä suosittelen jokaista Ateenassa piipähtavaa tai lomailevaa käväisemään. Sinne pääsee loistavasti keskustasta lähtevällä bussilla, eikä matkaankaan mene tuntia kauempaa (paitsi jos on kova ruuhka). Vaikket Kreikan mytologiasta tietäisi tai edes perustaisi, on niemeltä uskomattomat näkymät aavalle merelle ja sen temppelin rauniot ovat nekin vaikuttavat. Lordi Byron todellakin oli oman aikansa vandaali, joka suurena Kreikan ihailijana kävi kaivertamassa omaan viestinsä paikan päälle. Runoilijahan osallistui Kreikan vapaussotaan ja kuoli Kreikassa vuonna 1824.

  2. Hei, osaisiko kukaan kertoa, milloin tuo Kallitheassa/Falirossa sijaitseva mahtavan kokoinen Stavros Niarhoksen Kulttuurikeskus avaa virallisesti ovensa? Tuttuni kertoi käyneensä sen avajaisissa ja tulleensa hullaantuneeksi sen tiloista ja ympäristöön rakennetuista puistoista jne.

Vastaa käyttäjälle Sounio Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>