Akropolis-museo

Akropolis-kukkulan juurella sijaitseva ympäri maailmaa ylistyksen sanoja kerännyt Bernard Tschumin suunnittelema uusi Akropoliin museo pitelee siipiensä suojissa kukkulalta löytyneitä esineitä. Vuona 2009 avattu uusi museorakennus on suunniteltu siten, että Parthenonin ympärysmittojen mukaiset seinämät ovat kaiken keskipisteenä, odottaen British Museumissa säilytettäviä marmoreita kotiin. Marmorithan vei aikoinaan Englantiin lordi Elgin, turkkilaisen valtaa pitäneen sulttaanin luvalla (hänellä oli tosin lupa viedä mennessään vain maasta löytyviä kiviä ja marmorinpaloja!) Museosta on suora näköyhteys läheiselle Akropoliille, ja yli 4 000 upeaa esinettä odottaa ihailijaansa. Jopa museopihalla ja museon alla sijaitseva lasipeitteinen kaivausalue esittelee muinaista Ateenaa aivan uniikilla tavalla.

Suurimman osan museon kokoelmasta muodostavat erikokoiset veistokset, joiden yksityiskohdat ja persoonallisuus ei jätä ketään kylmäksi. Museossa pääsee ihailemaan sekä muinaisten ateenalaisten arkipäivään liittyviä käyttöesineitä lasten leluista lautasiin ja kosmetiikka-astioihin, että itse temppelialueelta poistettuja veistoksia, patsaita ja reliefejä. Tunnetuimpien ja loisteliaimpien museon asukkaiden joukkoon lukeutuvat pyhältä Erekhtheionin temppeliltä tuodut loisteliaat naispatsaat eli karyatidit (tai korait). Yksi kuudesta neidosta tosin joutui aikoinaan lähtemään Elginin seurana Englantiin, jossa se tänäänkin itkee koti-ikävästä. Myös Elginin käsiltä säilyneet Parthenonin temppelin seinäreliefit – ja puuttuvien kopiot – osoittavat kuinka muinaisessa Kreikassa osattiin kivikin herättää eloon. Kerroksesta toiseen kohoaminen on kuin itse Akropoliille kapuaminen, ja esineistöä on myös aseteltu sen mukaan.

Museossa sijaitsee myös kahvila-ravintola, näköalaterassi, 200 katsojan amfiteatteri, vaihtuvien näyttelyitten sali, virtuaalinurkkaus sekä museokauppa. Akropolis-museolle pääsee joko jalkaisin Akropoliin kukkulalta tai metrolinjalla 2, lähimmän aseman ollessa Akropolis. Pääsylipun hinta on aikuisilta 5 €, EU-maiden yli 65-vuotiailta 3 €, alle 18-vuotiaat ja opiskelijat ilmaiseksi. Akropolis-museo on avoinna seuraavasti:

1.huhtikuuta – 31. lokakuuta: ma: kello 8 – 16, ti-su: 8 – 20, pe: 8 – 22.                                     1.marraskuuta – 31. maaliskuuta: ti-to: kello 9 – 15, pe: 9 – 22, la-su: 9 – 20.


Kommentit

Ateena, Akropolis-museo — 2 kommenttia

  1. Akropoliksella käyvien kannattaa ostaa yhteislippu museoon, joka löytyy melkein vierestä. Uusi museo on kerrassaan upea ja sen tiloistakin voi ihailla AKropolista. Itse ihastuin museon suurikokoisiin patsaisiin, joiden varjoon jääneillä pinnoilla voi toisinaan edelleen nähdä aavistuksen vanhoista väreistä. Patsaathan olivat alkuaan kauniin värillisiä, eivät nykyisen vaaleita. Suututtamaan jäi kreikkalaisten puolesta ne British Museumissa olevat marmorit, joille olisi Ateenassa jopa jo paikat valmiina. Toivottavasti ne vielä joskus pääsevät kotiinsa.

  2. Kerrassaan ihana museo, ihastuin ikihyviksi. Joskus 20 vuotta sitten olin käynyt vanhassa museossa siellä Akropoliksen huipulla, mutta tämä uusi jätti mahtavuudellaan sanattomaksi. Vihdoin ovat Akropoliksen aarteet saaneet arvoisensa säilytyspaikan. Museo on loistava paikka esimerkikis keskipäivän kuumina tunteina, siellä on hyvä käyskennellä ja levähtää kauniiden patsaiden ja relieffien seurassa. Patsaita pääsee katsomaan niin läheltä, että eräistä erottaa vielä tänäänkin osittain säilyneet, ikivanhat värit. Yksityiskohdiltaan esineet ovat henkeäsalpaavan kauniita ja mykistävät muinaisten mestarien kättentaidoille. Museo on sopivasti myös ihan metroaseman vierellä, josllei jaksa kävellen keskustassa liikkua.

Vastaa käyttäjälle Katja Ruuska Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>