RANNAT

Kosilla on useita koko perheelle soveltuvia hiekkarantoja, mutta myös kivisiä kalliorantoja, jotka ovat hyvän uimataidon omaavien aikuisten kohteita. Useimmille rannoille on helppo päästä, ja niiltä löytyy ainakin joitain mukavuuksia. Huomaa, että saaren pohjoispuolen rannat ovat tuulisempia, ja siten omiaan puhureita vaativiin vesiurheilulajeihin. Etelänpuoleisilla rannoilla sinun ei tarvitse pelätä hiekan lentävän lasten silmille, ja aallot ovat matalampia. Jos näet sinisen lipun liehuvan rannalla, tiedät sen olevan erityisen puhdas, eli omaavan EU:n Blue Flagin, joka näkyy alla.

Agios Fokas sijaitsee saaren eteläisellä puolella, noin 7 kilometriä pääkaupungista etelään. Ranta on tummahiekkainen ja mukulakivinen, mutta sen syvä ranta ei sovellu lasten vesileikkeihin.  

Agios Stefanos on vierailemisen arvoinen, jollet kavahda yllättävän kylmää vettä ja toisinaan navakkaakin tuulta. Ranta on erityisesti purjelautailijoiden ja muiden tuulta vaativien lajien harrastajien suosiossa. Agios Stefanos löytyy 40 kilometrin etäisyydeltä Kosista ja 3,5 kilometriä Kefaloksen turistialueesta. Auringonoton ja vesileikkien lomassa voit tutustua aivan rannan vierellä sijaitseviin esikristillisten pyhäkköjen raunioihin ja niiden upeisiin mosaiikkilattioihin.

Kardamena on 5 kilometrin pituinen hiekkaranta saaren pohjoispuolella, noin 22 kilometriä Kosin kaupungista etelään. Se tarjoaa kaikki perusmukavuudet, ja sen loiva ranta sopii myös lasten vesileikkeihin, tosin rannalla saattaa iltapäivisin puhaltaa navakka tuuli.

Limnionas on ihanteellinen valinta rauhaa ja yksityisyyttä kaipaaville. Se sijaitsee 43 kilometriä pääkaupungista lounaaseen. Koska ranta sijaitsee luonnonkauniissa suojaisassa poukamassa, se on tyyni, vaikka sijaitseekin Kosin pohjoispuolella.

Mastiharin upea valkoinen hiekkaranta sijaitsee 22 kilometrin etäisyydellä Kosista, läheltä Antimahiaa. Aivan meren tuntumasta löytyy myös vanhan kristillisen basilikan rauniot, ja niiden edelleen nähtävillä olevat mosaiikkilattiat. Lattiat ovat toisinaan tuulen jäljiltä hiekan peitossa, joten voit joutua leikkimään arkeologia ja pyyhkimään ohutta hiekkakerrosta pois voidaksesi ihastella ”löytöäsi”. Työn jälkeisen nälkäsi voit tyydyttää rannan kalatavernojen tuoreella annilla.

Milos tunnetaan hiehosta hiekastaan, puhtaasta vedestään ja rantabaarista, jossa kesäaikaan järjestetään konsertteja ja josta soiva musiikki kaikuu ympäri rantaa. Ei siis ihanteellinen valinta niille, jotka kaipaavat vain rauhaa ja luonnon ääniä.

Nomiku-Barbajianni jatkuu Kosin kaupungista kumpaankin suuntaan. ”Jianni-sedän” rannalta löytyvät niin aurinkotuolit ja -varjot, kuin vesiurheilumahdollisuudet ja ravintolat sekä baarit.

Paradise Beach, eli Paratiisiranta, on nimensä veroinen ja sitä tituleerataan usein saaren kauneimmaksi ja suosituimmaksi rannaksi. Uskomattoman kaunista, valkoista hiekkaa ja kristallinkirkasta sineä huokuvaa merta jatkuu 6 kilometrin verran suojaisassa lahdenpoukamassa. Ranta sijaitsee saaren eteläisessä kärjessä, Kefaloksessa, noin 40 kilometriä pääkaupungista Kosista.

Psalidi eli ”Sakset” on Kosin eteläpuolen hiekasta ja mukulakivestä muodostuva ranta, vain 3,5 kilometrin päässä pääkaupungista. Rannalta löytyvät kaikki mukavuudet niin auringonottoon, vesiurheiluun kuin makunautintoihinkin. Se soveltuu erityisesti sukelluskalastukseen ja snorklaukseen.

Thermes eli ”Lämpimät” tunnetaan kallioistaan ja syvyydestään. Se sijaitsee noin 10 kilometriä Kosin kaupungista länteen. Rannalla on erikseen kivillä aidattu allas, jossa voit nauttia saaren uumenista pulppuavan kuuman rikkipitoisen veden terapeuttisista vaikutuksista. Huhujen mukaan jopa Kleopatra on käynyt kauneushoidoissa Kosin kuumilla lehteillä! Me tavalliset kuolevaiset voimme parannella siellä reumaamme tai muita nivelvaivojamme.

Tigkaki on Kosin pohjoispuolen rannoista suosituimpia, ja se löytyy 11 kilometrin päästä Kosista. Valkohiekkainen ja loiva, 10 kilometrin pituinen, ranta sopii koko perheelle, vaikka se onkin tuulisuutensa vuoksi erityisesti purjelautailijoiden vakiorantoja. Tigkaki tarjoaa aurinkotuolien ja -varjojen lisäksi vesiurheilua ja ravintoloita.

Zourouni on ihastuttava hiekkaranta, jolta myös löytyvät kaikki perusmukavuudet. Idyllistä rantaelämää saattaa tosin täälläkin häiritä rannan baarien liialla volyymilla soiva musiikki. Zourouni onkin nuoremman sukupolven suosiossa.