KOS – EGEANMEREN PARATIISI JA LÄNSIMAISEN LÄÄKETIETEEN KEHTO

Kinnis, Koos, Meropis, Nymphaea, Coo, StanchioKos on historian sivuilla mainittu monilla nimillä, joista nykyinen viittaa mytologisen Meropas-kuninkaan tyttäreen nimeltä Koos.

kos-auringonlaskuEgeanmeren kaakkoisosassa, hieman Rodoksesta pohjoiseen, sijaitseva Kos on kooltaan Dodekanesian (nimi tarkoittaa 12 saarta) saariryhmän kolmanneksi suurin saari – 290,27 km² ja asukasluvultaan toinen – asukkaita on reilut 38 000 – heti Rodoksen jälkeen. Pääkaupunki Kos oli aikoinaan Egeanmeren Wall Street, kaupan ja bisneksen keskus. Tänään siellä sijaitsevat saaren pääsatama ja suuri osa nähtävyyksistä. Kosin suurimmat kylät ovat lentokentän läheisyydessä sijaitseva Antimahian hunajakylä, vilkas Kardamena, rauhallinen Kefalos, vesiparatiisi Mastihari, sekä idylliset vuoristokylät Zia ja Pyli.

Kosin historia ja kulttuuri ovat saaneet vaikutteita kreikkalaisesta, turkkilaisesta ja italialaisesta kulttuurista, ja ovatkin niiden ihastuttavia sekoituksia. Nähtävyyksiä löytyy kulttuuria ja historiaa janoaville kiitettävästi. Temppelien ja ritarilinnojen raunioita, vanhoja kirkkoja ja moskeijoita, museoita ja jopa luolia sijaitsee eri puolilla taianomaista Kosia. Saarta tituleerataan usein Hippokrateen saareksi, koska läntisen lääketieteen isä syntyi, opiskeli ja työskenteli Kosilla. Osan tutkimuksistaan ja parannustyöstään hän suoritti kuuluisassa Asklepionin temppelihoitolassa, jonka raunioilla vierailu kuuluu olennaisena osana Kosin matkaan.

Kos ei kuitenkaan ole juuttunut vaiherikkaaseen menneisyyteensä, vaan elää ja nauttii tästäkin päivästä, tarjoten vierailijoillensa mitä monipuolisinta lomaa. Putipuhdasta rantaviivaa on yhteensä noin 400 kilometriä, ja rantoja löytyy jokaiseen makuun. Voit soluttautua lukuisien kansalaisuuksien sekaan kosmopoliittisilla hiekkarannoilla, valita itsellesi romanttisemman ja intiimimmän pienen lahdenpoukaman tai rentoutua kuumilla lähteillä, jotka jo muinoin hyväilivät Kleopatran hipiää.

[ad#ga-250×250]

Aktiivisempaa lomaa kaipaaville Kosilla on runsaasti tarjottavaa. Vesiurheilua on jokaiseen makuun sukelluksesta purjelautailuun, banaaniveneellä hurjasteluun tai vaikkapa leijasurffailuun ja hevosuintiin. Saarella sijaitsee myös koko perheelle soveltuva Lido-vesipuisto. Ja halutessasi kuivempaa ajanvietettä, voit ravata säyseällä hevosella vuorenrinteillä, pelata rantalentopalloa pehmeällä hiekalla, hurjastella mikroautolla tai tutustua saareen polkupyörällä. Kos on Kreikan ainoita kohteita, joissa voit turvallisesti liikkua lihasvoimalla kulkevalla kaksipyöräisellä autojumalilta erillisiä pyöräteitä pitkin. Ja koska Kosilta on Turkin puolelle matkaa vain muutama kilometri, voit piipahtaa Aasian puolelle tutustumaan Bodrumin kaupungin basaareihin. Suosittu päiväretken kohde on myös Kreikan vulkaaninen Nisyros-saari.

Ja koska tie sydämeen, myös naisen, käy usein vatsan kautta, tulet rakastumaan Kosiin myös sen ainutlaatuisten kulinaaristen erikoisuuksien vuoksi. Missäpä muualla voisit syödä mustekalapyöryköitä, punaviinissä kypsytettyä ja säilöttyä vuohenjuustoa tai sokeriliemeen säilöttyjä tomaatteja ja nauttia niiden kyytipojaksi lasillisen kanelista virvoitusjuomaa?

Kos on ystävällinen saari, jota et tule unohtamaan. Valitse omaksi matkamuistoksesi ja ilahduta tuttujasi paikallisilla erikoistuotteilla, kuten Hippokrates-hunajalla, oliivipuusta veistetyllä koristeella, siirappisilla tomaateilla tai kudotuilla seinävaatteilla.


Kommentit

Kos — 9 kommenttia

  1. Kos oli sitten todellakin sopiva valinta meidän perheelle, koska siellä oli tarpeeksi puuhaa kaikenikäisille. Me vanhemmat halusimme katsella myös nähtävyyksiä, ja 10- ja 12-vuotiaat lapset luonnollisesti viihtyivät paremmin vesipuistossa ja vesilajien parissa. Vesipuiston liput tosin tuli neljän hengen perheelle suhteellisen kalliiksi, vaan niinhän se on Suomessakin. Pääkaupungissa Kosissa vietettiin yksi lomapäivä, ja polkupyörällä oli tosiaan helppoa ja mukavaa liikkua paikasta toiseen, vuokratkin oli sopuhinnoissa ja vuokraamoja oli joka puolella. Muilla saarilla kaksipyöräisellä ei olekaan päässyt liikkumaan turvallisesti, Kosilla ei tarvinnut autoja pelätä, koska oli erilliset pyörätiet.

  2. Tulin juuri Kosilta ja hämmästyin siellä seikkailevien pakolaisten määrää. Olin kylläkin lukenut asian tiimoilta ulkomaisesta mediasta, lähinnä brittiläisetn turistien valitusta ja sääliä, mutta eri asia, kun sellaista näkee omin silmin. Saarelle on kuulema viimeisen kuukauden aikana tullut satoja pakolaisia lähinnä turkkilaisten salakuljettajien tuomina. Ihmiset on sitten hylätty oman onnensa nojaan Kosin rannikolla tai sen läheisyydessä. Pienellä saarella ei ole mahdollisuuksia taata heille kunnollisia asuinoloja tai päivittäistä ravitsemusta, joten heitä näkee eri puolilla saarta. Osa vetää lapsiaan esimerkiksi suuren roskiksen kannen päällä. Kyllä kävi sääliksi, eikä Kreikan valtiollakaan ole tällä hetkellä varmaan varaa auttaa saariaan. Myös koko EU näyttää sulkeneen silmänsä asialta.

  3. Itse myös palasin Kosilta vastikään ja ihan samanlaista pakolaistulvaa jouduimme itsekin todistamaan. Kosin maine ja ensi vuoden turistimäärät varmasti kärsivät tuosta pakolaisten saapumisesta, jollei asialle saada jotain tolkkua talven aikana. Satama-alue on ihan pakolaisten valloittama samoin paikallisen poliisiaseman liepeet, joten kumpaakin kannattaa tällä hetkellä vältellä. Toistaiseksi pakolaisista ei ole ollut harmia tai uhkaa paikallisille tai turisteille,mutta keskenään ovat eräät ryhmät jo alkaneet nahista, koska Syyriasta tulleilla näkyy olevan etuasema niin papereiden saamisessa kuin matkan jatkumisen osalla. Suuri risteilijä kävi parina kertana viime viikon aikana satamassa noukkimassa pakolaisia, mutta jäljelle on silti jäänyt vielä tuhansia. Näytää Kreikka olevan jäämässä pakolaisten jalkoihin, jollei Syyrian tilanteeseen saada väkipakolla muutosta.

  4. Kosin pakolaistilanteesta on Suomessakin kirjoiteltu paljon, mutta itse asiassa pahin tilanne Kreikassa on Lesboksen saarella. Sinne tulee arvioiden mukaan kaksi kolmesta Kreikkaan saapuvasta pakolaisesta. Pahimpina päivinä heitä saattaa saapua Turkin puolelta kaksikin tuhatta. Vaikka saarelta kuljetetaan laivalla pakolaisia Ateenaan, ei sekään riitä, sillä nyt saarella on kohta jo 20 000 pakolaista. Kirjoitan aiheesta blogiin erillisen artikkelin, josta löytyy huomenna lisätietoja Lesboksen tilanteesta. Kosillakin ollaan toki vaikeuksissa, sillä sielläkin on aivan liikaa pakolaisia pienen saaren huollettaviksi ja välikohtauksiakin on tapahtunut.

  5. Kreikan saaret toimii pakolaisten tulopisteinä tänne Euroopan puolelle, vesirajojahan on suhteellisen mahdotonta tuon asian suhteen valvoa. Ei kosilaisilla ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa pakolaiset vastaan ja auttaa mahdollisuuksiensa mukaan, kunnes jatkavat matkaansa Ateenaan ja sitä kautta muualle Eurooppaan. Asia vaatii tietysti saarelaisilta todella paljon malttia ja inhimillisyyttä, koska turistien sijaan kaupunkikuvassa näkyy enimmäkseen pakolaisia. Tietääkseni siellä ei kuitenkaan ole järjestetty moniakaan pakolaisvastaisia mielenosoituksia, kuten meillä on ehditty tehdä. Varmasti kosilaiset myös pelkäävät ensi kesän lomasesongin puolesta, eli heillä on vaarana suuri tulojen menetys.

  6. Onkohan kenelläkään tietoa siitä, mikä tilanne Kosilla on pakolaisten suhteen tänä kesänä/syksynä? Tarkoituksena olisi lähteä käymään saarella, mutta hieman mietityttää tuo pakolaistilanne siellä.

  7. Kosille ei ole tullut pakolaisia tammikuun-16 jälkeen. Tänne on jäänyt jonkin verran, mutta heitä on niin vähän ja suurin osa sijoitettu Pilin kylän lähellä olevaan hoitspotiin, kauaksi hotellialueista. Eli Kos on ihan entisellään, siisti ja turvallinen.

  8. Kosin majoituksen kohdalla voisin suositella oman kokemuksen pohjalta Santa Marinaa. Se omaa kivan sijainnin sekä rannan että keskustan läheisyydessä ei molemmille pääsee nopeasti kävellen. huoneet olivat yllättävän valoisia ja jopa niiden tiloissa ilmainen Wi-Fi toimi useimmiten moitteettomasti, ei tarvinnut mennä hotellin julkisiin tiloihin nettiä käyttääkseen. Siistiä oli, pihalla suurehko uima-allaskin lasten iloksi.

    • Hei. Itse juuri tähän hotelliin menossa 13.8 🙂 Kiva kuulla että oli hyvä kokemus. Hotellilta siis pääsee helposti rannalle?! Onko millainen ranta? Onko vuokrattavia tuoleja? Jotain ravintolaa tmv? Mitä muuta suosittelisit..ravintolaa jne!

Vastaa käyttäjälle Sari Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>