LEFKAS – MAAILMAN KAUNEIMPIA RANTOJA JA UPEAA VUORISTOMAISEMAA

Lefkas on paratiisi sinulle, joka kaipaat lomaltasi taivaalla porottavan auringon ja kristallinkirkkaan meren lisäksi myös huikeita maisemia ja rauhallista ilmapiiriä.

Lefkaksen luonnonkaunis saari sijaitsee Kreikan länsiosassa, ollen Jooniansaarista neljänneksi suurin. Asukkaita tällä Odysseuksen Ithakaksi väitetyllä saarella on reilut 26 000. Pääkaupunki Lefkada yhdistyy Manner-Kreikkaan sillan välityksellä, ja Lefkas onkin maan toinen saari – Euboian lisäksi – jolle pääsee myös jalan tai ajaen. Saari on ennen kaikkea erinomainen ulkoilusta ja muista liikunnallisista aktiviteeteista pitäville. Esimerkiksi yökerhoja ei pääkaupungista juurikaan löydy. Saarta hallitsee Stavrota-vuori, jonka huippu kohoaa yli kilometrin korkeuteen. Yleisilmeeltään Lefkas onkin henkeäsalpaavan kaunis, sillä saari on Välimeren saareksi harvinaisen vihreä, kiemurtelevat vuoristotiet tarjoavat upeita näköaloja ja rannat lukeutuvat Euroopan, jollei koko maailman, kauneimpiin.

Lefkaksen historia takaa saarelle myös tarpeeksi mielenkiintoisia nähtävyyksiä, niin muinaisia raunioita, keskiaikaisia linnoja, luonnon salaisuuksia, vanhoja kirkkoja kuin tuulimyllyjäkin. Museoissa voit viettää päiväsi vilvoitellen ja saaren vaiherikkaaseen historiaan ja perinteisiin tutustuen.

[ad#ga-200×200]

Lefkaksen rannoista Porto Katsiki ja Kathisma ovat maailman kauneimpien joukossa. Saaren rannat eivät ole ainoastaan kauniita, vaan etenkin Vassilikin ranta on tuulta vaativien vesiurheilulajien maailman huipputasoa, niin olosuhteidensa kuin näkymiensä ansiosta.  Muina aktiviteetteina voit myös kokeilla leijasurffausta tai sukeltaa saaren merenalaisiin maisemiin. Haaveiletko seilaavasi Odysseuksen tapaan muinaisella kreikkalaisella sotalaivalla? Sekin on vain Lefkaksella mahdollista! Kuivempaa puuhaa kaipaaville on tarjolla ratsastusta, rantalentopalloa, vaellusta solissa vesiputouksen äärellä, tai vihreissä vuorimaisemissa pyöräilyä.

Lefkaksen suosituimmat lomakohteet ovat pääkaupunki Lefkada, kosmopoliittinen Nidri ja kaunis Vassiliki. Tunnelmallisia kyliä ovat kreikkalaisten lomakohde Agios Nikitas, käsitöistään kuuluisa Karia, unelias Nikiana ja pikkuruinen Lygia. Saareen tutustut parhaiten vuokrattavalla nelivedolla, joka voi kyyditä sinut sinnekin, minne paikallisbussit eivät pääse. Useille saaren rannoille ja nähtävyyksille joudut kävelemään osan matkasta, joten Lefkas ei ole ykkösvalinta liikuntaesteisille tai pienten lasten rattaita työntäville vanhemmille. Lapset kyllä viihtyisivät!

Ja koska rakkaus kulkee vatsan kautta, tulevat Lefkaksen ainutlaatuiset makupalat saamaan sydämesi sulamaan. Kesäkurpitsankukkaset, kalapiiras tai merisiilisoppa saa seurakseen Vertzami-punaviiniä ja aterian kruunaa saaren ikioma Rozáli-likööri. Viimeistään sen appelsiininen ja kanelinen aromi saa pääsi pyörälle.


Kommentit

Lefkas — 2 kommenttia

  1. Lefkas oli iloinen yllätys monilla Egeanmerensaarilla lomailleelle, koska se tarjosi mielestäni aidompaa kreikkalaista tunnelmaa. Vaikka turisteja toki riitti sielläkin, oli syyskuussa jo suhteellisen rauhallista ja lähinnä keskieurooppalaisia oli paikalla. Saaren rantoja ei syyttä ylistetä maailman kauneimpien joukkoon kuuluviksi, ainakin Kathisma ja Porto Katsiki ovat maineensa ansainneet! Oli haikea lähteä kotimatkalle, kun tiesi syyssateiden ja pimeän odottavan, olihan Lefkaksella vielä syyskuussakin ihanan aurinkoista ja juuri itselleni sopivan lämmintä!

  2. Valitettavasti Lefkaksen osalta on nyt surullista kerrottavaa, sillä saari joutui luonnonvoimien koettelemaksi 17. marraskuuta kello 9.00, jolloin 6,1 Richterin vahvuinen maanjäristys päästi raivonsa valloilleen ja tuotti suurta tuhoa. Suurimmat tuhot tapahtuivat saaren eteläosissa, jossa yksi kylä evakuoitiin kokonaan talojen kärsittyä joko romahtumista tai vakavista halkeamista, jopa kylän kirkko tuhoutui täysin. Tällä kertaa maanjäristys jätti jälkeensä myös kuolonuhreja, kuten blogiartikkelissani http://kreikkaan.net/maanjaristys-17-marraskuuta-pidatyksia-ja-mielenosoituksia kerroin. Kummatkin henkensä menettäneet olivat naisia, joista toinen joutui kirjaimellisesti koko kotinsa lävitse vyöryneen paritonnisen kalliokappaleen tielle ja toisen päälle kaatui korkea kivinen aita. Vaikka matkatoimistot asiasta vaikenevatkin, on syytä tässä yhteydessä kertoa Lefkakselle tulevaisuudessa aikoville, että saarta halkova laattojen yhtymäkohta tuottaa asiantuntijoiden mukaan Euroopan suurimmat maanjäristykset. Jokaisen on siis syytä olla sellaisen mahdollisuuteen varautunut ja osata toimia maanjäristyksen sattuessa oikein.

Vastaa käyttäjälle Sini H. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>