MUUT SAAREN NÄHTÄVYYDET

Rodini puisto sijaitsee 3 kilometriä pääkaupungista, Lindokselle johtavan tien varrella, joten sen voisi laskea myös Rodos-kaupungin omiin nähtävyyksiin. Edenin puutarhaa muistuttava vehreä puistoalue on monien historioitsijoiden mielestä maailman vanhimpia. Puiston tarina ulottuu legendan mukaan Aishiniksen retoriikkakoulun ajoille, jolloin siellä opiskelivat puhumisen ja väittelyn jaloa taitoa mm. Cicero, Julius Caesar sekä Markus Antonius. Puistossa voit hyvinkin törmätä vapaana liikkuviin ja suhteellisen pelottomiin riikinkukkoihin tai tutustua aidatulla alueella eläviin Rodoksen kauriisiin. Puiston suurten puiden varjoissa on lukuisia puroja, lumpeita kasvavia lampia ja ruusupensaita. Jos olet tarkkana, voit löytää myös rippeitä muinaisen Rodoksen vesihuollosta ja antiikin hautausmaan. Sen ylpeys on lähes 30-metrinen kallion kylkeen tehty hautalaatta, jonka väitetään olleen pyhitetty Ptolemaios I:lle. Hänhän oli kreikkalainen Aleksanteri Suuren sotapäällikkö, joka sai hallintaansa Egyptin. Kaunis Kleopatra puolestaan kuului hänen jälkipolveensa!

Kallithean terapeuttinen kylpylä on vain 9 kilometrin päässä pääkaupungista, saaren itäpuolella. Se ovat mitä erilaisimmista vaivoista kärsivien suosikkikohteita. Lämpimät vedet houkuttelivat kävijöitä aina perustamisvuodestaan 1929 vuoteen 1967, jolloin paikka väliaikaisesti suljettiin. Vuonna 2007 kylpylä avattiin uudelleen yleisölle, ja se on jo rakennuksena näkemisen arvoinen. Italialaistyylinen rakennus varjoisine holvikaarineen, mukulakivimosaiikkeineen ja niiltä avautuva näköala saavat sinut haukkomaan henkeäsi. Tiloissa järjestetään usein myös erilaisia tapahtumia valokuvanäyttelyistä konsertteihin. Aivan vierellä voit pulahtaa myös normaaliin meriveteen. Kylpylä on avoinna kello 8 – 20, ja sisäänpääsy maksaa vain 3 €, eläkeläisiltä ja lapsilta 2 €.

Lindoksen Akropoli ja Athina Lindia -temppelin rauniot kuuluvat jokaisen itseään kunnioittavan lomailijan kohdelistalle. Lindoksen kylä sijaitsee noin 50 kilometriä Rodoksesta, ja on sekin suosittu lomakohde. Uljas Akropolis komeilee äkkijyrkän, yli 100 metriä korkean kallion huipulla ja on peräisin 400-luvulta eaa. Kokonaisuuteen kuuluu myös Athina Lindian temppeli, bysanttilainen kirkko jne. Nähtävyys on avoinna arkisin kello 8 – 19.40 ja lauantaisin kello 8 – 14.40. Sisäänpääsy maksaa aikuisilta 6 € ja eläkeläisiltä 3 €. Lindoksessa sijaitsee myös pieni ja herttainen kansantaiteen museo, jossa käyville esitellään etenkin paikallisia käsitöitä. Lindoksessa voit edelleen saada kyyditystä perinteisillä, ympäristöystävällisillä ajoneuvoilla eli aaseilla, joilla voit itse hikoilematta kavuta Akropolikselle.

Perhosten laakso sijaitsee 25 kilometriä pääkaupungista, saaren länsipuolella. Se on yksi maailman ainoita todellisia perhoslaaksoja, jonne sadattuhannet värikkäät perhoset saapuvat vuosittain lisääntymään, juuri ennen kuolemaansa. Niitä voit nähdä puunrunkojen peittona, ilmassa lentelevinä pilvinä tai puiden lehtien harsona. Laaksoon kerääntyy erityisesti vasamasiilikkäiden yksilöitä. Laaksoa kiertää kävelyreitti, joka kulkee purojen ylitse puisia siltoja pitkin ja ylös alas vehreän laakson laitoja. Muistathan liikkua turhia metelöimättä, ettet häiritsisi herkkiä perhosia; tämähän on heidän kotinsa ja sinä olet täällä vierailulla! Paras aika bongata suloisia perhosparvia on loppukeväästä tai alkukesästä, sillä suuri osa niistä vaihtaa maisemaa loppukesän ja syksyn aikana.  Laaksossa toimii kahvila-ravintola sekä Luonnonhistorian museo, josta kerrotaan yksityiskohtaisemmin Museot-sivulla.

[ad#ga-300×250]

Kamiroksen muinaiset rauniot löytyvät 30 kilometrin etäisyydellä Rodoksesta. Kamiros oli muinaisuudessa Ialysoksen ja Lindoksen kanssa saaren vanhimpia kaupunkeja. Muinainen kaupunki on rakennettu amfiteatterimaisesti vuoren rinteelle, eikä sitä poikkeuksellisesti ympäröinyt muuri. Alue löytyi sattumalta 1800-luvulla. Rauniot ovat peräisin ehkäpä jo 500-luvulta eaa, ja tänään näkyvillä ovat esimerkiksi asutusten, julkisrakennusten, torin, keskuskadun ja Athinan temppelin jäänteet. Kamiroksen löytöjä on vain muutamia Rodoksen arkeologisessa museossa, sillä useimmat alueen aarteista kiikutettiin aikanaan parempaan talteen – minnekäs muuallekaan kuin – Pariisin Louvren ja Lontoon British Museumin kokoelmiin! Kesäajan aukioloajat ovat 8 – 19.40 (maanantaisin 8 – 14.40) ja lippu maksaa aikuisilta 4 €, eläkeläisiltä 2 €, ja opiskelijat sekä alle 18-vuotiaat pääsevät ihailemaan ilmaiseksi.

Ialysoksen muinaiset rauniot ovat noin 20 kilometrin päässä pääkaupungista. Kaupunki oli aikoinaan yksi Rodoksen kolmesta suurimmasta ja mahtavimmasta kaupungista. Rauniot komeilevat Filerimos-kukkulan rinteellä ja niihin kuuluu esimerkiksi Athina Poliaksen temppeli. Ialysokselta olivat kotoisin monet antiikin Olympialaisten voittajat, kuten Diagoras. Filerimoksen rinteellä voit samalla kertaa vierailla kuuluisassa Filerimos-luostarissa (katso lisätietoja sivulta Kirkot ja luostarit).

Prasonisi on luonnon- ja purjelautailun ystävien ykköskohteita, sillä siellä yhdistyvät niin ainutlaatuiset tuuliolosuhteet kuin erikoiset luonnonoikut. Kesällä saaren muuhun Rodokseen yhdistävä leveä hiekkakaitale nimittäin hautautuu meren aaltojen alle. Alueella ei yleensä törmää suuriin turistilaumoihin, sillä se sijaitsee kaukana suurista kylistä. Prasonisillä voit kesällä vuokrata huoneita, ja sen Rodoksen puolella sijaitsee kahviloita ja ravintoloita.

 


Kommentit

Rodoksen muut nähtävyydet — 4 kommenttia

  1. Perhoslaaksossa käyneenä haluan pyytää siellä liikkujia olemaan huutamatta ja juoksematta. Omat lapseni ovat jo sen verran isoja, että osaavat käyttäytyä, mutta näimme kauniissa laaksossa pari perhettä, jotka antoivat muksujen juoksennella ja mellastaa miten halusivat. Huomautin vanhemmille asiasta, mutta sain vastaukseksi vain epämääräisiä kommentteja. Ne perhoset kuolee joko heti pelästymisestään tai sitten säikähtäneinä törmäävät puiden runkoihin, kiviin jne. ja kuolevat siten. Mielestäni laaksoon ei kannattaisi viedä niin pieniä vekaroita, jotka ei vielä ymmärrä asiaa. Nyt elokuussa siellä ei kamalan paljon perhosia edes ollut, mutta kuitenkin.

  2. Perhoslaaksossa voi käydä, vaikkei aikoisi autoa alleen vuokrata! Paikallinen bussi vie Rodos-kaupungin Averof-kadun linja-autoasemalta parilla päivittäisellä vuorolla (9.30 ja 11.30) suoraan perille, eikä hintakaan ole kuin 5 euroa/matkustaja (lapset saa aletta). Paluumatka alkaa 12.30 ja 15. Linja kulkee niin arkena kuin viikonloppunakin!

  3. Lindokselle pääse sekä bussilla että laivalla, ihan pääkaupungista Rodoksesta. Busseja lähtee usein ja lipun hinta on erityisen halpa. Toinen vaihtoehto on ottaa Mandrakin satamasta laiva, jonka risteilyllä pääsee katselemaan muitakin matkalle osuvia kohteita, ainakin sieltä mereltä. Paluumatkalla pysähdys mahdollisesti uimista varten jossain kuuluissassa lahdenpuokamassa. Risteilyistä voin suositella ainakin tourtleen järjestämää, joka lähtee kello 9 aamulla ja palaa takaisin kello 18, hinta oli viime vuonna muistaakseni 20 euroa aikuisilta ja alle 12-vuotiaat saavat lippunsa puolella hintaa. Lintoksessa meillä oli aikaa noin 3 tuntia katsella kylää ja mennä sinne akropolikselle ihailemaan raunioita ja maisemaa.

Vastaa käyttäjälle Nita Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>