RANNAT

Koska Rodos on kohtalaisen suuri saari ja sillä on yli 220 kilometriä rantaviivaa, se tarjoaa rantaelämää jokaiseen makuun. Kaikki turistialueet ovat kehittyneet luonnollisesti kauniiden rantojen läheisyyteen, ja jopa pääkaupungin edustalla on kilometrikaupalla hiekkarantaa. Vuokra-autolla, tai bussilla, kulkiessasi sinulle tarjoutuu mahdollisuus löytää jopa ”yksityinen” kaistaleesi, sillä ihastuttavia lahdenpoukamia ja pikkukylien rantoja on ympäri saarta. Sinun ei siis ole pakko kuunnella radiosta pauhaavaa suomalaista humppaa – jota etenkin Rodos-kaupungin edustan ”Ellillä” saatat useinkin kuulla – tai viettää päivääsi muihin turisteihin törmäillen. Suuremmilla rannoilla sinua tosin palvelevat kaikki perusmukavuudet, vesiriennot ja tavernat. Jos etsit tuulta purjeisiisi, suuntaa saaren länsirannikolle. Yli 35 Rodoksen rantaa saa vuosittain Euroopan Blue Flag- merkinnän. Kyseinen lippu liehuu silloin kullakin kiitettäväksi luokitellulla rannalla. Rodoksen suosituimpiin ja/ tai suositeltavimpiin rantoihin kuuluvat:

Kallithean ranta on hiekkaa ja siltä löytyvät mahdollisuudet vesilajien harrastukseen niin isoille kuin pienillekin. Kallithea sijaitsee 8 kilometriä pääkaupungista Rodoksesta etelään, ja on suosituimpia turistikohteita. Rannan alueella toimivat myös kuuluisat kuumat lähteet, joiden terapeuttiset ominaisuudet olivat tunnettuja jo tuhansia vuosia sitten.

Faliraki on suosittu 4 kilometrin hiekkaranta saaren suosituimpiin kuuluvien turistikohteiden edustalla. Faliraki löytyy noin 20 kilometriä Rodoksesta etelään, läheltä Kallitheaa. Kuten arvata saattaa, ranta on kesäaikaan täynnä erimaalaisia turisteja, etenkin nuorisoa. Siltä löytyy kuitenkin runsaasti vesileikkejä isoille ja pienille sekä mainiot palvelut.

Kathara eli ”Puhdas” sijaitsee aivan Falirakin läheisyydessä mutta tarjoaa huomattavasti rauhallisemman miljöön. Ranta sijaitsee lähellä pientä satamaa ja ranta on sopivan matala lapsillekin.

Ialysos sijaitsee Ixian alueella, noin 3 kilometriä pääkaupungista. Pientä mukulakiveä oleva Ialysos on Rodoksen suosituimpia rantoja etenkin purjelautailijoiden keskuudessa tuliensa ansiosta. Rannalla törmäät myös liikemiehiin ja kongressivieraisiin, sillä alueella toimivat luksushotellit ovat suosittuja kokousten järjestämispaikkoja.

Afandou sijaitsee Kolymbia-lahden poukamassa. Matkaa pääkaupungista on noin 20 kilometriä. Ranta soveltuu etenkin lapsiperheille, sillä se tarjoaa peruspalveluiden lisäksi runsaasti vesiurheilumahdollisuuksia kaiken ikäisille vesipedoille. Ranta on hiekan ja pienen mukulakiven sekoitusta mutta meri syvenee suhteellisen nopeasti. Aivan rannan läheisyydessä sijaitsee myös Rodoksen golf-kenttä, josta voit lukea lisää Aktiviteetit-sivulta.

Tsambika-ranta löytyy Archangeloksen alueelta, 25 kilometrin etelään Rodoksesta. Se on suosittu lapsiperheiden keskuudessa kauniin kultasävyisen hiekkarantansa ja matalan vetensä vuoksi. Kauniilla rannalla voit harrastaa mitä hauskimpia vesilajeja ja siltä löytyvät kaikki peruspalvelut.

Prasonisin kaksi rantaa sijaitsevat saaren eteläisimmässä kärjessä, 85 kilometrin päässä Rodoksesta.  Hiekkarannat sijaitsevat saaren ja mantereen yhdistävällä kaistaleella, jonka leveys vaihtelee tuulten ja vuodenaikojen mukaan. Rannat ovat maailmankuuluja puhureja vaativien lajien harrastajien keskuudessa, sillä tuulta riittää Meltemien ansiosta etenkin heinä- ja elokuussa aina jommallakummalla sen rannoista. Erinomainen valinta niille, jotka kaipaavat rauhaa ja uskomatonta maisemaa. Prasonisissä voit myös vuokrata huoneen tai nauttia ateriasi paikallisissa tavernoissa.

Lindoksen kaksi uimarantaa löytyvät samannimisen kaupungin läheisyydestä, vajaan 50 kilometrin päästä Rodoksesta. Agios Pavloksen eli Pyhän (apostoli) Paavalin lahden ranta on oiva paikka vilvoitella ja kerätä voimia käytyäsi ensin Lindoksen Akropolin huipulla, jossa sinua odottavat ritarilinna ja Athene Lindia -temppeli. Rannat ovat kesäkuukausina tosin usein lähes täpötäysiä suuren paikallisen turistimäärän vuoksi.

Haraki on rauhallinen ranta 55 kilometrin etäisyydellä Rodoksesta. Rannalta löytyvät kuitenkin aurinkotuolit ja -varjot sekä lähitavernoista ateriat ja virvokkeet nälän yllättäessä. Jos etsit kauniita simpukankuoria, tämä on sinun rantasi!

Glystra on rauhallista rantaelämää kaipaaville sopiva vaihtoehto. Se löytyy 55 kilometriä pääkaupungista etelään, ja Lindokseen on matkaa vain 11 kilometriä. Maisemaa hallitsevat kultaisen hiekan ja kirkkaan meren lisäksi vihreä kasvipeite. Ranta tarjoaa peruspalvelut ja mahdollisuuden joihinkin vesiurheilulajeihin. Se sopii turvalliseksi paikaksi lasten vesileikkeihin matalan merirajansa ansiosta.

Pefkin/ Pefkoksen eli ”Mäntyisen” ranta sijaitsee suojaisassa lahdenpoukamassa. Sen ranta on ihanaa kultaista hiekkaa, mutta sen laidalla on myös kallioisia pikkupoukamia. Rantakadun varrelta löytyvät kaikki palvelut turistikauppoineen ja tavernoineen.

Paradisi eli ”Paratiisi” sijaitsee 15 kilometriä Rodoksesta länteen, ja sinne on helppo päästä bussillakin. Ranta soveltuu koko perheelle, ollen hiekan ja mukulakiven sekoitusta. Läheisyydestä löytyvät hotellit, ravintolat ja muut palvelut. Rauhaa saattaa häiritä suhteellisen lähellä sijaitsevan lentoaseman aiheuttama lentomelu.

Rodos-kaupungin ranta on yhtenäinen hiekkakaistale saaren pohjoiskärjessä ja saartaa kaupungin sen molemmilta puolin. Idänpuoleinen osa ”Elli” on useimmiten täynnä aurinkotuoleja ja -varjoja, joista voit valita omasi, kunhan pidät kiirettä. Rannalta löytyvät kaikki mukavuudet läheisten baarien, kauppojen ja tavernoiden ansiosta. Akvaariolta itään, saaren länsipuolen ”Casino-rannalla” sijaitsee lukuisia luksushotelleja ja saaren kasino. Koko ranta on kätevän lähellä Rodoksessa majoittuville, mutta tuskin tarjoaa hiljaisuutta tai romanttista ilmapiiriä.

Fournin ranta sijaitsee Rodoksen länsirannikon Monolithoksen eli ”Yksikivisen” kylän alapuolella. Matkaa Rodoksesta kertyy noin 80 kilometriä. Se on pieni ja erityisen rauhallinen, ja sopiva paikka levähtää kivuttuasi kylän läheisyydessä olevan vanhan venetsialaisen linnan raunioille. Jos kaipaat vielä yksityisempää aluetta, voit kävellä rannan vasemmalta puolelta lähtevää polkua pitkin pienille poukamille.

Ladiko sijaitsee samannimisessä lahdenpoukamassa, 20 kilometriä pääkaupungista etelään. Ranta on vilkas ja toisinaan meluinen, sillä se houkuttelee kävijöitä läheisen Falirakin alueelta. Faliraki on etenkin nuorison suosima majoituspaikka. Ladikosta löydät myös suihkut ja tavernat.

Traganoun ranta löytyy 20 kilometriä Rodoksesta etelään. Se tarjoaa hiljaisemmat puitteet aurinkoiselle päivälle kuin ylikansoitetut lähirannat Faliraki tai Ladiko. Rannan toisella laidalla on vieraille tarjolla aurinkotuoleja ja -varjoja, toinen puoli on jätetty yksityisyyttä kaipaavien käyttöön. Ranta on vaalean hiekan ja mukulakiven sekoitusta. Nälkäisiä auringonottajia palvelee rannan taverna.