RUOKAILU

Rodos tunnetaan paitsi uskomattoman kauniista nähtävyyksistään ja rannoistaan, myös kulinaarisista nautinnoistaan. Saaren keittiö on sekoitus vuosien varrella vaihtuneiden hallitsijamaiden vaikutteita ja kreikkalaista ruokaperinnettä. Useat Rodoksen ravintoloista ovat saaneet kansainvälisiä palkintoja ja muuta tunnustusta. Mausteet näyttelevät erityisen tärkeää roolia Dodekanesian keittiöissä. Saarella tuotetaan muun muassa seesaminsiemeniä, joita käytetään joko sellaisenaan tai niistä jauhettuna tahini-pastana useissa makeisissa ja ruokalajeissa. Myös Rodoksen viinit olivat jo muinaisuudessa ylistettyä kauppatavaraa, ja tänäänkin paikallisia viinejä on laajalti saatavilla.

Vaikka Rodoksen kaupungista löytyy skandinaaviseen makuun olevia ravintoloita, joiden ruokalista rajoittuu lähinnä muusiin ja lihapulliin tai nakkeihin, suosittelen sinua kuitenkin aterioimaan paikallisissa tavernoissa, ja mieluiten kauempana turistirysistä. Mitä enemmän paikallisia kreikkalaisia tavernassa näkyy, sitä parempaa laatua on luvassa! Muistathan etsiä menulta ja leipomoista seuraavia:

Arvanies (Αρβανίες) on villiparsaa, joka paahdetaan öljyn ja sipulin kera ja kuorrutetaan sitruunaisella kastikkeella.

Glistrída (Γλυστρίδα) on haudutettua vihannesportulakkaa.

Jahní (Γιαχνί) on naudan-, vuohen- tai lampaanlihaa, joka haudutetaan uunissa yhdessä perunoiden, tomaatin, sipulin ja valkosipulin kanssa. Jahni oli aikoinaan lähinnä hääruoka.

Katiméria (Κατιμέρια) ovat pieniä pipareita, joissa on keskellä hunajaa.

Katsiki stifado (Κατσίκι στιφάδο) on kattilassa haudutettua lampaanlihaa yhdessä riisin ja kanelin kera.

Lakáni (Λακάνι) on naudan- tai lampaanlihaa, joka haudutetaan uunissa keraamisessa kannellisessa astiassa.

Lahanodolmádes me pligúri (Λαχανοντολμάδες με πλιγούρι) ovat kaalikääryleitä, joiden täytteenä on jauhelihaa ja ryynimäistä pligúria.

Matsi (Μάτσι) on paikallista käsintehtyä pastaa, joka tarjoillaan raastetun suolaisen juuston ja voin kera. Toisinaan sen lisukkeina on myös kikherneitä ja tahini-kastiketta.

Melekouni (Μελεκούνι) on seesaminsiemenistä ja hunajasta valmistettu, jo muinaisilta vuosilta suosittu, ”energiapatukka”. Se muistuttaa muualla Kreikassa yleistä pastellia, mutta melekounissa käytetään myös manteleita, kanelia, kuminaa ja muita mausteita. Se oli ennen perinteinen osa häiden ja ristiäisten ateriaa.

Pitarudia (Πιταρούδια) ovat kuminalla maustettuja kikherneistä valmistettuja uppopaistettuja pyöryköitä. Pitarudien valmistuksessa voidaan käyttää myös sieniä.

[ad#ga-250×250]

Psaria marináta (Ψάρια μαρινάτα) eli marinoituja kaloja, joiden marinadiin käytetään oliiviöljyä, viinietikkaa, suolaa, pippuria ja laakerinlehteä. Kalasäilykkeet eivät siis ole vain pohjoiseurooppalainen keksintö!

Takákia (Τακάκια) ovat pieniä leivonnaisia, joiden täyte sisältää saksanpähkinärouhetta, muskottipähkinää, kanelia ja neilikkaa. Alkujaan leivonnaisia valmistivat kihlatut tytöt sulhasilleen.

Tsuvrás (Τσουβράς) on kevyt keitto, joka valmistetaan tomaatista, riisistä, sipulista ja öljystä.

Viinit lukeutuvat Rodoksen tunnetuimpiin tuotteisiin maailmalla. Kahden suurimman viinintuottajan eli CAIRin  ja Emeryn viineihin käytetään noin 90 % saaren rypälesadosta. Viinilaaduista ja -merkeistä ovat tunnetuimpia vaaleat Moshato, Athiri, punainen Mandilaria (jota Rodoksella kutsutaan Amorgianoksi), vaalea Asyrtiko ja tuoreemmat tulokkaat, punaiset Cabernet Sauvignon sekä Grebache Rouge.

Liköörit ovat Rodoksella suosittuja, ja saarella valmistetaan monia erilaisia. Mitä erilaisimpia hedelmiä, mastihaa, ja jopa seitsemän yrtin sekoitusta on aromikkaiden liköörien mausteina.

Koriantolíno (Κοριαντολίνο) on Rodoksen erikoisuus, eikä se varsinaisesti lukeudu kumpaankaan yllämainittuun juomakategoriaan. Koriantolíno on ouzon ja sokerin sekoitus, ja pulloon asetetaan aina oksa erästä muualla harvinaista pensasta. Juomassa maistuu korianterin siementen maku. Se tulee säilyttää viileässä, jottei pohjalle painunut sokeri sulaisi. Juoma nautitaan perinteisesti aina vedellä tai jääpaloilla laimennettuna. Korintolínon tuotanto on vuosittain pieni, sillä se valmistetaan käsityönä. Voit kuitenkin löytää itsellesi pullon tai pari saaren turistikaupoista ja alkoholiliikkeistä, joita kutsutaan nimellä káva (κάβα). Koriantolinopullo on niin upea koriste, ettei sen sisältöä raaskisi juoda! Muista siis ostaa niitä kaksi – toinen koristeeksi ja toinen nautittavaksi.


Kommentit

Rodos, ruokailu — 6 kommenttia

  1. Rodoksellakin tuotetaan laadukkaita viinejä, ja niitä kannattaa saarella lomailevien maistella paikallisten ruokien kyytipoikana. Monille viinitiloille pääsee myös maistelemaan tuotteita, mutta kannattaa tarkistaa netistä, pitääkö niille tehdä ennakkovaraus. Pari kuuluisaa viinitilaa on CAIR Winery ja Triantafyllou-perheen Emery. Niiden lisäksi siellä Perhoslaakson tuntumassa on pieni viinitila Anastasia Triantafyllou Winery, en tiedä sanoa olisiko samaa sukua kuin tuo Emeryn omistava perhe.

  2. Miksi hyvät ihmiset edelleen eksytte ruokailemaan suomalaiseen ravintolaan, olette ulkomailla?! Kokeilkaa paikallisia makuja ja tietysti vaan paikallisen ylläpitämässä tavernassa, niistähän ei todellakaan ole puutetta. Esimerkiksi vanhankaupungin alueelta ja läheisyydestä niitä löytyy roppakaupalla. Samoin kehoittaisin välttämään ihan surullisia säveliä soittavaa suomalaista baaria, ja valitsemaan jonkin iloisen ja tunnelmallisen kreikkalaisbaarin. Myös monilla isoilla ravintoloilla saattaa olla elävää musiikkia tai jopa tanssiesitystä asiakkailleen. Maassa maan tavalla, ei sillä omalla!

  3. Ensi kesänä menossa Rodokselle kolmen lapsen kanssa, joista yhdellä on laktoosiallergia. Tuli vaan mieleen, että mitenkäs siellä Rodoksella mahtaa löytyä esimerkiksi laktoosittomia maitotuotteita, vai tunnetaanko niitä siellä vielä lainkaan? Pitääkö tavernassa ruokia valitessa olla varovainen, eli käytetäänkö ruoissa usein juustoja, maitoa tai kermaa?

    • Hei Tellervo, valitettavasti Kreikassa ei kaikkialta vielä löydy laktoosittomia tuotteita. Lähinnä maitoa on suuremmissa ruokakaupoissa, esim. etenkin lapsille tarkoitettu Delta Advance, mutta esimerkiksi jogurttia on jo vaikeampi saada. Mitä tavernoiden ja ravintoloiden menuun tulee, kerma tai maito ei ole yleisiä aineksia, juusto kylläkin. Kannattaa siis lukea tarkkaan, mitä aineksia kussakin ruokalajissa on käytetty ja jollei sitä menulla lue, kysykää rohkeasti, saatte takuulla ystävällistä palvelua.

  4. Moi. Saako ”luteeton” (keliakia) rodoksella turvallista syötävää. Eka kertaa matkassa ja kommentteja kun olen lukenut niin huomaan että leipää on monessa muodossa….Toinen kysymys, kannattaako ottaa valuutaksi esim 10 euron seteleitä, niin paljon kun katsoo tarvitsevansa…

Vastaa käyttäjälle Sini H. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>