RODOS – AURINGONJUMALAN RUUSUINEN PARATIISISAARI

[ad#ga-200×200]

Ilías (auringonpaiste), Astéria (tähdet), Makaría (onnellinen), Ethría (hyvä sää), Ródos (ruusu) – Auringonjumala Helioksen valoisa, ruusuilta tuoksuva saari on vuosituhansien varrella tunnettu monilla sille sopivilla nimillä. Tänään se kukkii sinunkin iloksesi.

Harva saari tekee vierailijaansa niin lähtemättömän vaikutuksen kuin Egeanmeren aaltojen huuhtelema ja auringon hellimä Dodekanesian vihreä Rodos. Sinne kerran löydettyäsi et todellakaan haluaisi lähteä pois.

Rodos on Kreikan saarista neljänneksi suurin, Kreetan, Evian ja Lesboksen jälkeen, ja kolmanneksi asutuin. Onnellisia asukkaita Rodoksella on reilut 115 000, joista noin puolet asuu pääkaupungissa Rodoksessa.  Saaren maisema on vaihtelevaa; vihreiden laaksojen, hiekkarantojen ja vuorten rinteiden peittämää. Sen suojissa kukoistavat niin ruusut, viljelykasvit kuin luonnonvaraiset eläimetkin. Ilmastoltaan Rodos on Välimeren tapaan keväisin ja syksyisin lempeän lämmin, kesällä suhteellisen kuuma ja talvella sateisempi ja viileä, muttei koskaan suorastaan kylmä.

Rodos on ehdottomasti koko perheen lomakohde. Kauniit ja turvalliset rannat houkuttelevat auringossa laiskotteluun ja aalloissa vilvoitteluun. Aktiivisillekin löytyy aina mieluista tekemistä, niin aalloilta, niiden alta kuin maalta.

Aurinkomatkasta voit kuitenkin kädenkäänteessä sukeltaa historiankirjojen sivuille. Vanhankaupungin mukulakivikaduilla pääset osalliseksi keskiajan elävään ritarimiljööseen. Rodoksen saari suorastaan pursuaa historiaa ja on täynnä toinen toistaan uskomattomampia nähtävyyksiä, joiden yhteydessä toimii myös usein museo. Kristinuskon ja apostoli Paavalin julistuksen ensimmäisinä kohteina siellä luonnollisesti sijaitsee lukemattomia kirkkoja ja luostareita, jopa Golgotan kärsimyspolku.

Vaikka Rodoksella voit syödä suomalaisessa ravintolassa, ei matka sinne ole täydellinen ilman paikallisessa tavernassa ruokailua. Jumalat ehkä tyytyivät ambrosiaan ja nektariin – eli uhrieläinten grillauksesta nousevaan savuun ja ”meteen” – mutta sinä voit nauttia aitoja makuelämyksiä. Valittavanasi on esimerkiksi villiparsaa, haudutettua lihaa eli lakánia tai stifádoa, kikherneistä paistettuja pitarúdia ja ryynitäytteisiä kaalikääryleitä. Makean nälkään voit kokeilla pähkinäisiä takákia ja hunajaisia katiméria. Ja elämän saat taatusti näyttämään ruusuiselta Koriantolínon voimin.

Helioksen ikioma Rodos on myös ihanteellinen ostosten tekoon. Saarelaiset tunnetaan vuosituhansia etenkin käsitöistään ja viineistään. Toki sinäkin haluat kantaa hipiälläsi ”samanlaista” korua kuin aikoinaan Troijan sodan aiheuttanut kaunis Helena tai kreikkalaiset juuret omannut kaunotar Kleopatra? Vai valitsetko mieluummin pullollisen paikallista viiniä tai johanniittain ritarikunnan vaakunalla varustetun miekan?

 


Kommentit

Rodos — 8 kommenttia

  1. Hei, huomasin tuolla Rodoksen satamassa tummaihoisia nuoria naisia, jotka koettivat kaupata jotakin tekemäänsä rannenauhaa. Kysyin paikallisilta, mistä oikein on kyse, ja sanoivat monien olevan saarelle salakuljettajien tuomia ihmisiä, jotka koettavat saada elantoa ja päivittäistä leipäänsä kyseisellä tavalla. Osa on kuulema Ghanasta tulleita, ja eräät olivat Rodoksen edustalla jokin aikaa sitten haaksirikkoutuneesta laivasta pelastuneita. Sen jälkeen kävi rasittamaan monen suomalaisenkin asenne ja käytös tyttöjä kohtaan, kyllä siitä nauhasta voisi kieltäytyä kohteliaastikin eikä noin nyrpein sanoin ja elein.

    • Noita rannenauhan ”kauppaajia” on ollut jo useana vuotena nimenomaan Rodoksen satamassa. Itse ensimmäisen kerran sellaiseen törmätessäni en vielä tiennyt mistä on kysymys vaan nainen pääsi yllättämään pysäyttäessään minut tervehtimällä suomeksi ja alkaessaan höpöttää suomeksi litaniaa, jossa lueteltiin mm. Suomen presidenttejä nimeltä jne. Siinä samalla hän nappasi kiinni kädestäni ja alkoi samantien sitoa ranteeseeni narua. Kun yritin kiskoa kättäni irti hän jatkoi jotain höpötystään ja sanoi englanniksi, että haluaa vain antaa siunauksensa… Tähän kaikkeen ei monta sekuntia ehtinyt kulua (eli harjoitus on tehnyt hänestäkin mestarin…) ja sittenpä hän olikin jo maksua vailla. Kovalla kiireellä oli rahaa vailla ja kun en heti ollut kukkaroa esiin kaivamassa hän muuttui uhkaavaksi ja kun tarjosin kolikoita, niin sepä ei kelvannutkaan vaan hän oli vailla setelirahaa! Tässä vaiheessa säikähdin häntä todenteolla, annoin hänelle rahan ja hän poistui liukkaasti paikalta. Tyrmistyksestä toivuttuani kiskoin ensitöikseni narun ranteestani ja nakkasin sen lähimpään roskakoriin. Pitkään mietin tuota tapahtunutta ja päätin ottaa opiksi eli toista kertaa minua ei huijattaisi! Ja eikös vaan seuraavana kesänä ollut sama nainen samoissa ”töissä” Rodoksen satamassa. Tunnistin hänet, katsoin äkäisesti ja sain kulkea rauhassa! Hän näytti päivystävän aina samoilla hoodeilla, joten jatkossakin kuljin ohitseen, mutta hän ei yrittänytkään lähestyä minua… Itse olen kokemani perusteella sitä mieltä ettei suomalaisten asenteessa ja käytöksessä tuollaisia ”myyjiä” kohtaan ole mitään harmiteltavaa tai hävettävää. Näin kun omakohtaisesti tietää mistä on kysymys ei heille riitä sympatiaa.

  2. Hei vaan, voisiko joku kertoa Rodoksen viimeaikaisista tunnelmista? Julkisuudessa liikkuu paljon ristiriitaista tietoa esimerkiksi saarelaisten asenteesta suomalaisia(kin) kohtaan ja palveluiden toimivuudesta. Olen itse lähdössä saarelle lomalle elokuussa ja olisi mukavaa, jos tietäisi varautua matkaan oikein. Pitääkö esimerkiksi käteistä olla paljon mukana, kuten monet väittävät? Omien tietojeni mukaan pankkiautomaatit syytävät ulkomaisen pankki- tai luottokortin omaaville rahaa ihan entiseen tapaan…

  3. Foorumeilla on viime kuukausina ollut kirjoituksia, että Rodoksella olisi muka pakolaisongelmaa eikä sinne kannata lähteä lomalle ensi kesän aikana. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, eikä Rodoksella juurikaan enää ole pakolaisia, sillä ne vähät sinne saapuneet ovat jo saarelta lähteneet jatkamaan matkaansa Ateenaan ja sieltä edelleen kohti Keski- ja Pohjois-Eurooppaa. Kenenkään tavoitteenahan ei suinkaan ollut jäädä Kreikkaan asumaan! Kyllä Rodokselle siis voi aivan rauhallisin mielin varata matkan ja paikalliset odottavat innokkaasti kesäsesonkia.

  4. Rodoksella, ja muillakin Kreikan saarilla, pärjää muuten sitten ilman luottokorttiakin, sillä tavallisella debit-kortilla saa pankiautomaateista nostettua rahaa. Tietysti luotokortilla voi maksaa helpommin ja turvallisemmin niitä ostoksia, koska luottokorttiyhtiö on aina viime kädessä vastuussa kaikista väärinkäyttötapauksista. Mutta pakollinen se ei siis ole, vaikka monet lomalaiset niin luulevatkin!

  5. Ollaan parhaillaan perheen kanssa Rodoksella lomalla ja viikonloppuna täällä oli suuri maastopalo. Vuokra-autolla ajetltiin saaren eteläosassa, kun taivaalle ilmaantui mahtava savuverho ja käännyttiin takaisin tulosuuntaan. Paikalliset valottivat sitten tilannetta ja kertoivat, että satoja hehtaareita on jo palanut mutta toistaiseksi ei sentään ole ihmisiä kuollut. Pelottava tilanne kaukaakin katseltuna!

  6. Mitä lasten kanssa voi puuhailla Rodoksella? Itselleni ei ole tullut muuta mieleen kuin Perhoslaakso kesän aikaan, jolloin siellä on paljon pieniä suloisia siivekkäitä, ja vesipuisto siellä Falirakissa. Nyt kuitenkin kaipaisin muutakin ohjelmistoa, koska olen menossa saarelle lokakuun alussa, jolloin Perhoslaaksossa ei kait enää ole paljoakaan perhosia jäljellä!

  7. Lokakuun puoliväli ja Rodoksella vielä 25 astetta lämmintä, aivan uskomatonta! Loma on mennyt ihan nappiin, kun on voinut myös loikoilla rannalla ja ruskettua, vaikka periaatteessa tultiin tänne tutustumaan nähtävyyksiin ja vaeltelemaan luonnossa. Nyt on saatu nauttia saaren kaikesta annista, eikä ainakaan toistaiseksi näy ilmat vielä kylmenevän. Muita turistejakaan ei ole liikaa, vaan olo on kuin kuninkaallisella!

Vastaa käyttäjälle Veijo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>