RUOKAILU

[ad#ga-200×200]

Koska Samos on kooltaan ja asukasluvultaan suurehko, löytyy tältä luonnonkauniilta saarelta tietysti sen mukainen määrä ruokailupaikkoja. Kannattaa kuitenkin luoda silmäys miellyttävältä näyttävän ravintolan tai tavernan hintoihin ja asiakkaisiin, ennen kuin sinne istahtaa. Vältä pelkästään turistien kansoittamia paikkoja, sillä kreikkalaiset – etenkin paikalliset – ovat tarkkoja laadusta ja siten varmempi merkki kyseisen ruokapaikan tasosta.

Valinnan tehtyäsi tulet löytämään menulta kaikki Kreikan tunnetuimmat ruokalajit, mutta suosittelemme sinua kutkuttamaan makuhermojasi niiden lisäksi myös Samoksen erikoisuuksilla, ja huuhtomaan ne alas paikallisella viinillä. Ruokalajeista maininnan ansaitsevat esimerkiksi:

Τουρλού eli tourlou on joko uunissa tai hellalla valmistettu kasvisruoka, johon käytetään perunaa, kesäkurpitsaa, munakoisoa, tomaatteja, sipulia sekä mausteita.

Ρεβυθοκεφτέδες eli revithokeftedes eli kikhernepyörykät on niin ikään maukas kasvisruoka.

kreikka-viinirypäleetΜπουρέκια eli bourekia ovat perinteisiä samoslaisia pieniä piiraita, joiden täytteenä on muun muassa keltaista kurpitsaa, sipulia ja hyppysellinen kanelia.

Μποξαδάκια eli boxadakia valmistetaan joko lampaan tai naudan lihasta. Maukkaaksi kypsennetyt lihapalat kääritään yksi kerrallaan paistettuun munakoisoviipaleeseen ja haudutetaan uunissa paprikan ja tomaatin kera.

Γαρίδες γιουβέτσι (Καραβίδες γιουβέτσι) eli garides giuvetsi tai karavides giuvetsi valmistetaan katkaravuista tai ravuista, vastaavasti, sekä paprikoista ja makaronista.


Kommentit

Samos, ruokailu — 2 kommenttia

  1. Itse olen kasviruokavaliota noudattava mies, joten olen huomannut Kreikan ihanteelliseksi lomakohteeksi. Maassa näyttää olevan paljon puhtaasti kasviksista valmistettuja ruokia, koska olen sellaisia löytänyt helposti jokaisen kohteen tavernoiden menulta pitkän listan. Onkin mukavaa vaihtelua , kun voi syödä ulkona ja siitä huolimatta kokeilla uusia eturuokia ja ruokalajeja vaikka joka ilta. Samokselta palatessa jäin kaihomielellä muistelemaan paikallisia revithokeftefes-pöyryköitä. Myös tourlou oli kiva tuttavuus, ja olen sellaista jo kotimaassa valmistanutkin, koska kokkausvuoro osuu omalle kohdalleni joka toinen viikko vaimon ollessa iltavuorossa. Jokaisesta lomakohteesta on löytynyt omaan ruokapöytään jokin uusi lajike.

  2. Juustoihin hurahtaneena maailmanmatkaajana etsin jokaisessa kohteessa käsiini paikallisia juustolajeja ja niistä taiottuja herkkuja. Samoksellakin sellainen ilokseni löytyi, sillä dermatotyria ei kuulema muualla juurikaan tunneta kuin tällä ihanalla Pythagoraan ja monien muiden viisaiden saarella. Juustolajin erikoisuus piilee siinä, että sitä säilytetään eläimennahan sisällä: kyllä vain, luit aivan oikein! Maku on kuitenkin kerrassaan mahtava, joten ei kannata pelästyä moista pikkuseikkaa. Nimi tulee sitten paikallisen tuttuni mukaan kreikan nahkaa ja juustoa tarkoittavista sanoista, jotka on isketty peräkanaan.

Vastaa käyttäjälle Antti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>