NEA JA PALEA KAMENI

[ad#ga-125×125]

Tulivuorenpurkausten seurauksena suurin osa entistä Theran tai Stroggylin saarta siis räjähti ilmaan tai painui meren tappavaan syleilyyn. Laava synnytti kuitenkin kaksi uutta saarta, Nea ja Palea Kamenin (eli ”Uuden” ja ”Vanhan palaneen”), jotka ovat asumattomia mutta joille järjestetään veneretkiä.  Veneet saarille lähtevät Firan vanhasta satamasta. Saarilla voit tutustua vielä nykyäänkin jalkojesi alla piilottelevan tulivuoren toimintaan. Muista varata mukaan kumipohjaiset, liukumattomat kengät, väljät vaatteet, hattu ja vettä.

Palea Kamenilla sijaitsee 7 pientä, toimimatonta kraateria. Saarella voit myös rentoutua rikkivesilähteiden lämpimässä ja terapeuttisessa kellertävässä vedessä. Lähteet sijaitsevat saaren rannikon myötäisesti.

Nea Kamenilla on Välimeren nuorin saari ja sillä sijaitsee yksi toimiva kraateri, jonka vuoksi santorinilaiset kutsuvatkin saarta ”tulivuoreksi”.  Kuumaisemaa muistuttavalla saarella tunnet rikin hajun erittäin selvänä, ja turisteja muistutetaankin olemasta hengittämättä kraaterista purkautuvaa myrkyllistä rikkipitoista ilmaa.

 

 


Kommentit

Palea ja Nea Kameni — 1 kommentti

  1. Palasin juuri viime viikolla Santorinilta, ja maisemat tosiaan oli henkeäsalpaavat ja romanttiset. Turisteja vain oli vielä jokseenkin liikaa meikäläisen makuun. Retki Nea ja Palea Kamenille oli hintansa väärtti, en olekaan koskaan aiemmin päässyt kellumaan rikkiveteen. Oli ihanan lämmintä, haju ei luonnollisesti sitten ollut maailman miellyttävin. Retkelle pääsee Firan vanhasta satamasta joko kello 11 tai 14, ja retkiä on erilaisia, itse osallistuin mainitut kaksi saarta sisältävään 3 tunnin seikkailuun, jonka hinta oli 15 euroa.

Vastaa käyttäjälle Santorinin taikaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>