Useimmat lomalaiset tietävät omasta kokemuksestaan Kreikan tuottavan laadukkaita ja maailmalla palkittuja viinejä ja tulista ouzoa mutta harvempi on tietoinen maan oluttarjonnasta. Kreikassa tuotetaan kuitenkin sekä kansainvälisten, kaikkien tuntemien olutjättien juomia että paikallisten pienpanimoiden omia oluita. Pienpanimoiden määrä onkin jatkuvasti lisääntynyt, ja niiden tuotteet saavuttaneet ansaitsemaansa huomiota niin paikallisten kuin maassa vierailevien keskuudessa.

Valistuneet oluenystävät etsivätkin lomallaan huurteiseen lasiinsa nimenomaan kohteessaan kaupan olevia Kreikan omia olutmerkkejä. Tarjolla on sekä alea, red alea, lageria, portteria, stoutia, pilsneriä, harvinaisempaa savustettua laatua kuin montaa muutakin vaihtoehtoa. Kuumana kesäpäivänä onkin mukava tehdä niiden kanssa läheisempää tuttavuutta, tehkäämme itsekin niin!

 

PUHTAASTI KREIKKALAISET OLUTMERKIT

VOLKAN – Kreikan kansainvälisesti palkittu olut on esimerkiksi Volkan, joka on kotoisin tuliperäiseltä Santorinilta, kuten sen nimikin jo antaa olettaa. Vuonna 2013 Volkan voitti Prahassa järjestetyn International Beer Award -tapahtuman New Section Product Innovation of the Year -palkinnon eli vuoden uuden tuotekategorian innovaatiotittelin. Volkanissa maistuvat Santorinin hunaja ja Naxoksen sitrukset, ja kyseisen oluen myynnistä saaduista varoista suuri osa luovutetaan kansallisen velan maksuun. Luit aivan oikein, Volkan ohjaa osan tuloistaan Greece Debt Free -ohjelmalle, vaikka saisihan sitä aika monta pullollista myydä, jotta Kreikan huikea velka vähenisi. Jalo periaate ja teko kuitenkin! Volkan valmistaa niin tummaa, vaaleaa, valkeaa kuin ”harmaata” olutta.

CRAZY DONKEY, YELLOW DONKEY ja RED DONKEY – Ja kun kerran aloitimme eksoottisen Santorinin tuotteella, niin jatkakaamme saaren muilla oluilla. Volkanin lisäksi pikkuisella Santorinilla nimittäin tuotetaan myös veikeän nimen omaavia ”aasimaisia” oluita. Santorini Brewing Company on eri puolilta maailmaa kotoisin olevien olutfanien perustama pienpanimo, jonka ”aasit” ovat tuttuja jo eri puolella Kreikkaa ja niiden valmistusprosessiin voi jokainen halukas tutustua Santorinin lomansa yhteydessä, toukokuun ja lokakuun välillä, ilman ennakkovarausta.

MARY ROSE – Kreikan niin ikään kansainvälisesti mainetta niittänyt olut. Se on palkittu Red ales -sarjassa ainakin Brysselissä järjestetyssä Brussels Beer Challenge -tapahtumassa kultamitalilla ja hopealla Lontoon International Beer Challengessä. Nimi on peräisin englantilaiselta kuninkaallisen laivaston alukselta, Mary Roselta, joka oli aikoinaan legendaarisen Henri VIII:n ylpeys ja on tänään esillä Portsmouthissa. Alusta siellä ihailevat voivat samalla siemailla juuri kreikkalaista Mary Rosen nimikko-olutta. Olut valmistetaan OK Athensin nimiin Septemin panimolla.

FIX – Kreikan vanhin ikioma olutmerkki on kuitenkin FIX, jota luonnehditaan maan vintageolueksi. Ensimmäinen FIX-pullo lähti asiakkaille Ateenassa sijainneelta ja saksalaisen Fuchs-perheen omistamalta tehtaalta vuonna 1864, reilut sata vuotta myöhemmin yhtiön myös virvoitusjuomia tuottaneet tehtaat kuitenkin suljettiin. Onneksemme tuotanto aloitettiin uudelleen vuonna 2010, jonka jälkeen kyseisen oluen myyntiluvut ovat kasvaneet tasaista vauhtia.

ALFA – Ateenan antia on myös Alfa eli kreikkalaisittain ΑΛΦΑ, joka on vaalea lager. Se on yksi maan vanhimmista oluista, jota on valmistettu jo reilut 50 vuotta, ja joka rikkoi FIX-oluen siihen asti vallinneen monopolin. Hieman ironista asiassa on, että Alfan perustaja oli yksi FIX:iä valmistavan Fuchs-perheen jäsen, joka päätti lähteä omille teilleen ja tekikin niin menestyksekkäästi.

MYTHOS – Mytologian maasta ei luonnollisesti voisi puuttua olut nimeltä Mythos eli myytti. Kreikkalaisten keskuudessa huippusuosittu Mythos löytyy jokaisesta ruokakaupasta ja sen vaalea lager sammuttaa janon kuin janon. Sitä tuotetaan vuodesta 1968 pääasiassa Thessalonikin alueella ja tänään Mythos Brewery on Kreikan toiseksi suurin oluenvalmistaja, jonka hanoista virtaa pulloihin jo miljoonia litroja kultaista juomaa.

VERGINA – kirjoitetaan paikallisesti muodossa Βεργίνα. Se on kotoisin Pohjois-Kreikasta, nimensä mukaisesti, ja sen valmistuspaikaksi Makedonia-Thrakin-panimo valitsi vuonna 1998 Rodopin, jossa on hallittu oluenpano jo antiikin ajoista lähtien. Tarjolla on Vergina Premium, eksoottisen nootin omaava Red, Weiss ja upouusi Πορφύρα eli Bysantin innoittama purppuranpunainen, jossa on alkoholia 6,3 % verran. Kyseisen panimon oluita lipitellään niin Australian rantabaareissa kuin New Yorkin gourmetravintoloissa.

CORFU BEER – Jooniansaarilla matkailevan kannattaa kysellä Corfu Beer -panimon oluiden  perään. Nimensä mukaisesti kyseiset tuotteet ovat kotoisin Korfun saarelta, ja valittavinasi on niin Royal Ionian Pilsner, Amorosa Weiss, Contessa IPA, Real Ale Bitter Dark, Ionian Epos, Ionian Gold, Ginger Beer 1842, kuin Red Ale Special. Panimo järjestää Korfulla lokakuisin 5-päiväisen olutfestivaalin, jonka aikana mm. esitellään ja myydään paikallisia tuotteita.

MAGNUS MAGISTER: KNIGHTS ja MAGNUS – Egeanmeressä lilluvalla Rodoksella osataan silläkin oluenpanemisen taito. Ritarien saarella sijaitseva Rodos Brewery pullottaa oluita ja mm. virvoitusjuomia, sekä viinejä. Oluista Magnus on saatavilla nimikkeillä Lager ja Weiss. Nimi Magnus Magister on lainattu suoraan Rodoksen vanhankaupungin rakentaneen ritarikunnan, Johanniittain ritarien, johtajan tittelistä. Perinteitä ja historiaa siis kunnioitetaan aina, kun kohotetaan kyseisen panimon pulloa.

SEPTEM on sekin laadusta ylistetty panimo, jonka tuotteet ihastuttavat kansainvälistä juojakuntaansa Kreikassa. Vuonna 2009 viiniasiantuntija-kemistin ja ekonomin perustama pienpanimo nimettiin latinalaisen luomiseen liittyvän numeron 7 mukaan. Esimerkkejä lähes mantereessa kiinni olevalla Evian saarella valmistetuista oluista ovat ACE, Wet Hop, viisaasti viikonpäiville omistetut taikajuomat Monday’s Pilsner, Thursday’s Red Ale, Friday’s Pale Ale, Saturday’s Porter, Sunday’s Honey Golden Ale ja 8η Μέρα eli 8.päivälle omistettu oma juoma. Tiistaille ja keskiviikolle odottelemme edelleen niille sopivia oluita. Vuodenaikoja edustaa tällä hetkellä Winterdays Seasonal Porter.

 

LUOMUA ARVOSTAVAN KREIKKALAISET VALINNAT

Jos puolestaan etsit luomua lasiisi, löytyy sellaista monenkin panimon pulloista.

B29 – lyhyen ja ytimekkään nimen omaava olut syntyi erään panimoalan ammattilaisen juhlistaessa lapsensa syntymää ja sattumalta hänen tynnyristään numero 29 löytyi ainutlaatuista makua; loppu onkin sitten historiaa! Olympic Brewery -panimo on ollut löydöstä kiitollinen.

PEIRAIKI – Toinen varteenotettava luomuolut on Peiraiki eli Πειραϊκή, jonka tuotteita ovat Lager, Pils ja Pale Ale ja joita löytyy vuodesta 2005 alkaen lähinnä Kreikan pääkaupungista. Panimo noudattaa vuodelta 1516 peräisin olevaa Baijerin Reinheitsgebotia eli oluen valmistusta ja myyntiä koskeva puhtauslakia. Tämä olut sisältää siis vain vettä, ohramallasta, humalaa ja hiivaa. Oluen takana seisoo farmaseutti Alexandros Koumantos, joka sai idean luomuoluesta Saksassa vieraillessaan.

RETHYMNIAN BLONDE & DARK – lukeutuvat nekin luomuoluiden aateliin. Nimensä mukaisesti se ovat peräisin ihastuttavan Kreetan Rethymnonista. Panimon valikoimasta löytyvä tumma ja vaalea valmistetaan Saksasta tuotavasta luomuhumalasta, ja se noudattaa jo edellä mainittua saksalaista oluen puhtauslakia vuosisatojen takaa.

Mikäli etsit muita erikoisen nimen omaavia oluita, on valinnanvaraa runsaasti. Jo mainittujen Volcanin, Mythoksen, Crazy Donkeyn, Yellow Donkeyn ja Red Donkeyn lisäksi samaiselle listalle voisi lisätä esimerkiksi kanadalaisen kehittämän peloponnesolaisen Zeoksen, samoin kuin Galaxyn, Lavan, Odyssey Red/White Rhapsodyn, Delphin ja Santorini Eurekan. Nimet erottuvat edukseen ja houkuttelevat mielikuvilla puoleensa.

 

KANSAINVÄLISTEN MERKKIEN OLUET

Siirtykäämme kansainvälisten jättien Kreikassa tuotettaviin oluisiin. Niiden piiriin lukeutuu muutamia tuttuja nimiä, joten Kreikassa niitä tilatessa voit odottaa makunystyröittesi rekisteröivän pienoisen makueron kotimaassa nauttimiisi vastaaviin verrattuna.

KAISER – Saksalainen Kaiser luottaa Kreikkaan ja valmistaa oluttaan Mythoksen tehtaalla.

HENNIGER – Samaiselta tehtaalta Kaiserin kanssa valmistuu ja lähtee Kreikassa jakoon myös sen valmistama Henniger lager.

PILS HELLAS – Saksalaiset standardit omaava kreikkalainen olut, joka valmistetaan ja pullotetaan Athenian Breweryn tiloissa. Vaalea lager maistuu aterialla ja iltaa istuessa. Olutta valmistetaan Kreikan mantereen keskiosissa sijaitsevassa Atalantin pikkukaupungissa, jonka panimotehdas valmistaa ja pullottaa monia muitakin oluita.


Kommentit

Kreikan parhaat oluet & panimot — 5 kommenttia

  1. Moi, löytyykö noita Septemin mainioita oluita helpolla Ateenan ulkopuolella? Maistelin niitä pääkaupungissa viime visiitilläni noin vuosi sitten ja ihastuin makuihin sekä hulppean hauskaan nimivalikoimaan, vaikkei jokaiselle viikonppäivälle omaansa olutkaan. Nyt olen kuitenkin lähdössä Kreetalle ja olisi kiva tietää, mistä Septemiä voisi katsella. Kiitti vinkeistnne!

  2. Hei vaan kaimalle! Tietääkseni Septemin oluita löytyy Kreetaltakin, muttei kenties aivan kaikkia. Suurista supermarketeista kannattaa katsella ainakin, sillä niiden valikoima on tavallisesti laajahko. Esimerkiksi joka puolelta Kreikkaa löytyvät ”AB Bασιλοπουλος” ja Γαλαξιας omaavat mainion valikoiman oluita, Lidl puolestaan ei. Onnea oluenmetsästyksellesi!

Vastaa käyttäjälle jussi jokinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>