PIKARUOKA

Kuten muuallakin maailmassa, myös Kreikassa on tarjolla runsaasti pikaruokaa. Jos matkustat pienellä budjetilla ja haluat täyttää vatsasi mahdollisimman edullisesti, löydät siihen Kreikassa harvinaisen runsaasti vaihtoehtoja.

Itse asiassa, täällä paikallista pikaruokaa, eli vähintään suolaisia piiraita, löytyy jokaisesta pikkukylästäkin, ja valinnanvaraa on Suomea enemmän. Kansainvälisten pikaruokiin erikoistuneiden ketjujen, kuten McDonaldsin, lisäksi maalla on omat ketjunsa. Ja lähes joka kadunkulmasta löytyy joko pieni leipomo tai makeita ja suolaisia välipaloja myyvä puoti tai ruokala. Kreikkalaiset itse nappaavat aamulla töihin mennessään aamiaisensa ja ruokatunnilla lounaansa useinkin juuri puodeista, jotka muistuttavat nakkikioskin ja kahvilan välimuotoa. Koska lapsille ei tarjota koulussa ruokaa, ostavat hekin suolaista välipalaa matkan varrelta tai koulussaan mahdollisesti toimivasta kanttiinista. Pikaruoka liittyy myös kreikkalaiseen illanviettoon, sillä useimmat nappaavat jotain suuhunpantavaa joko ennen baarikierrosta tai pikkutunneilla sen jälkeen.

Pikaruokaa ei Kreikassa pidetä ”roskaruokana” vaan suurelle osalle kansalaisista se on osa tasapainoista ruokavaliota ja korvaa kokonaisen aterian.

Mitä Kreikassa sitten voi syödä pikaruokana, ja mistä sitä on saatavilla? Jos olet kaupunkialueella tai lomakohteissa, riittää pikaruoan löytämiseen useimmiten kävely kohti lähintä kadunkulmaa. Pikkukylissä sen sijaan kannattaa suunnata joko leipomoon, josta löytyvät piirakat ja makeat leivonnaiset tai kylän tavernaan tai grillipaikkana toimivaan kahvilaan.  

SOUVLAKI (σουβλάκι, lausutaan suvláki) on pikaruokien kiistaton kuningas, eikä syyttä. Sen juuret ulottuvat kauas historiaan, ja kirjoitankin aiheesta myöhemmin oman artikkelinsa. ”Souvlaki” on parhaimmillaan lähes ravitsemusoppien mukainen ateria, uskomaton makuelämys ja todella täyttävä. Mutta tiedätkö, mitä eroa on sanoilla souvlaki, gyro, pita me gyro, pita me souvlaki ja kalamaki? Ennen kuin marssit vesi kielellä lähimpään grilliin, selvitä itsellesi, mitä tarkalleen ottaen haluat tilata.

  • Souvlaki (σουβλάκι) tarkoittaa puiseen grillitikkuun laitettuja lihapaloja, jotka on marinoitu oliiviöljyn, sitruunamehun ja yrttien seoksella. Useimmiten liha on porsasta mutta suosittelen myös herkullista kanaa. Liha grillataan, maustetaan ja tarjoillaan usein leivänpalojen kanssa. Huomaa, että Ateenassa käytetään souvlaki-sanan asemasta usein sanaa kalamaki (καλαμάκι), joka kuitenkin Pohjois-Kreikassa saattaa herättää jopa hilpeyttä, sillä kalamaki tarkoittaa myös pilliä. Yhden souvlakin/ kalamakin hinta vaihtelee 1,50 – ja 2 €:n välillä.
  • Pita me souvlaki/ souvlaki me pita (πίτα με σουβλάκι, lausutaan píta me suvláki) tarkoittaa pitaleipään käärittyjä yllämainitulla tavalla kypsennettyjä lihapaloja. Lihojen seurana on ainakin sipulia, paistettuja perunoita, tomaattia ja tzatzikia. Toisinaan sekaan lisätään jotain muutakin kastiketta, lehtisalaattia ja kenties loraus sinappia.  Koko komeus kääritään leivinpaperiin, ja ojennetaan asiakkaalle. Halutessasi voit nauttia ateriasi myös paikan päällä, mikäli tuoleja on tarjolla. Täyttävän pitaleivän saat noin 1,60 – 2,50 €:n hintaan, porsaanlihalla edullisimmin.
  • Gyros (γύρος, lausutaan jíros) tarkoittaa suureen lihavartaaseen ladottuja lihaviipaleita.  Lihavarras grillautuu pyöriessään (γύρος = kierros) ja sitä valellaan paistamisen aikana marinadilla. Kypsää lihaa veistellään reunoista ja tarjoillaan joko lautasella lisukkeiden kera tai pitaleivän sisällä. Lautasannoksen hinta vaihtelee 5,50 – 8 € välillä alueesta ja lihasta riippuen, kana on kalliimpaa.
  • Pita me gyro/ gyro me pita (πίτα με γύρο, lausutaan píta me jíro) on pitaleipä, jonka sisälle on kääritty yllä mainittua gyrosta ja samoja lisukkeita kuin pita me souvlakiin.  Herkun saat itsellesi hintaan 1,60 – 2,50 €, alueesta ja lihasta riippuen.
  • HUOMIO: Jos olet vegaani, pyydä pitaleipää ja lisukkeita ilman lihaa.  Alueesta riippuen pyyntösi on joko luonnollinen tai sitten sinulta silmät ympyräisinä varmistetaan, että todella haluat pitaleivän ilman lihaa… asiakas on kuitenkin aina oikeassa, jopa Kreikassa. Oma sisareni saa aina pitaleipää haluamillaan erikoislisukkeilla tai jopa tuplapitalla!

PIIRAAT ovat nekin olennainen osa paikallista ruokavaliota, ja niitä valmistetaan myös kotona. Tyypillisesti rapeat piiraat valmistetaan fillotaikinaa käyttäen, mutta kotioloissa myös pannukakkutaikinaa muistuttavaan seokseen voidaan lisätä kasviksia ja juustoa. Suolaisia piiraita löytyy kaikkialta, ja monesti saatavillasi on myös niiden makeita serkkuja.

  • Tiropita (τυρόπιτα) on luultavasti maan suosituin aamupala ja välipala. Tyypillisesti annoskokoisen ja suussa sulavan fillo-lehtitaikinapiirakan sisällä tuoksuu feta-juusto. Myös kaseri-juustolla täytetty kaseropita (κασεροπίτα) on yleinen, samoin kuin taikinasta valmistettu kourou (κουρού, lausutaan kurú).
  • Spanakopita (σπανακόπιτα) lienee Kreikan toisiksi yleisin suolainen piirakka. Tässä veijarissa on fillon täytteenä terveellistä pinaattia (σπανάκι), kananmunaa ja toisinaan feta-juustoa. Itse olen huomannut spanakopitan ainoaksi tavaksi syöttää omille lapsilleni pinaattia, ja sen valmistus onnistuu niin tuoreesta kuin pakastetustakin pinaatista helposti.
  • Zambonotiropita (ζαμπονοτυρόπιτα) kätkee sisälleen maukasta kinkkua ja juustoa, ja on monien lasten suosikki tiropitan jälkeen.
  • Muita tavallisia piiraita ovat herkullinen kesäkurpitsa-juustotäytteinen kolokithopita (κολοκυθόπιτα) ja ihanalta tuoksuva bougatsa (μπουγάτσα), joka on täytetty paksulla vaniljatäytteellä ja tarjoillaan pölysokerin ja kanelin kera.
  • Yleisimpien piiraiden hinnat vaihtelevat 1,10 – 1,70 € välillä, halvimpia ovat tiropita ja spanakopita. Erikoisemmista piiraista voit joutua tosin maksamaan jopa 2,80 €.
[ad#ga-336×280]

PIROSKI (πιροσκί) on suomalaisen lihapiirakan serkku, jonka täytteenä voi olla joko makkara tai jauhelihaa. Kreikkaan piroski on saapunut Venäjältä sieltä saapuneiden kreikkalaisten siirtolaisten mukana.

TOST (τόστ) on grillattu voileipä, johon saat useimmiten itse valita haluamasi täytteen. Tostia on saatavana piiraita myyvistä kaupoista ja kahviloista.

PITSA (πίτσα) on vakaannuttanut asemansa pikaruokana vuosien myötä ja pizzerioita löytyy kaikista kaupungeista. Niillä on tavallisesti laaja valikoima erikokoisia pizzoja ja osa paistaa pitsansa perinteisessä puu-uunissa, jolloin tulos on aivan omaa luokkaansa.

KREPES (κρέπες) ovat suomalaisittain ohukaisia tai lettuja, joita saa niin suolaisella kuin makeallakin täytteellä. Suuremmissa kaupungeissa on erillisiä kreppereitä, eli ravintoloita, jotka tarjoilevat vain ohukaisia. Muualla niitä saattavat valmistaa piiraiden myyjät, kahvilat ja herkku voi löytyä myös ravintolan menulta. Suosituimpiin krepeihin kuuluu suklaakastikkeella ja banaaniviipaleilla täytetty, johon voit pyytää lisukkeeksi myös vaniljajäätelöä tai kermavaahtoa.  Syntisen ihanaa!

PIKARUOKAKETJUT ovat rantautuneet jo aikoja sitten Kreikkaankin, ja yleensä myös pikkukaupungeissa on ainakin jonkun ketjun pikaruokala. Mutta yllätys, yllätys – Kreikassa markkinoita hallitsee paikallinen Goody’s (perustettu jo vuonna 1975), joka on jättänyt kansainväliset jättiläiset kauas taakseen. Eikä se ole ainoa paikallinen ketju.

  • Goody’s on siis kreikkalainen pikaruokaketju. Tällä hetkellä sillä on 178 toimipistettä maan joka kolkalla. Ruokalistalta löytyvät niin hampurilaiset, täytetyt pitaleivät, voileivät, ranskalaiset, tuoreet salaatit, sipulirenkaat, jälkiruoat kuin juomatkin. Täytetyn pitaleivän saat hintaan 2 – 2,50 €, edullisin juustohampurilainen maksaa 2,10 €, täyttävän salaatin 4,40 – 4,90 €. Menulle kuuluvat myös oluet ja viinit. Ravintoloissa toimii ilmainen Wi-Fi -yhteys.
  • Everest (perustettu vuonna 1965) on niin ikään kreikkalainen ketju, josta löytyy kahveja, piiraita, voileipiä, silmiesi edessä puristettavia mehuja, grillattuja leipiä, täytettyjä ohukaisia, jäätelöitä, salaattibaari ja paljon muuta. Ateenasta ja Thessalonikista löytyy useita ketjun ravintoloita, saarilla niitä voit etsiä Kreetalta (Hania, Iraklio, Rethymnos), Syrokselta, Hiokselta ja Mykonokselta. Myös Everest tarjoaa ilmaisen Wi-Fi -yhteyden. Tiropitan saat 1,10 – 2 € (riippuen juustolaadusta), spanakopitan 1,15 €, kahvin toisinaan jopa 1 €:lla.
  • Grigoris Mikrogeymata (Γρηγόρης Μικρογεύματα) on kreikkalainen ketju, joka toimii vuodesta 1972. Sillä on toimipisteitä lähes ympäri maata. Valikoimaan kuuluvat muun muassa piiraat, voileivät, hampurilaiset, jogurttiannokset, salaatit, hedelmäsalaatit ja juomat. Juustopiiraan saat noin 1,20 €:lla ja tuhdin voileivän hintaan 2,20 – 3,20 €.
  • McDonalds löytyy puolestaan vain suurimmista kaupungeista, ja sillä on vaivaiset 29 ravintolaa. Ruokalista on samantapainen kuin sen kreikkalaisella selättäjällä, tosin hintatasoltaan se on normaalisti kalliimpi, vaikka onkin viime vuosien aikana joutunut laskemaan hintojaan ja käyttämään tarjouskampanjoita.
  • KFC – Kentucky Fried Chicken löytyy ainoastaan Ateenasta ja Thessalonikistä, ja yhteensä sillä on 6 ruokalaa. Kuten nimi antaa olettaa, on menulla pääasiassa uppopaistettua kanaa lisukkeineen. Kanan lisäksi valittavana on pari hampurilaista, muutama täytetty pitaleipä, 3 salaattia, jäätelöä ja juomia. Kana-aterian saat noin 6 € (kanapaloja, perunat/ muusi ja salaatti), pitaleivät maksavat 3,90 – 4,80 € ja hampurilaiset 3,90 – 4,50 €. Viiniä ei ole tarjolla.


Kommentit

Pikaruoka — 3 kommenttia

  1. Kreikassa pikaruokaa tosiaan löytyy aivan joka kadunkulmasta, vaikkei noita kansainvälisiä ketjuja näkyisikään! Omasta mielestäni oli myös hienoa, että valinnanvaraa oli aivan eri määrin kuin jossain Makkarissa, jossa tarjoillaan vaan hampurilaisia, salaatteja ja ranskalaisia. Itse sain lomallani useina päivinä vatsan täyteen maukkaalla piirakalla ja illalla souvlakilla, sillä pitaleipään käärityllä. Ystäväni on vegaani, mutta Kreikassa pikaruokaakin on kiitettävästi heille tarjolla. Reilulla eurolla siis sai aamupalan ja parilla eurolla todella tuhdin souvlakin pitalla! Niiden lisäksi ihastuin ikihyviksi aamupuolella kadullakin myytäviin tuoreisiin koulouri-nimisiin leipärinkeleihin, joiden pinta on täynnä seesaminsiemeniä. Niillä oli hintaa tavallisesti vaan 50 senttiä!

  2. Itse olen ruokaillut pariin otteeseen tuolla Goody’s-ketjun paikoissa, ja hinnat on olleet suhteellisen mukavat. Sitä paisti valinnanvaraa on kiitettävästi, jopa jälkiruokein saralla. Kaikkein kallein pikaruokaketju taitaa Kreikassakin olla tuo McDonalds, ainakin tuttavani niin vannovat. Siksi se ei kait Kreikassa menestykään. Kuten yllä jo kerrottiinkin, lomalla saa todella helpolla ja halvalla kupunsa täyteen, kun kaikista leipomoistakin saa napattua piirakoita, rinkeleitä ja muuta suuhunpantavaa. Taatusti tuoretta ja pikkurahalla!

  3. KFC löytyy myös ainakin Rodokselta aivan tuulisen rannan välittömästä läheisyydestä.
    Upeat Mezet saa rantakadulta paikasta Meze 🙂

Vastaa käyttäjälle Nani Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>