Kuva: Canada. Department of National Defence collection / Library and Archives Canada / e005176190

 

Vaikka toisesta maailmansodasta ja sen kauhuista ja kärsimyksestä on kulunut jo yli 70 vuotta, osa Pohjois-Kreikan Thessalonikin asukkaista on saanut muistutuksen sodan pelottavuudesta hieman erikoisella tavalla. Helleenien Kreikan toiseksi pääkaupungiksi tituleeraaman Thessalonikin Kordelio-kaupunginosan keskellä olevan bensa-aseman alta, viiden metrin syvyydestä, on nimittäin löytynyt liittoutuneiden toisen maailmansodan aikana taivaalta pudottama, räjähtämätön pommi. Pelottava sotamuisto pakottaa peräti 72 000 thessalonikilaista hylkäämään kotinsa tämän viikonlopun aikana, sillä pommi on määrä siirtää sunnuntaina 12. helmikuuta.

Vastaavanlaisia räjähtämättömiä pommeja löytyy Kreikan maaperästä ja merialueilta aina silloin mutta tällä kertaa kyseessä ei ole mikään vaatimaton yksilö, vaan kokoa vaarallisella vieraalla on peräti 250 kiloa. Räjähteistä tietävät ymmärsivät siis heti, millaista tuhoa kyseisellä pommilla aikoinaan oli tarkoitus saada aikaan ja mitä sen räjähtäminen tiheästi rakennetulla kaupunkialueella tänään tarkoittaisi. Meille tavallisille maallikoille kilot eivät paljasta paljoakaan, mutta jos kerron, että Thessalonikin kartalle on pommin löytymispisteen ympärille piirretty harpilla 2 kilometrin säteen omaava punainen ympyrä, valottuu asia kertaheitolla.

Tarkkasilmäisenä kenties ihmettelet myös, miten on mahdollista, että muhkea pommi on liittoutuneiden pudottama? Eikös Kreikka ollut heidän puolellaan toisessa maailmansodassa? Kyllä vain, Kreikka oli liittoutuneiden jäsen ja taisteli akselivaltoja vastaan. Vastaus on kuitenkin sikäli ymmärrettävä, että nyt löytynyt lihava pommi on peräisin ajalta, jolloin Thessaloniki oli saksalaisten hallussa. Pommia ei siis suinkaan ollut tarkoitettu kreikkalaisten pään menoksi vaan omalta osaltaan auttamaan Thessalonikin vapauttamisessa. Useimpien lähteiden mukaan kyseinen yksilö olisi ollut Winston Churchillin joulukuussa 1943 saksalaisjoukoille ”joululahjaksi” tiputtama, ja toisten mukaan pommi leijaili taivaalta syyskuussa 1944. Tarkasta ajankohdasta ja ”lahjoittajasta” riippumatta se kuitenkin iskeytyi Hellaksen maaperään räjähtämättä ja jäi piilottelemaan syvyyksiin.

Tätä kirjoittaessani Thessalonikin monissa kaupunginosissa on jo kova vilinä, sillä tuon 2 kilometrin säteellä asuvat ovat poistumassa kodeistaan huomista h-hetkeä varten. Kaikille on ilmoitettu viralliseltakin taholta pakkoevakosta ja kyyditys jopa ambulansseilla odottaa sitä tarvitsevia. Paikallisbusseilla pääsee alueelta poistumaan ilmaiseksi. Halukkaille on myös paikallisten viranomaisten taholta järjestetty tiloja, joissa asukkaat voivat oleskella ennen kuin heille annetaan lupa palata koteihinsa.

Riskialueella asuvia on kehotettu poistumaan kodeistaan viimeistään varhain sunnuntaiaamuna, mikä onkin saanut monet närkästyneinä toteamaan, eikö koko urakkaa voisi hoitaa muuna kellonaikana. Työssäkäyvät ja lauantai-iltaisen juhlinnan ystävät olisivat ymmärrettävästi mielellään nukkuneet sunnuntaina hieman tavallista pidempään. Omassa mielessäni heräsi kuitenkin epäily sen suhteen, suostuvatko kaikki vaara-alueella asuvat lähtemään kodeistaan. Lapsiperheelliset ja muuten omaa ja perheensä turvallisuutta arvostavat maallisjärjen mukaan lähtevät hyvissä ajoin kyläilemään kauempana asuvien sukulaisten ja tuttavien luokse. Mutta entäpä iäkkäät ja sairaat, yksinäiset, vakavasti masentuneet ja muut ”riskiryhmät”, joiden on joko tavattoman vaikea liikkua tai jotka eivät yksinkertaisesti välitä saapuuko noutaja tänään, huomenna vai myöhemmin? He saattavat hyvinkin valita kotiin jäämisen pommin poiston ajaksi, onhan sen räjähtämisen todennäköisyys sitä paitsi erittäin pieni.

Samaan aikaan, kun tuhannet thessalonikilaiset valmistautuvat evakkoon, sotilaat ovat saapuneet kuuluisaksi muodostuneen huoltoaseman pihapiiriin rekkoineen ja rakentavat pommikuopan ympärille hiekkasäkeillä mahtavaa muuria. Asialle ei ole laitettu keitä vain armeijaan astuneita, vaan miinakenttien raivaukseen erikoistuneet miehet ovat ottaneet asian harteilleen. Poliisit puolestaan huolehtivat, ettei sunnuntaiaamusta kukaan pääse lähestymäänkään evakuointialuetta. Tuon lähes 2 kilometrin säteen omaava alue rajataan poliisin merkkinauhoilla ja poliiseja sijoitetaan vartioimaan sen loukkaamattomuus.

Myös Thessalonikin juna- ja linja-autoliikenteeseen tulee sunnuntaina 12. helmikuuta muutoksia. Bussit eivät esimerkiksi kulje päälinja-asemalle kello 10–15 välisenä aikana, ja junavuorot perutaan kello 9.30 alkaen koko pommin siirtovaiheen ajaksi. Luonnollisesti rajatun alueen kautta kulkevat vuorot liikennöivät vaihtoehtoisia teitä pitkin.

Itse uskon ja toivon harvinaisen laajamittaisen evaluoinnin ja pommin siirtämisen sujuvan ongelmitta. Kokemuksen puutetta Kreikan armeijan erikoisjoukoilla ei ainakaan asian suhteen ole, sillä esimerkiksi Thessalonikin lentoaseman kiitoradan rakennustöiden aikana räjähtämättömiä pommiveijareita löytyi maaperästä kymmeniä. Poistettakoon tämäkin ikävä sotamuisto uhkaajien listalta!