Tervetuloa Kreikkaan!

Καλωσορίσατε στην Ελλάδα!

 

Ainutlaatuisen kaunis Kreikka on useimmille suomalaisille yhtä kuin iloisesti paistavaa aurinkoa, kristallinkirkasta merta, jylhää vuorimaisemaa, maailman maukkainta ja terveellisintä ruokaa ja ystävällisiä ihmisiä. Niin, ja tietysti ahkerasti julkisuudessa puitua talouskriisiä.

Helleenien asuttama Euroopan kaakkoisnurkkaus onkin todellinen lomaparatiisi ja on ansaitusti löytänyt tiensä myös meidän suomalaisten sydämiin. Kreikka on ihanteellinen ja turvallinen kohde niin valmismatkan valitseville lapsiperheille, nuorisolle, eläkeläisille kuin seikkailumielisille omatoimimatkaajille. Koska suuri osa muinaisten jumalien asuttaman pienen maan upeimmista lomakohteista sijaitsee Egeanmeren syleilyssä, voit ”saarihyppelyllä” tutustua niistä useampiin kuin vain yhteen.

Etsitpä pilvettömältä taivaalta hymyilevän auringon ja puhtaan meren lisäksi vaikkapa historiaa, kulttuuria, liikuntaa, kulinaristisia nautintoja tai aitoa kreikkalaista elämänmenoa luonnon keskellä, löydät etsimäsi Kreikasta. Hiljenny Olympos-vuorella kuuntelemassa jumalten valtataistelua ja rakkausriitoja, Ateenassa ihastelemassa maan symbolia Akropolista, Santorinilla lumoutumassa sen maailmankuulusta auringonlaskusta, Kreetalla etsimässä Minotaurusta kuningas Minoksen palatsista tai Korfulla siemailemassa tsitsibiraa eli inkivääriolutta vanhankaupungin romanttisessa miljöössä. Minne sitten päädytkin, tulet kokemaan sydämellisen vastaanoton!

Ateena, akropolin kukkula

Kreikan mahtavan historian lisäksi sinun kannattaa tutustua myös sen nykyisyyteen. Vieraile esimerkiksi turistialueiden ulkopuolisissa idyllisissä pikkukylissä, joissa kiire ei kuulu arkeen ja keskustele paikallisten kanssa. Jos sanallinen kielitaitosi loppuu, ota eleet avuksi. Paikalliset tulevat olemaan erittäin iloisia osoittamastasi kiinnostuksesta ja luultavimmin tarjoavat sinulle kahvin, oluen tai ouzon.

Toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi sähköiselle Kreikan matkalle, joka toivottavasti innoittaa sinut saapumaan pian vieraaksemme!

 


Kommentit

Kreikka — 22 kommenttia

  1. Kreikka on tosiaan ihana ainakin meille lomalaisille, käy joka kerralla kreikkalaisia kateeksi, kun saavat nauttia mahtavista maisemista ja lähes ainaisesta auringonpaisteesta. Ja muinaismuistojakin näyttää edelleen olevan maan alla piilossa, mitäköhän sieltä Amfipoliksen kumpuhaudasta oikein mahtaa löytyä…onko Kreikassa asiasta kerrottu enemmän kuin täällä Suomessa?

  2. Amfipoliin hautakummusta on todellakin täällä aivan päivittäin uutisissa juuttua! Kulttuuriministeriö julkaisee aina uusimmat tiedot ja kuvat, koska ihmiset haluavat ymmärrettävästi olla ajan tasalla asioiden suhteen, onhan kyseessä yksi viime vuosien merkittävimmistä arkeologisista löydöistä (jollei se merkittävävin). Siitä lattian mosaikkikuvasta ei sitten löytynytkään haudan asukkaan kuvaa, vaan veikkaus tämän henkilöllisyydestä jatkuu kuumana ja kiivaana. Vain Aleksanteri Suuren rakasta hevosta, ”Bukefalaa”, ei niillä listoilla toistaiseksi ole ollut… Kyseessä on kuitenkin asiantuntijoiden mukaan selvästi makedonialainen hauta 300-luvulta eaa. Tosin sen sisältä löytyneet mahtavat Karyatidi-patsaat eivät ole perinteisesti makedonialaisia elementtejä. Samoin luonnokivistä sommitellun lattiamosaiikin sininen väri on lapis lazuli -kiveä, joka lienee peräisin Aasian puolelta, luultavasti Intiasta. Siellähän se Aleksanteri miehineen seikkaili. Lisää uutisia,kun haudan asukkaasta toivottavasti lähiaikoina saadaan selvyyttä! Kuraj. että hauta on ryöstetty, vain seuraavan kammion sisällön suhteen asiasta ei vielä ole varmuutta, koska se sijaitsee muita kammioita alempana.

  3. Täällä kyllä näyttää olevan hyvin tietoa Kreikasta, joka pitää paikkaansa. Oikein hyvää duunia! Voisi vielä lisätä jotain tietoa esim. hintatasoon liittyen, mitä löytyy vaikkapa lomalistan kohde-sivuilta.

  4. Todella laaja ja asiantunteva sivusto maasta, jossa varmaan jo kaikki jossain elämämme vaiheessa olemme lomailleet, mutta jonka arkipäivästä ja eri kohteiden syvällisestä tiedoista ei olla kovinkaan perillä. Kreikka on todella paljon muutakin kuin aurinkorantoja, maukasta ruokaa ja raunioita! Tätä lukiessa olen oppinut arvostamaan kreikkalaisten monipuolisia perinteitä, ja ymmärtämään, miksi he haluavat pitää niistä edelleen kynsin ja hampain kiinni. Edes turismi ei onneksi ole onnistunut pilaamaan paikallista kulttuuria ja tapoja. Kiitos kirjoittajalle vaivannäöstä!

  5. Mutta mitäs, jos kreikkalaiset äänestääkin eurosta tai kenties koko EU:sta eroamisen puolesta, nyt kun joutuuivat tiukan päätöksen eteen? Vaikuttaako se paljonkin ihan tavallisen pulliaisen lomamatkaan, muuttuvatko matkat ja palvelut Kreikassa halvempaan suuntaan eurolla maksavien kannalta? Tai tulevatko siellä edes palvelut pelaamaan tähän mennessä totutulla tapaa, jollei maalla itsellään kerran ole varoja?

  6. Vastaus Villen kysymykseen on jo Kreikan taholta tänä kesänä annettu eli eurosta ei ainakaan toistaiseksi olla lähdössä minnekään. Vaikka kansa äänesti velkoajien tiukkoja ehtoja vastaan, suostui hallitus pääministerin äänellä silti niihin Brysselin kuumassa ja tuskallisen pitkässä kesäyössä. Pankit lyötiin kiinni, käteistä sai vain rajallisesti jne. mutta nyt ollaan pikku hiljaa palaamassa normaalimpaan elämänrytmiin. Uusia kiristyksiä, veroja ja leikkauksia on tulossa roppakaupalla, tuoreimmat on jo kreikkalaisille esiteltykin arvonlisäverojen nousun myötä…ja se koskee luonnollisesti myös turistien maksamia hintoja, jotka nousivat niin taksien kuin julkisen liikenteen kohdalla, ravintoloissa jne. Majoitukseen on tulossa lisäkorotusta samoin arvonlisäveron nousun myötä lokakuun alussa. Ensi kesänä Kreikan matkat siis varmaankin tulevat olemaan kalliimpia, sillä matkatoimistot eivät hinnaneroa ota maksettavakseen.

  7. Sivustolla voi verrata Kreikan saaristossa liikennöivien eri lauttayhtiöiden hintoja ja aikatauluja. Hyvä sivusto mm. saarihyppelyä ajatellen.

    Ylläpito voisi lisätä sivuston omille sivuileen, jos sitä ei vielä siellä ole.

  8. Kiitti nastasta blogista, kiva lukea Kreikan arkeen liittyvistä asioista ja paikallisesta näkökulmasta. Täällä uutisissa on harvoin esillä muuta kuin talouskriisiä tai pakolaistilannetta, ja niistäkin kerrotaan varsin rajoitetusti ja ylimalkaisesti.

  9. Vielä kun saisitte sivustolle lisää kuvia, olisi kyseessä takuulla netin paras suomankielinen Kreikka-sivusto! Yksi kuvahan ”kertoo enemmän kuin tuhat sanaa” ja välittää omat tunnelmansa.

  10. No niin, nyt on Kreikkakin sitten ehdolla Nobelin rauhansaajaksi. Tarkemmin sanottuna siis Lesboslainen etenkin vauvoja ruokkiva mummo, rodoslainen pakolaisten pelastuspartioon osallistunut kalastaja ja maailmankuulu näyttelijä Susan Sarandon, joka on ollut Lesboksella kantamassa oman kortensa pakolaiskriisistä huolehtimisen suhteen. Kyseistä palkintoahan ei voi antaa maalle tai järjestölle, vaan sen saajien on oltava yksityishenkilöitä.Mukavaahan se olisi kreikkalaisten mielestä saada edes tunnustusta asian tiimoilta, ja palkkiorahoille olisi niiden saajilla varmasti käyttöä, Sarandonia lukuun ottamatta, jolla mammonaa taitaa jo ollakin tarpeeksi tätä elämää varten.

  11. Nyt on varmaan Kreikan kohteet kovemmassa kurssissa, kun on Turkin puolella ollut noinkin monta pommi-iskua lyhyen ajan sisällä. Vaikka ne terroristit ovatkin iskeneet toistaiseksi kaupungeissa, Istanbulissa ja Ankarassa, monia takuulla mietityttää, milloin noihin rantakohteisiinkin aletaan iskeä. Kreikassa on toistaiseksi ollut erittäin rauhallista, eikä maa mielestäni muutenkaan ole ollut osallisena maailmalla tapahtuneisiin sotiin, saatikka sitten olisi entinen siirtomaavalta. Itse ainakin jo varasin hyvällä ja rauhallisella omallatunnolla matkan ensi kesäksi ja kehoitanmuitakin tekemään samoin!

  12. Oilille vastauksesksi, että Kreikan matkailu näyttää tänäkin vuonna valopilkulta, vaikka vielä talvella muuta pelättiinkin. Pakolaisongelman rajoittuminen lähinnä tietyille saarille ja Kreikan pohjoisrajalle, ja Turkin nykyinen herkkä tilanne ovat saaneet monet valitsemaan Välimerellä Kreikan saaret lomakohteikseen. Samoin viime kesäisten talouspakotteiden puuttuminen esimerkiksi nostorajojen tai vaihtorahojen saannin vaikeutena on kadonnut, vaikka eihän silloinkaan turisteilla ollut nostorajoja! Tervetuloa siis turvalliselle ja nautittavalle lomalle!

  13. Thessalonikista olisi kiva lukea tarkemmin ja mantereen muistakin kohteista, kuten Meteorasta. Kreikassa asuva kirjoittaja varmaan osaisi lisätä muitakin mielenkiintoisia ja opettavaisia kohteita, jotka olisivat omatoimisen matkailijan kannalta loistavia valintoja!

  14. Saarikohteista ehdottaisin mukaan esimerkiksi vielä Zakynthosta, jolla itse asun jo kohta kymmenen vuotta. Tämä ei ole suomalaisten matkanjärjestäjien lempikohteita mutta omatoimisemman lomailijan on tänne silti helppo päästä. Zakynthos omaa loistavat turistipalvelut ja on mm. kreikkalaisten itsensä keskuudessa varsin rakastettu saari.

  15. Itse lukisin mielelläni myös kreikkalaisten perinteisista tavoista juhlia joulun aikaa ja vuoden vaihdetta. Tuttuni kertoi, ettei joululahjoja jaeta jouluna vaan uutena vuotena siis tarkkaan ottaen 1. tammikuuta. Arvattavasti kirkossa käynti kuuluu kreikkalaiseen jouluun, mutta millaisia jouluruokia maassa syödään?

  16. Onko Kreikassa paljon suomalaisia jotka asuvat siellä ja missä heitä siellä on eniten?
    Onko jokin mis heidän voi tavoittaa jos muuttaa itse Kreikkaan suomalaisena?

  17. KREIKASSA ALKAA TAMMIKUUSSA 2018 HOTELLIVEROTUS..ELI HOTELLIN TÄHTI MÄÄRÄ KERROTAAN .N. 1,50 EUROA…

    KALLIS PAIKKA MUUTENKIN,,,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>