LUOSTARIT JA KIRKOT
Koska kreikkalaiset ovat syvästi uskonnollista kansaa, tulet löytämään myös Korfulta lukuisia ihastuttavia kirkkoja ja vaikuttavia luostareita. Muistathan kuitenkin, että sinun tulee olla kirkkoon tai luostariin saapuessasi asiallisesti pukeutunut. Usein pidemmät, polvet peittävät, shortsit sallitaan mutta olkapäiden tulee ehdottomasti olla verhottuina. Eli pukeudu vähintään T-paitaan. On myös aina ystävällistä kysyä, saako paikalla kuvata, sillä monissa kirkoissa ja luostareissa ainakin salamavalon käyttö on kielletty.
Agios Spyridon on saaren suojeluspyhimys, jolle pyhitetty kirkko sijaitsee pääkaupungissa. Se rakennettiin alun perin vuonna 1528, tuhoutui ja rakennettiin uudelleen 1600-luvulla. Kirkossa säilytetään pyhimyksen jäänteitä, jotka ovat nähtävillä ainakin elokuun 11 päivänä, jolloin pidetään hänen muistojumalanpalveluksensa.
Panagia Kassopitra tai Kassiopi tai Pyhien Iason ja Sosipatrosin kirkko sijaitsee vanhan kaupungin Paleopoli-alueella. Sen rakennuttivat 1000-luvulla Iason ja Sosipatros samalla paikalla sijainneen muinaisen luostarin raunioille. Myöhemmin turkkilaiset aiheuttivat kirkolle suurta vahinkoa, kunnes venetsialaiset korjasivat sen vuonna 1580. Rakennukseen käytetyt kivet olivat peräisin hylätyistä rakennuksista. Kirkko on yksi Korfun ainoista säilyneistä bysantin arkkitehtuurin edustajista ja sen Neitsyt Maria -ikonin sanotaan olevan ihmeitä tekevä.
Paleokastritsan munkkiluostarin juuret ulottuvat kauas, jo vuoteen 1228. Sen nykyiset rakennukset ovat kuitenkin peräisin 1800-luvulta. Luostari sijaitsee 25 kilometriä pääkaupungista länteen, ja sen rauhasta avautuu henkeäsalpaava näkymä merelle, lahdenpoukamiin ja oliivilehtojen peittämille vuorille. Nimensä luostari on saanut luultavasti samalla paikalla venetsialaisvallan aikaan sijainneen linnan mukaan (paleo = vanha, kastro = linna). Luostarin yhteydessä sijaitsee matkamuistokauppa, sekä pieni museo, jonka erikoisuus on mammutin luuranko. Museosta voit lukea enemmän Museot-sivulta.
Panagia Myrtidiotissan (Myrtidiotissan Neitsyt Marian) luostari on peräisin luultavimmin 1300-luvulta ja löytyy Korfun länsiosasta, noin 15 kilometriä Kerkiran kaupungista. Se on nimetty Neitsyt Marian ikonin mukaan, jonka munkki Danielin löysi näkynsä perusteella luostarin paikalla sijainneesta luolasta. Luola oli myrttien ympäröimä. Luostariin pääsee vain Myrtiotissa-rannan kautta jalkaisin. 300 metrin korkeudessa sijaitseva luostari on avoinna 8 – 13 ja 17 – 19.
Pantokratorin eli Kaikkivaltiaan kirkko sijaitsee lähellä pääkaupunkia, pienellä Pontikonisi-saarella (Hiirisaarella). Se on rakennettu 1200-luvulla ja on saaren ainoa rakennus. Kirkon kappelissa sijaitsevat keisarinna Elisabetin eli Sissin ja hänen poikansa Rudolfin muistolaatat. Legendan mukaan saari on Odysseuksen laiva, jonka Poseidon muutti kiveksi. Toisen legendan mukaan Odysseus törmäsi saareen myrkyssä. Saarelle pääset helposti läheisestä satamasta lähtevillä veneillä.
Panagia Mandrakiou (Mandrakinan Neitsyt Maria) löytyy aivan Kerkiran kaupungin keskustasta. Se on rakennettu 1600-luvulla, ja nimettiin Mandrakinan alueen kalastajien verkkoihin juuttuneen Neitsyt Marian ikonin mukaan. Rakennus on kuuluisa arkkitehtuuristaan ja erikoisesta kellotornistaan.
Pantokratorasin luostari (Kaikkivaltiaan luostari) komistaa samannimisen vuoren lakea 917 metrin korkeudella. Luostarin ensimmäinen vaihe ajoittuu jo vuodelle 1347, mutta se tuhoutui pari vuosisataa myöhemmin. Nykyinen luostari on peräisin vuodelta 1689 ja siihen kuuluu useita sisäpihoja. Se on kreikkalaisten suosittu pyhiinvaelluskohde, erityisesti elokuun ensimmäisellä viikolla. Silloin voit iltaisin nähdä paikallisten kapuavan vuorelle johtavaa tietä kynttilät kädessään.
Vaikken voikaan luonnehtia itseäni uskolliseksi, enkä useinkaan käy kirkossa muuten kuin häissä, ristiäisissä tai hautajaisissa, suosittelen Korfun kauniisiin kirkkoihin tai luostareihin tutustumassa. Se on muun Kreikan tapaan erityisen helppoa, sillä ainakin herttaisia kirkoja on aivan jokaisessa pikkukylässäkin. Tunnelma niissä on myös ihastuttavan harras, vaikkei jumalanpalveluksen aikaan paikalle osuisikaan. Ortodoksiset kirkot poikkeavat luterilaisista etenkin rikkaan kuvituksensa ja sisustuksensa osalta. Heti kirkkoon astuttuasi huomaan kuinka palamassa on aina pitkiä ja ohuita kynttilöitä, ne ovat paikalla sinua aieemmin käyneiden sytyttämiä. Kyseiset kynttilät sytytetään jonkin omaisen muistoksi, valoksi sielulle. Muistakaa kuitenkin kirkko- tai luostarivisiitillä olla säädyllisesti pukeutuneita, etenkin luostareissa ei minihameella kannata vierailla, eikä toppi ole sekään hyväksyttävä.