MAANJÄRISTYKSEN SATTUESSA

Suomalaisittain varmasti pelottavin Kreikkaan liittyvä turvallisuusaihe on maanjäristys. Matkanjärjestäjät tuskin jakavat lomalaisille lentokoneen lähtiessä tukevasta Suomesta minkäänlaista ohjekirjasta siitä, miten maanjäristyksen aikana tulisi toimia. Se on mielestäni kuitenkin jopa rikollinen teko – olethan saapumassa Euroopan ”huojuvimpaan” maahan – joten valistan sinua heidän puolestaan.

Kreikkalaisen mytologian mukaan merenjumalan Poseidonin ”kiukunpurkaukset” ovat maanjäristysten syynä. Ja koska Poseidon näyttää olevan varsin epätasainen luonne, tärisee maaperä täällä varsin usein, yleensä kuitenkin sitä edes huomaamatta. Kreikkalaiset rakennukset on myös erityisesti suunniteltu kestämään järistyksiä. On kuitenkin tärkeää, että tutustut ohjeisiin siitä, miten maanjäristyksen aikana ja sen jälkeen tulee toimia.  Reagoinnin tulisi tapahtua välittömästi, sillä useimmat järistykset kestävät alle minuutin.

1. JOS OLET SISÄTILOISSA: KÄY ALAS – SUOJAUDU – PITELE KIINNI!

  • Käy lattialle tai sisäseinän viereen, suojaudu esimerkiksi pöydän alle – paitsi jos sen vieressä on painava huonekalu, joka voi kaatua –  ja pitele kiinni, kunnes heiluminen loppuu. Oviaukko ei yleensä ole muuta rakennusta kestävämpi, vaikka usein niin väitetään. Jos rakennus näyttää antavan periksi, on turvallisin paikka aivan sängyn, sohvan tai muun tukevan huonekalun vierellä (ei sen alla).
  • Jos olet sängyssä, älä nouse vaan suojaa pääsi tyynyllä (paitsi jos lähellä on huonekalu joka voi kaatua päällesi, tai painava lamppu roikkuu yläpuolellasi).
  • Suojaa aina pääsi ja kaulasi käsivarsillasi.
  • Pysy kaukana rappusista ja ikkunoista, mahdollisesti kaatuvista huonekaluista äläkä lähde ryntäämään ulos. Pyri pääsemään ulos vain, jos olet omakotitalossa.
  • Kun järistys lakkaa, poistu rakennuksesta mutta älä koskaan käytä hissiä, sillä jälkijäristyksen sattuessa se saattaa lakata toimimasta. Huolehdi siis, että olet heti hotelliin saavuttuasi ottanut selvää portaikkojen sijainnista, jotta osaat sinne pimeässäkin. Huomaa, että jälkijäristykset ovat sääntö, eivät poikkeus.

2. JOS OLET ULKONA:

  • Pysy ulkosalla!
  • Siirry kauas rakennuksista, katulampuista ja sähköjohdoista.
  • Järistyksen loputtua muista, että turvallisin paikka on mikä tahansa aukea paikka.
[ad#ga-200×200]

3. JOS OLET TIEN PÄÄLLÄ:

  • Pysähdy mahdollisimman nopeasti mutta turvallisesti ja kauaksi rakennuksista, sähköjohdoista, silloista ja puista.
  • Jatka matkaa järistyksen loputtua mutta muista, että sillat ja tiet ovat voineet vaurioitua.

 

JÄRISTYKSEN JÄLKEEN:

  • Jos järistys oli suhteellisen voimakas, siirry siis ulos ja pysyttele siellä. Auta myös muita ihmisiä pääsemään ulos.
  • Käytä puhelinta vain hätätapauksissa.
  • Siirry pois meren rannalta, sillä aina on olemassa tsunamin vaara.
  • Jos majoitut hotellissa, seuraa henkilökunnan ohjeita. He ovat tietoisia, tarvitseeko hotelli tutkia vaurioiden varalta, minne sinun tulee siirtyä esimerkiksi hotellin vaurioiduttua, ja seuraavat tilanteen kehittymistä esimerkiksi radion välityksellä.

(Ohjeet mukautettu sivulta: www.earthquakes.gr/)


Kommentit

Maanjäristys — 6 kommenttia

  1. Tänä aamuna, 29. elokuuta 2014, herättiin vaimon kanssa täällä Paroksella aikamoiseen heiluntaan ja sydän kieltämättä pomppasi kurkkuun. Ei olla koskaan osuttu maanjäristykseen, vaikka Kreikassa ja Turkissa ollaan lomailtu useitakin kertoja. Pikkupaniikin keskellä muistui mieleen tämän artikkelin neuvot ja muistettiin pysytellä sisätiloissa, ruokapäydän alla, kunnes maa tuntui taas rauhoittuvan. Sen jälkeen siirryttiin muiden hotellivieraitten kanssa pihalle odottamaan mahdollisia jälkijäristyksiä ja kuuntelemaan hotellin omistajan selontekoa. Maanjäristys ei ollut tapahtunut ihan lähellä, mutta oli 5,7 Richterin luokkaa ja meren syvyyksissä. Keinutti kuulema suurta osaa Kreikasta. Onneksi minkäänlaisia vahinkoja ei sattunut mutta vietettiin pari tuntia varmuuden vuoksi ulkosalla, jonne omistajaperhe tarjoili aamiaisen, jotta sai meidän ”tottumattomat” toipumaan epämielyttävästä aamuherätyksestä. Miksei matkatoimistot valista maanjärsityksistä tarkemmin, jotta niiden kautta matkaavat osaisivat tarpeen tullen toimia oikein? Paikalliset oli viileänrauhallisia, mutta me ulkomaalaiset ei.

  2. Huomenta päivää!
    Aamulla 06,53 heräsimme kun maanjäristys tärisytti hotelli huonettamme täällä Kreetalla Geranissa. Muutama ihminen tuli ulos hioneesta….kukaan ei Ole kertonut sen enempää tästä … Eli 29.8 kl 06.53 …. Oli uusi kokemus tämä ☺️

  3. Itse heräsin eilen aamulla kello 01.10 heiluntaan ja ovien narinaan. Pomppasin ylös sängystä, sytytin valon ja mietin, pitäisikö lapsetkin herättää ja hätistää ulos. Heilunta kuitenkin loppui nopeasti mutta ennen kuin ehdin saada lapset hereille, koko talo vapisi ja huojui. Säntäsimme kaikki pihamaalle, nappasin vain jokaiselle toppatakin niskaan. Muutkin naapurit astelivat taloistaan ulos, tosin suuri osa palasi lähes saman tien takaisin sisälle. Itse en kuitenkaan uskaltanut viedä lapsia sisätiloihin, ennen kuin saisimme selville, missä maanjäristysten keskus oli sijainnut. Olemme nimittäin lähellä Kreikan pahamaineisiin lukeutuvaa Atalantin siirrosta. Niinpä laitoin heidät autoon istumaan. Netistä selvisi, että järistysten voimakkuus oli noin 5,2 Richterin asteikolla ja keskus suhteellisen lähellä, ei kuitenkaan aivan pelkäämällämme alueella. Sinä yönä en todellakaan saanut nukutuksi, sillä huojuntaa tuntui useampaan kertaan, ja sama tahti on jatkunut siitä lähtien. Vaikka olenkin asunut Kreikassa jo iät ja ajat, näihin maanjäristyksiin en ole tottunut. Ne tuntuvat erityisen pelottavilta yöaikaan tai kerrostalon yläkerroksissa ollessa, onneksi itse asumme omakotitalossa.

  4. Näiden ohjeiden tarpeellisuus tuli taas todistetuksi naapurimaan, Italian, kohdalla, jossa muutaman päivän takaisessa maanjäristyksessä on kuollut lähes 300 ihmistä ja loukkaantuneita on valtavasti heitäkin. Toisinaan tietysti ohjeista ja oikeista toimintatavoista ei ole apua, kun kaikki tapahtuu niin nopeasti, ettei ehdi edes sängystä nousta ylös. Niin oli asianlaita juuri Italiassa, koska järistys tapahtui keskellä yötä. Jos kohdalle sattuu maanjäristys, on kuitenkin erittäin tärkeää osata toimia, ettei jähmety kauhusta paikoilleen esimerkiksi keskelle huonetta seisomaan. Matkatoimistojen pitäisi ottaa tiedotuksen suhteen huomattavasti aktiivisempi rooli!

  5. Viime yönä Rodoksella järisi maa ja pelästyttiin aika lailla koko perhe. Ponkaistiin ylös sängyistä muttei sitten oikein tiedetty, mitä pitäisi tehdä. Oli aika vaikea tilanne päättää, pitäisikö mennä ulos vaiko ihan rauhallisina odotella huojumisen loppumista. Koska oltiin unenpöpperössä, jäätiin kuitenkin sisälle, heiluminen rauhoittui mutta unta ei oikein enää tullut koko yön aikana, kun pelättiin mahdolista toista järistystä. Netin tietojen mukaan järistyksen voimakkuus oli noin 5,3 R ja se tuntui näinkin selkeästi, koska keskus oli lahellä Rodoksen rannikkoa. Tälläistäkin lomalla siis voi kohdata!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>