KULTTUURI

Jos olet vieraillut Kreikassa, olet luultavimmin jo tutustunutkin muinaiseen arkkitehtuuriin, jonka vaikutus näkyy voimakkaana myös nykyajan tunnetuissa rakennuksissa. Mutta muinaiset helleenit kunnostautuivat lisäksi kuvataiteen, musiikin, teatterin ja kirjallisuuden parissa. Intohimoinen rakkaus kulttuuria kohtaan on jatkunut halki vuosisatojen ja sitä vaalitaan tänäänkin, vaikkei tavallinen suomalainen sitä ehkä tiedäkään.

ARKKITEHTUURI: Varhaisista arkkitehtuuritaidoista ovat todisteena erilaiset palatsit ja temppelit sekä kokonaisten kaupunkien rauniot. Tunnetuimpia ovat Troijan, Mykenen ja Kreetan Knossoksen rauniot, Ateenan Akropoliksen Parthenon-temppeli mutta myös Italian Puolella sijaitsevat suuret temppelit. Kreikassa sijaitseekin 17 UNESCO:n Maailmanperintöluettelon kohdetta! Kaikille lienevät tuttuja joonialaiset, korinttilaiset ja doorilaiset pylväät, joita käytetään tänäänkin. Helsingin Tuomiokirkko ja eduskuntatalo, Yhdysvaltain Valkoinen talo tai Englannin British Museum ovat eräitä tuttuja ”kreikkalaistyylisiä” rakennuksia.

KUVATAIDE: Kuvanveistäjät ja taidemaalarit olivat kovassa huudossa muinaisessa Kreikassa. Kaivauksissa on löytynyt valtavasti maalattuja ruukkuja ja lautasia, jotka myös ennen vanhaan olivat taatusti käsityötä, eivätkä koneellista sarjatuotantoa Aasian maista. Jokaisella Kreikan alueella oli oma kuvitustyylinsä ja lempivärinsä, ja aiheita riitti mytologian taruista aina kasveihin ja eläimiin. Myös varakkaampien talojen sisäseinät olivat usein ihastuttavien maalausten peittämät, kuten esimerkiksi Santorinin Thiran ja Kreetan Knossoksen rauniot osoittavat. Lattiat eivät nekään olleet mitään halpalaminaattia tai muovimattoa, vaan äärimmäisen yksityiskohtaisten ja upeiden mosaiikkien peittämiä. Ja tietysti marmorisia veistoksia löytyi niin taloista, puutarhoista kuin julkisilta paikoilta, temppeleistä puhumattakaan. Nykyinen kauneus-käsite pohjautuu pitkälti antiikin kreikkalaisten alastonveistoksiin.

Viime vuosituhannen kuuluisin kreikkalainen taidemaalari on Domenikos Theotokopoulos, jota espanjalaiset kutsuivat nimellä El Greco. Hän vaikutti Venetsiassa ja Espanjassa, jossa hänen omalaatuinen tyylinsä aiheutti sekä ihastusta että närkästystä.

KIRJALLISUUS: Länsimainen sivistys on pitkälti kreikkalaisten filosofien ja kirjailijoiden luoma. Erilaiset tieteenhaarat syntyivät, kun asioita pohdittiin mahdollisimman monilta näkökulmilta, eikä kaiken uskottu olevan vain kohtaloa tai jumalien käden jälkeä. Nuo aatteet myös usein kirjattiin jonkun toimesta ylös. Voimme tänäänkin lainata kirjastosta tai ladata kirjakaupasta Platonin Valtion tai hänen opettajaansa Sokratesta koskevat Dialogit. Platonin oppilas oli Aristoteles, joka oli puolestaan Aleksanteri Suuren opettaja. Olet varmaan kuullut myös Homeroksesta (όμερος tarkoittaa panttivankia tai viittaa sokeuteen), joka runoili Iliaan ja Odysseian, joissa kerrottiin maailman vanhimman rakkaustarinan aiheuttamasta Troijan sodasta – kun Troijan kuninkaan poika Paris rakastui kauniiseen Spartan kuninkaan puolisoon Helenaan ja vei tämän mennessään kotiinsa – ja viisaan Odysseuksen 10-vuotisesta harhailusta kotimatkallaan sodan jälkeen.

Myös komedia ja tragedia syntyivät muinaisten kreikkalaisten aivoituksina, ja monia tuhansien vuosien takaisia näytelmiä esitetään vielä tänäänkin. Kuuluisimpia näiden taidelajien edustajia oli komedioita kynäillyt Aristofanes, joka satirisoi ja ironisoi Ateenan silloisia vallanpitäjiä siinä määrin, että joutui jopa oikeuden eteen. Tragedioiden osalla tunnettuja olivat Euripides – jonka hahmoja olivat poikkeuksellisesti usein vahvaluontoiset naiset – sekä Aiskhylos – murhenäytelmälajin varsinainen luoja, jonka oma loppu oli hänen teostensa veroinen; perimätieto kertoo noutajan saapuneen kotkan pudotettua kilpikonnan hänen päähänsä! Sofokles puolestaan kirjoitti kuuluisat Antigonen, Kuningas Oidipuksen ja Elektran.

1900-luvulla kirjallisuuden alalla saivat tunnustusta kaksi Nobel-voittajaa. Vuonna 1963 Georgios Seferis sai palkinnon runoudestaan ja vuonna 1979 Odysseas Elytis palkittiin runoistaan, joista tunnetuimpia on kokoelma Ylistetty Olkoon (To áxion Estí). Hän myös käänsi kreikaksi muiden kirjallisuutta. Lisäksi Nikos Kazantzakiksen Kerro minulle, Zorbas opettaa rakkautta elämää kohtaan ja Viimeinen Kiusaus innoitti Scorsesen Kristuksen viimeinen kiusaus -elokuvaa. Penelope Delta (nykyisen pääministerin Antonis Samaraksen isoäiti) oli maan ensimmäinen lastenkirjojen kirjoittaja sitten samoslaisen Aisopoksen (noin 600 eaa.) tänäänkin luettujen satujen jälkeen. Modernia kirjallisuutta edustaa esimerkiksi kaunokirjailija Soti Triantafyllou, joka on lisäksi kääntäjä, historioitsija ja journalisti.

TEATTERI: Teatteri oli tärkeä osa kreikkalaista kulttuuria, ja kaupunkien kaivauksista onkin yleensä aina löytynyt johonkin rinteeseen puoliympyrän muotoon rakennettu teatteri. Voit tänäänkin palata ajassa 2 500 vuotta taaksepäin vierailemalla esimerkiksi uskomattoman suuressa Epidauruksen teatterissa, joka sijaitsee Peloponnesoksen niemimaalla, 125 kilometrin päässä Ateenasta lounaaseen. Teatteriin mahtuu 15 000 katsojaa ja sen akustiikka on harvinaisen virheetön, sillä ylimmilläkin riveillä istuvat voivat kuulla, jos näyttämöllä sytytetään tulitikku tai kuiskataan! Kohde kuuluu luonnollisesti UNESCO:n maailmanperintöluetteloon. Muita pienempiä teattereita voit ihastella useissakin kohteissa, kuten uskomattomassa Delfoissa.

Ja aivan kuten tänäänkin, olivat näyttelijät jo tuhansia vuosia sitten julkkiksia. Heistä kuuluisimpiin lukeutui Thespis, joka oli ensimmäinen tragedia näyttelijä ja voittikin ateenalaisen Oscarin eli Dionysia-festivaalien palkinnon vuonna 534 eaa. Dionysia-festivaaleja järjestettiin vuosittain talvisaikaan eri puolilla maata Dionysos-jumalan kunniaksi (Dionysos on viinin, hurmion, traagisen taiteen ja hedelmällisyyden jumala).

Teatteriin kuului olennaisena osana naamioiden käyttö, joilla korostettiin tunteita ja sukupuolta mutta se myös voimisti näyttelijän ääntä. Naamiota vaihtamalla yksi ja sama henkilö pystyi esittämään useitakin rooleja, lavalla sai nimittäin olla yhtä aikaa vain 2 tai 3 näyttelijää. Myös lavalla ollut 15-jäseninen kuoro käytti naamioita. Musiikki olikin alun perin osa kreikkalaista teatteria. Keskilavan takana oli skene-rakennus, joka palveli sekä kulissina että pukuhuoneina.

MUSIIKKI: Kuten sanottu, musiikki oli alkujaan osa kreikkalaista teatteria. Ihmettelitkö koskaan kouluvuosinasi, miksi kummassa musiikki kuului lukujärjestykseesi? Tapa juontaa juurensa jo muinaiseen Kreikkaan, jossa pojille opetettiin musiikkia kuusivuotiaasta alkaen; niin teoriaa kuin instrumenttien käyttöä. Soittimiin kuuluivat kaksoisoboe eli aulos sekä jousisoittimet, kuten kithara, lyyra ja buzukia muistuttava pandura. Sävelet ja rytmi myös kirjattiin ylös, ja kreikkalaisesta moodista tulikin aikanaan nykyisen sävelasteikon perusta.

Ottomaanien vallan aikaan, 330 – 1453 jaa., syntyi Bysanttilainen musiikki, joka edelleen kaikuu ortodoksikirkoissa. Uskonnolliset tekstit yhdistettiin musiikkiin ja esitettiin laulaen. Osa nykyisistä jumalanpalvelusten lauletuista osioista on peräisin jopa 900-luvulta.

Erilaiset kansanmusiikit, joita tänään soitetaan, saattavat olla peräisin jopa 2 000 vuoden takaa. Eräisiin niistä yhdistyvät tanssit, kuten sirto, kalamatiano, tsamiko ja hasaposerviko. Tunnettuja erillisiä musiikkilajejaan ovat Nisiotika eli Egeanmeren saarten laulut ja tanssit – joita esittävät muun muassa Mariza Koch, Yannis Parios ja Stella Konitopoulou – sekä kreetalainen musiikki, jota tavallisesti soitetaan lyyralla, lautolla ja rummulla.

1800-luvulla syntyi rebetika (myöhemmin laiko), joka pohjautuu suruun, intohimoon ja romantiikkaan. Se oli alkujaan vain köyhän alaluokan musiikkia, lähinnä Turkin puolelta tulleiden kreikkalaisten keskuudessa, jonka vasta Manos Hatzidakis sai nostettua koko kansan tyyliksi 1940-luvulla. Rebetikon tunnetuin soitin on buzuki, ja tunnetuimpiin artisteihin lukeutuvat Markos Vamvakaris, Vassilis Tsitsas ja Marika Ninou.

Entekhno valloitti estradin 1950-luvulla. Se on sekoitus melodista orkesterimusiikkia, jonka sanoituksena käytettiin usein runoja. Tunnetuimpiin säveltäjiin kuuluu iki-ihana Oscarin parhaasta elokuvamusiikista saanut Manos Hatzidakis (Ei koskaan sunnuntaisin 1960, pääosassa Melina Mercouri). Etsi käsiisi hänen kokoelmansa Gioconda’s Smile eli Mona Lisan Hymy, jota et tule unohtamaan. CD on saatavan esimerkiksi Amazon.co.uk:sta.  Suomalaisille lienee tutumpi nimi Mikis Theodorakis, jonka sävellyksiä myös Arja Saijonmaa tulkitsee. Entekhnon lajia edustavat myös mahtavaääniset Haris Alexiou ja Nana Mouskouri sekä suomessakin vieraillut Georgios Dalaras.

1960 luvulla rebetikosta kehittyi laiko, joka valtasi alaa kahdenkymmenen vuoden ajan. Sen suurimpia artisteja olivat esimerkiksi Stelios Kazantzidis, Marinella ja Grigoris Bithikostas. Ja buzuki tietysti soi edelleen taustalla.

Nykyvirtauksen eli modernin laikon tai laiko-popin suurimpia tähtiä ovat muun muassa Euroviisut voittanut Helena Paparizou, Ploutarchos, Antonis Remos, Michalis Hatzigiannis, Sakis Rouvas, Despoina Vandi, Going Through, Kostas Martakis, Ivi Adamou ja C Real.

ELOKUVAT: Vaikka pikkuista Kreikkaa ei maailmalla tunneta elokuvamaana, eikä se useinkaan ole päässyt astelemaan punaista mattoa pitkin noutaakseen Oscaria tai muuta palkintoa, täytyy mainita pari poikkeusta. Vuonna 1960 Juels Dassinin ohjaama elokuva Ei koskaan sunnuntaisin sai Oscarin parhaasta alkuperäisestä musiikistaan, josta vastasi Manos Hatzidakis. Elokuvan pääosassa esiintyi ihastuttava Melina Mercouri, josta myöhemmin tuli Kreikan kulttuuriministeri ja vieläpä ansioitunut sellainen. Samasta elokuvasta Melina kuitenkin palkittiin Cannesin Filmifestivaaleilla parhaana naispääosan esittäjänä.  Vuonna 1964 Mihalis Kakogianniksen ohjaama Kerro minulle, Zorbas oli ehdolla 7 Oscariin, joista voittikin 3.

Voin lämpimästi suositella eräitä uudempia kreikkalaisia elokuvia, joita et luultavasti yhtä lukuun ottamatta saa suomeksi tekstitettynä. Eli englanninkielelle löytyisi nyt käyttöä, sillä elokuvat ovat katsomisen arvoisia ja voit ostaa ne Kreikan matkasi aikana tai tilata elokuvien kohdalla mainituista nettikaupoista.

Kanelia ja lihapullia (2003), ohjaaja Tassos Boulmetis. Vuonna 1964 Istanbulista Kreikkaan karkotetun perheen Fanis-poika jää kaiholla muistelemaan isoisäänsä ja tämän maustekauppaa sekä lapsuuden ystäväänsä, Saime-tyttöä. Ruoanlaitosta muodostuu hänelle suuri intohimo, jossa jokaisella mausteella on oma osansa. Astrofyysikoksi valmistunut Fanis lähtee vuosien kuluttua tapaamaan sairasta isoisäänsä ja vanha ystävyys Saimeen leimahtaa lemmeksi. DVD:n voi vuokrata discshop.fi:stä, ja siinä on suomenkielinen tekstitys.

Nyfes/ Brides (Νύφες, suomeksi morsiamet) 2004, ohjaaja Pantelis Voulgaris, tuottaja Martin Scorsese. Kertomus postimyyntimorsiamesta, joka on vuonna 1922 laivamatkalla Yhdysvaltoihin muiden samalla tavalla luvattujen 700 nuoren naisen kanssa. Matkan aikana hän kuitenkin rakastuu nuoreen amerikkalaiseen valokuvaajaan, ja ongelmavyyhti onkin valmis. Elokuva löytyy Amazon.co.uk:n valikoimasta ja DVD:llä on englanninkielinen tekstitys.

To fili tis Zois (Το φιλί της ζωής, sanaleikki voi tarkoittaa suomeksi Zoin suudelma, Elämä suutelee tai Tekohengitystä) 2007, ohjaaja Nick Zapatina. Elokuva kertoo häihinsä matkalla olevasta Pashaliksesta, joka astuu väärään laivaan. Laivalla hän tapaa Zoi nimisen naisen, joka valokuvaajan roolin varjolla on menossa palkkamurhaamaan rikasta liikemiestä pienelle Sifnoksen saarelle. Zoi ottaa Pashaliksen siipiensä suojaan, mutta murhasta ei tulekaan mitään, sillä Zoi rakastuu ja liikemieskin osoittautuu aivan liian mukavaksi yrittäessään auttaa nuorta miestä ehtimään omiin häihinsä. Elokuva on saatavana esimerkiksi Amazon.co.uk:sta ja DVD:llä on englanninkielinen tekstitys.

Lähteet:

Wikipedian sivut suomeksi, kreikaksi ja englanniksi,

www.amazon.co.uk

www.discshop.fi/