Ateenan museot

Koska Ateenalla on takanaan pitkä ja kulttuuririkas historia, voi kaupunki luonnollisesti ylpeillä useilla museoilla, jotka esittelevät niin kaupungin omia löydöksiä kuin muunkin Kreikan ”aarteita”. Kulttuurin ja historian ystävät voivatkin viettää viikkokausia tutustumalla Ateenan museoihin, joista seuraavassa esittelemme vain ne tärkeimmät ja tunnetuimmat. Siinä missä Lontoon julkiset museot ovat yleisölle ilmaisia, Kreikassa alle 18-vuotiaat, opiskelijat, liikuntaesteisten jne. saattajat pääsevät useisiin museoihin maksutta, ja yli 65-vuotiaat puolella hintaa. Osa museoista myös avaa ovensa ilmaiseksi talvikauden jokaisen kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina. Siten perheen kulttuuriretkestä ei todellakaan tarvitse tulla kallista. Muista kiinnittää huomiota myös eri museoitten kuvaamissääntöihin, sillä useissa museoissa salamavalon, videokameran ja tukijalan käyttöön täytyy pyytää lupa.

Kansallinen arkeologinen museo – alallaan yksi maailman merkittävimmistä, mittaamattoman arvokasta ja uniikkia esineistöä jopa vuodelta 6 000 eaa.

Akropolis museo – loistelias Akropolis-kukkulan löytöjä suojaava museo, joka odottaa suojiinsa British Museumiin aikoinaan laittomasti vietyjä Parthenonin marmoreita

Kansallinen historiallinen museo – Kreikan historiaa vuodelta 1453 alkaen

Bysanttilainen ja kristillinen museo – 2 rakennuksessa säilytetään yli 25 000 esineen 11 kokoelmaa, jotka esittelevät bysanttilaista ja ortodoksista taidetta ja elämäntapaa

Kansallisgalleria – Alexandros Soutzos museo – 2 rakennuksessa odottavat niin Kreikan kuin Euroopan taiteen mestarit

Kykladisen taiteen museo – Nikolas P Goulandriksen säätiö – etenkin kykladisen taiteen, mutta myös muun muinaiskreikkalaisen taiteen erikoismuseo, joka hoivaa alansa maailman merkittävimpiä kokoelmia

Benaki-museo – useassa osoitteessa toimiva laaja museo esittelee niin kreikkalaista, koptilaista, kiinalaista, keski- ja eteläamerikkalaista kuin islamilaista taidetta lasten leluista tekstiileihin

Ateenan sotamuseo – sotahistoriaa Kreikasta ja muualtakin, nähtävillä niin hävittäjiä, tykkejä, eri aikakausien aseita kuin Aleksanteri Suuren sotakoneiden jäljennöksiä

Ateenan juutalaismuseo – kunnianosoitus Kreikan juutalaisten yli 2 300 vuoden historialle ja toisen maailmansodan juutalaisvainojen tuhansille uhreille

Numismaattinen museo – maailman merkittävimpiä ja laajimpia rahakokoelmia, mittaamattoman arvokkaita kolikkoja jopa yli 2 500 vuoden takaa sekä muuta rahaan liittyvää

Hellenic Cosmos – huippumoderni kulttuurikeskus ja museo, jossa koko perhe pääsee oppimaan, viihtymään, keksimään ja puuhaamaan omin käsin. Ikonista todellisuutta, 3D-kokemuksia, teatteria, näyttelyitä ja muuta mielenkiintoista on luvassa.


Kommentit

Ateenan museot — 1 kommentti

  1. Vaikka viimeaikoina onkin ollut puhetta tuosta Akropoliksen uudesta museosta, ovat Ateenan muutkin museot mukavia. Itse ihastuin arkeologisen museon kokoelmiin, vaikka eihän niihin kovin syvällisesti ehtinyt tutustua, jos aikoi nähdä mahdollisimman paljon. Etenkin antiikin kultakorut tekivät vaikutuksen yksityiskohtaisuudellaan, samoin palvomani keramiikkaruukut. Seuraavalla kerralla osaan jo varata musoon pari päivää aikaa, ja tehdä Ateenaan ihan oman matkan, tällä kertaa olin vain läpikulkumatkalla Rodokselle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>