Kansallinen arkeologinen museo

Vuonna 1829 avattu kansallinen arkeologinen museo (ΕθνικόΑρχαιολογικόΜουσείο) on yli 11 000 esineellään tänään koko Kreikan suurin arkeologinen museo ja sitä pidetään asiantuntijapiireissä yhtenä maailman parhaista. Langen ja Zillerin suunnittelemaan kreikkalaista uusklassista temppeliä muistuttavaan puna-valkoiseen rakennukseen museo siirtyi vuona 1889 ja sen suojista löytyy maailman suurin kreikkalaisten esineiden kokoelma. Toisen maailmansodan aikaisilta pommituksilta ja muilta tuhoilta museoesineet pelastettiin pakkaamalla ne puulaatikkoihin ja hautaamalla.

Museon pysyvät kokoelmat lyhyesti: muinaisesineitten kokoelma vuosilta 6 000 – 1050 eaa sisältää esineistöä mm. nykyisen Santorinin Akrotiriltä ja Mykenen kaivauksilta, veistosten kokoelma esittelee mestariteoksia ajalta 800 – 600 eaa, ruukkujen ja pienesineitten kokoelma etenkin vaikuttavaa keramiikkaa 1200-luvulta aina roomalaisvuosiin, pronssiesineitten kokoelmaan on kerätty niin patsaita kuin aseita, sekä ainutlaatuinen, jopa muumioita sisältävä egyptiläinen ja Lähi-idän muinaisesineitten kokoelma aina vuodelta 5000 eaa, joka sai alkunsa yksityisten lahjoituksista.

Museon kuuluisimpia helmiä ovat mm. yli 2 000 vuoden ikäinen Antikytheran tähtitieteellinen laskukone – jonka monimutkainen rakenne on ällistyttänyt asiantuntijat -, Schliemannin Mykenestä löytämä kultainen Agamemnonin kuolinnaamioksi ristitty naamio, pronssinen Artemisionista löydetty Poseidonin patsas, Santorinin (Theran) kauniit seinämaalaukset ja 2-metrinen Kroisoksen marmorinen kouros-patsas.

Vaikka monet tutustuvat museossa etenkin sen loisteliaisiin koru- ja keramiikkakokoelmiin, mainittakoon, että siellä säilytettävä epigrafiikan (eli piirtokirjoituksen) osasto on maailman suurin ja merkittävin alallaan. Tälle museolle vetää vertoja monipuolisuudessa siis lähinnä vain Lontoon British Museum! Museon alakerrassa kannattaa käydä tutustumassa myös sen ihastuttavaan sisäpihaan puutarhoineen ja veistoksineen. Ja loistavia matkamuistoja löytyy tietysti museokaupasta.

Patission kadulla sijaitsevalle arkeologiselle museolle pääsee kätevästi metrolla, sillä sekä Omonian (linjoilla 1 ja 2) että Viktorian (linjalla 1) asemat ovat aivan sen lähettyvillä. Kansallinen arkeologinen museo on avoinna päivittäin kello 8 – 20. Lipun hinta on aikuisilta 7 €, ja alle 18-vuotiaille sekä EU-maiden opiskelijoille ovet heiluvat ilmaiseksi. Pääsymaksua ei myöskään peritä museon kotisivulla mainittuina päivämäärinä, sekä 1.11. – 31.3. välisen ajan jokaisen kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina. Lisäksi käytössä on yhteislippu eräiden muiden museoiden kanssa.


Kommentit

Ateena, argeologinen museo — 1 kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>