LASSITHI

Lassithi sijaitsee Kreetan itäisimmässä osassa, ja on saaren toiseksi pienin lääni, jossa asukkaitakin on vain reilut 54 000. Se on henkeäsalpaavan kauniin saaren aurinkoisinta aluetta, ja siellä sijaitsee Euroopan eteläisin kaupunki Ierapetra eli Pyhä kivi.

[ad#ga-200×200]

Pääkaupunki Agios Nikolaos on useiden suomalaistenkin lempikohteita. Se on elämää sykkivä hurmaava pikkukaupunki, joka kaunistaa Mirabello-lahden rantaa. Sen rinnalle on noussut Elounda, joka kasvoi pienestä kalastajakylästä maailman maineeseen parissa vuosikymmenessä. Eloundan lahti on kuuluisa äärettömän sinisestä merestään ja suojaisasta sijainnistaan. Aivan sen edustalla sijaitsee kaunis mutta surullisenkuuluisa Spinalongan saari, jolle Kreetan spitaaliset karkotettiin vuoteen 1957 saakka. Saarella komeilee myös vanha venetsialainen linnoitus.

Lassithin rantoja ylistetään usein Kreetan vaikuttavimmiksi. Koko rantaviivan pituudelta voit löytää niin silmää hivelevän kauniita hiekkarantoja ja ”salaisia” poukamia, mutta myös Spinalongan ja Hrisin saarten rannat tunnetaan kautta maailman.

Lassithin alue oli sekin aikoinaan minolaisten temmellyskenttää, ja esimerkiksi Gourniassa (jota kutsutaan myös Minolaisen Kreetan Pompeijaksi) ja Kato Zakroksessa voit tutustua loistavasti säilyneiden kaupunkien raunioihin. Niiden kaduilla kävellessäsi pääset osaksi historiaa.

Jos lomailet Lassithin läänissä, tai saavut siihen tutustumaan, muista vierailla Psychron luolassa, joka on paitsi viileä (psychro tarkoittaa viileää) myös ylijumala Zeuksen synnyinluola. Ainakin kreikkalaisen mytologian mukaan. Luola toimikin minolaisten pyhänä paikkana ja tänään voit ihastella sen uumenissa kirkasvetistä lampea ja tippukiviä.

Lassithi on hurmaava sekoitus historiaa, upeita rantoja, spitaalisten aaveita ja kreikkalaisittain vilkasta yöelämää.

 


Kommentit

Lassithi — 3 kommenttia

  1. Voin suositella tuota Eloundaa aika lämpimästi, koska se osoittautui kivaksi tuttavuudeksi. Luulin aluksi, ettei siellä olisi mitään muuta kuin merta ja kalliomaisemaa, mutta olin aika väärässä. Majoitus oli ylellisessä Porto Elounda Golf & Spa Resort -hotellissa. Sillä aikaa kun vaimo kaunisteli itseään sen maailmankuulussa kylpylässä ja sen hellivissä hoidoissa, minä poika puttailin palloa sen omalla golfkentällä. Kenttä ei ole täysimittainen, mutta 9-reikäisenä riitti ainakin minulle vallan mainiosti. Spinalongan saarelle teimme tietysti myös veneretken ja sukeltelin jopa aivan Eloundan edustalla olevilla merenalaisilla raunioilla. Elounda on hieman kalliimpi vaihtoehto tuolle lähellä sijaitsevalle Agios Nikolaokselle, mutta mielestäni hintansa väärtti.

  2. Itse taas olen löytänyt rauhani Agios Nikolaoksesta, jossa ollaan perheen kanssa lomailtu jo moneen kertaan. Paikka on sopivan pieni, jotta kaikki palvelut ja nähtävyydet ovat kävelymatkan ulottuvilla, ja rannalle on aina lyhyt matka. Kanavan kautta mereen yhteydessä oleva Vouliagmeni-järvi omaa muuten parikin hienoa myyttiä: sen väitetään olevan pohjaton ja toisaalta legenda kertoo Athene- ja Artemis-jumalattarien kylpeneen sen vesissä. Olipa niin tai näin, se on kuitenkin kiva kohde kahvihetkelle tai iltakävelylle.

  3. Agios Nikolaos on mulle rakas paikka.Käyn joka vuosi kahdesti eli 5 viikkoa.Haaveena muutto Agiokseen.Rakastan kaupungin rauhallisuutta ja alkuperäisyyttä.Paikallisväestö asuu rintarinnan turistien seassa. Monet heistä jo tervehtivät minua.Olen saanut paikalta myös sydänystäviä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>