RUOKAILU

Kreetalaiset ovat vuosikymmeniä olleet terveellisestä ruokavaliostaan tunnettuja ympäri maailman, myös muualla Kreikassa. Perusraaka-aineinaan kreetalainen keittiö käyttää koko maan tavoin runsaasti vihanneksia ja hedelmiä, oliiviöljyä, vilja- ja palkotuotteita – joihin kuuluvat myös ohra ja ruis -, sekä vuohen- ja lampaanmaidosta valmistettuja juustoja ja jogurttia sekä hunajaa.  Perinteisen ruokavalion rinnalle ovat valitettavasti tulleet länsimaiset pikaruoat ja välipalat, jotka ovat yhdessä nykyihmisten liikunnanpuutteen kanssa saaneet suurta tuhoa aikaan. Kaikki onnistuu tätä nykyä mobiilissa, mikä saa ihmiset jäämään sisätiloihin ulkona liikkumisen sijaan. Eikä Kreikka ole ainoa maa, jossa tämä näkyy, nimittäin nettipelit ovat saaneet Suomessa enemmän kävijöitä siksi, että ihmiset pelaavat ennemmin mobiilissaan kuin lähtevät ulos. Tänään Euroopan lapsista juuri kreetalaiset ovat ylipainoisimpia.

Tyypillisten kreikkalaisten tuttavuuksien, kuten souvlakien, tsatzikin, moussakan ja gemistan, lisäksi sinulla on mahdollisuus Kreetalla lomaillessasi maistella myös saaren omia erikoisuuksia. Helli makunystyröitäsi Minotauruksen saarella esimerkiksi seuraavilla ihanuuksilla:

Bouréki (Μπουρέκι)on kasvisruokaa, jonka valmistukseen käytetään vuorotellen vuokaan ladottua kesäkurpitsaa, perunaa, tomaattia, mizithra-juustoa sekä mausteita, kuten oreganoa ja minttua.

Kana oliiveilla (Κοτόπουλο με ελιές) on uunissa kypsennettyjä kananpaloja, joiden päällä on huntuna erivärisistä paprikoista leikattuja suikaleita, valkosipulia, oliiveja, tomaattiviipaleita ja reilusti punaviiniä.

Kanaa ja okraa (Κοτόπουλο με μπάμιες) on kanaa, ja sen liemessä kypsennettyä okraa.

Kleftiko (Κλέφτικο) viittaa siihen, ettei koskaan varmuudella tiedä, mitä kleftiko sisältää. Ruoan nimi viittaa varkaaseen (κλέφτης), koska merirosvoilla oli tapana varastaa saarelaisten ruokavaroja, joista he sitten valmistivat milloin mitäkin. Usein kleftiko on taikinatäytteinen, jolloin sisällä saattaa olla lammasta tai kanaa, vihanneksia ja perunaa. Se voi myös olla pelkillä vihanneksilla täytetty tai ilman taikinapeitettä.

Koukouvagia eli dakos (Κουκουβάγια eli ντάκος) on kreetalainen täyttävä alkupala, jonka pohjana on kostutettu/ liotettu ruis- tai ohrakorppu tai kuiva leipä. Sen päälle laitetaan hienoksi paloiteltua tomaattia, fetaa tai mizithra-juustoa, oliiveja, oliiviöljyä ja oreganoa. Koukouvagia tarkoittaa pöllöä, eli liekö kyseessä viisasten ruoka? Omassa perheessäni syömme kesäkuumalla ”pöllöjä” usein pääateriana!

Marathópita (Μαραθόπιτα) eli fenkolipiirakka, jonka rakilta tuoksuva taikina on täytetty fenkolilla, pinaatilla (tai villeillä ”rikkaruohoilla”). Ohuiksi kaulitut piiraat paistetaan pannulla, ja seurana nautitaan viiniä.

[ad#ga-300×250]

Miekkakala (Ξιφίας) on suussa sulava kalaruokien suosikki. Erityisen maukasta se on souvlakivartaassa hiilloksella kypsennettynä, sitruunamehun ja oliiviöljyn kera.

Paistetut oliivit (Τηγανιτές ελιές) ovat oliivipyöryköitä. Tummia oliiveja lisätään taikinan joukkoon ja uppopaistetaan.

Rocks (Ρόκς) ovat pieniä muffinsseja muistuttavia kakkupalleroita. Taikinaan on lisätty rusinoita, appelsiinimehua ja saksanpähkinää. Taikinasta nostellaan lusikalla palleroita leivinpannulle, ja ne paistetaan.

Sarikopites (Σαρικόπιτες) ovat kreetalaisia juustopiirakoita, joiden sitruuna-aromiseen taikinaan kääritään mizithra-juustoa. Sitten taikinakaistaleet rullataan ja kierretään spiraalin muotoon, jonka jälkeen ne uppopaistetaan ja tarjoillaan hunajan kera.

Tabulee (Ταμπουλέ) on salaatti, johon käytetään murskattuja ja liuotettuja vehnänjyviä, persiljaa, minttua, sipulia, oliiviöljyä, sitruunamehua, vihreitä kasviksia ja tomaattia. Tabulee tarjoillaan leivän ja salaatinlehtien kera.

Raki (Ράκι) on kreetalaisten oma tulijuoma, jota kutsutaan myös nimellä tsikoudia. Se vastaa muualla Kreikassa juotua tsipuroa. Sitä tulee juoda vain ruoan kera, eikä koskaan muihin alkoholijuomiin sekoitettuna. Voit kokea aikamoisen krapulan myös, jos juot samana iltana olutta tai viiniä. Juomaa on nautittu jo muinaisten minolaisten aikaan, kuten vanhojen ruukkujen tutkimukset ovat osoittaneet.

Kreetalaiset viinit kruunaavat ateriasi, olitpa sitten vaalean tai punaisen ystävä. Viini jos mikä on kreetalainen tuote, sillä jo minolaiset varmuudella valmistivat tätä jumalten juomaa ainakin 1 600 eaa. Paikallisia lajikkeita edustavat muun muassa Peza, Archanes, vaalea Dafnes ja Sitia. Älä kuitenkaan nauti niitä samana iltana rakin eli tsikoudian kanssa, sillä muuten muistoksi jää paukuttava päänsärky. Jopa viinistä on Kreetalla saatu aikaan mantinada:

«Άμα για σένα το κρασί είναι απλά μια λέξη,
για μένα είναι η ζωή που έχω επιλέξει!»

 

”Vaikka sinulle sana pelkkä viini lie,  on se minulle valitsemani elämän tie.”


Kommentit

Ruokailu Kreetalla — 2 kommenttia

  1. Dakos on todella täyttävä ja maistuva välipala, jolla pärjää pitkään. Parasta sitä kerran maistaneen mielestä on se, että samaa voi valmistaa Suomessakin, kunhan onnistuu löytämään jotain ruis- tai ohrakorppua. Loistava vaihtoehto esimerkiksi koululaisten vanhemmille valmiin pizzan tai muun roskaruoan sijaan, dakosta lapset itsekin osaisivat valmistaa koulusta tultuaan. Sitä paitsi ainekset ovat tuoreita, joten säästätte lapsenne myös lisäaineilta ja niiden kertymiseltä elimistöön. Eiköhän alkaisi terveemmillä välipaloilla suomalaislasten ylipainokin tippua.

  2. ” Juomaa on nautittu jo muinaisten minolaisten aikaan, kuten vanhojen ruukkujen tutkimukset ovat osoittaneet.”

    Alkoholin tislaus keksittiin vasta n. 1000 jaa. Joten minolaisella kaudella juotu juoma on ollut jotain muuta kuin tislattua rakia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>