(Kuvassa vasemalta: Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos, Paavi Franciscus ja                    arkkipiispa Ieronymos. Photo: EPA)

Vaikka ortodoksisen ja roomalaiskatolisen kirkon suhteet ovat olleet huonolla tolalla sitten kristillisen kirkkokunnan suuren skisman ja sen aiheuttaman jakautumisen vuonna 1054, on viime aikojen maailmanmeno saanut ne jälleen hieman paikkailemaan välejään. Teologiset ja poliittiset kiistat uskonasioiden osalta ovat jääneet taustalle viimeisimmän kerran menneenä lauantaina 16. huhtikuuta 2016, jolloin nin roomalaiskatolisen kirkon nykyinen pää eli paavi Franciscus ja ortodoksisen kirkon kaksi arkkipiispaa kokoontuivat yhteen pakolaiskriisin koetteleman Lesboksen saaren maaperällä. Arkkipiispat olivat saapuneet saarelle ja aiemmin ja olivat paavia Mytilinin lentoasemalla vastassa.

Heidät kaikki toivotti tervetulleiksi Kreikan pääministeri Alexis Tsipras, joka heti alkuun muistutti niin kirkkojen päämiehiä kuin journalistien kautta koko maailmaa Kreikan osasta pakolaiskriisin keskellä seuraavin sanoin: ”Lesbos kantaa harteillaan koko Euroopan osalta ennenäkemättömän pakolaiskriisin aiheuttamaa taakkaa… Olemme näyttäneet, kuinka sekä saarelaisemme että koko Kreikan kansa ovat vaikeuksiensakin keskellä osoittaneet inhimillisyytensä ja solidaarisuutensa. Olen siitä ylpeä, sillä samaan aikaan eräät kumppaneistamme ovat kristillisen Euroopan nimissä nostattaneet muureja”. Tsipras ja kolmen uskonisää pitivät luonnollisesti yhteisen palaverin lähinnä pakolaisaiheesta keskustellen.

Paavi Franciscuksen lisäksi Lesbokselle saapuivat ortodoksista kirkkoa edustamaan Konstantinopolin ja Uuden Rooman arkkipiispa eli ns. ekumeeninen patriarkka Bartolomeos – ensimmäinen kyseistä virkaa hoitava, joka on suostunut osallistumaan Rooman piispan virkaanastujaisiin sitten vuoden 1054 – sekä Ateenan ja koko Kreikan arkkipiispa Ieronymos II, joka puolestaan toimi aiemmin oman alueeni piispana ja osoitti suurta antaumusta etenkin ympäristönsuojelulle ja monenlaiselle hyväntekeväisyystoiminnalle (kuten vanhusten, lasten ja huumeiden koukkuun jääneiden auttamiselle). Myös he pitivät keskenään keskustelutuokion, jossa suitsuttivat kiittäen toinen toistaan entiset uskonkiistat unohtaen ja siten omalta osaltaan hyvää esimerkkiä muille kristityille näyttäen.

Ymmärrettävästi kolmikon kokoontuminen pikkuruiselle Kreikan saarelle sai maailman huomion kääntymään Lesbokselle, mikä olikin paavin omien sanojen mukaan vierailun tarkoitus. Hän on useaan otteeseen julkisesti osoittanut maailman eri laitoja koettelevien pakolaiskriisien olevan lähellä sydäntään, ja onpa hän suorasanaisesti arvostellut maailman päättäjiä näiden toimettomuudesta ja kylmyydestä pakolaisten vastaanottamisen ja näistä huolehtimisen suhteen. Hän on myös monesti kiittänyt Kreikan kansaa tämän osoittamasta rohkeudesta ja inhimillisestä rakkaudesta ja avusta pakolaisia kohtaan. Pääministeri Tsiprakselle hän totesi seuraavaa: ”Kreikka osoittaa vielä tänäänkin inhimillisyyden esimerkkiä muille”. Monien mielestä nykyinen paavi on rohkeasti uudistanut katolisen kirkon kuvaa ja tuonut kirkkoa lähemmäs ihmisiä ymmärtämällä näiden jokapäiväisiä ongelmia, jotka hänen edeltäjiltään useimmiten tuntuivat jääneen uskonpykälien tiukan vaalimisen varjoon.

Etenkin paavi Franciscus sai Lesboksen pakolaisten keskuudessa lämpimän vastaanoton. Esimerkiksi Morian pakolaiskeskuksessa tuhannet sinne kohtalonsa koukeroita paenneet kokoontuivat katsomaan paavia, kirjaimellisesti lankesivat hänen jalkojensa juureen apua pyytäen ja kertoivat itkien omista kohtaloistaan. Pakolaisista pienimmät olivat tehneet paaville piirustuksia, joissa kuvasivat erityisen haavoittavia kokemuksiaan niin Syyrian pommitusten keskellä ja pakomatkansa aikana, samoin kuin elämää Lesboksen pakolaiskeskuksessa. Paavi ja arkkipiispan myös jaksoivat kiitettävästi kuunnella pakolaisten kauhuntarinoita ja osoittaa näille myötätuntoaan ja vakuutella, etteivät pakolaiset ole unohduksissa vaan tulevat saamaan apua. Etenkään paavi ei myöskään kaihtanut fyysistä kosketusta vaan kätteli ja syleili pakolaisia sydämellisesti ja lohduttavasti.

Lesboksella paavi Franciscus teki myös sikäli uuden ja yllättävän teon, että hän tieten tahtoen rikkoi roomalaiskatolisen kirkon nykyistä protokollaa, jonka mukaan kirkon päämies eli paavi saisi liikkua vain ja ainoastaan henkilökohtaisella ajoneuvollaan eli humoristien Papomobileksi ristimällä erikoisrakenteisella ajokillaan ja yksin, vain henkivartijoidensa seurassa. Lesboksella paavi kuitenkin matkasi samassa valkoisessa minibussissa ortodoksisen kirkon edustajien Ieronymoksen ja Bartolomeoksen kanssa.

Uskonnon voimakolmikko myös luonnollisesti kokoontui yhteiseen rukoushetkeen. Meren rannalla, Mytilinin satamassa, he muistivat Egeanmeren aaltojen kylmään syleilyyn ikuisesti jääneitä ihmisiä, jotka eivät koskaan onnistuneet pääsemään Euroopan puolelle valoisampaa huomista etsimään. Tuhansien muistoksi paavi ja arkkipiispat heittivät kukin mereen yhden seppeleen.

Paavi Franciscus teki myös osaltaan inhimillisen teon sikäli, että otti mukaansa Lesbokselta 12 pakolaista, kuusi aikuista ja kuusi lasta. Kolme arpomalla valittua syyrialaisperhettä kiitti onneaan ja paavin sydämellisyyttä tämän liidättäessä perheet uuden elämän alkuun koneellaan suoraan Vatikaanin kautta. He edustivat luonnollisesti niitä pakolaisia, joiden paperit ovat kunnossa, ja joihin ei sovelleta tuoretta EU:n ja Turkin välistä sopimusta. Lisäleimaa paavin lämpimälle teolle antoi se, etteivät perheet olleet kristittyjä vaan islaminuskoisia, olihan heidät tietojen mukaan siis valittu arvonnalla eikä uskonnollisten kriteerien mukaan.

Millä sanoilla paavi Franciscus ja ortodoksiset arkkipiispat sitten jättivät Lesbokselle hyvästit? Jokainen antoi oman painavan lausuntonsa pakolaistilanteesta ja sen nykyisestä hoitamistavasta. Ohessa loppuun kunkin huulilta kuultu ja mielestäni pakolaistilanteesta asiallisesti kertova lausahdus:

Paavi Franciscus: ”Haluaisin vedota ja kutsua tämän kriittisen tilanteen osalla vastuullisuuteen. Pakolaiset eivät ole vain numeroita, vaan he ovat ihmisiä, joilla on nimi ja historia… Vain ne, jotka palvelevat rakkautta, palvelevat rauhaa.”

Arkkipiispa, ekumeeninen patriarkka Bartolomeos: ”Olemme surullisia, koska näimme veljiemme osoittaman kovuuden näiden sulkiessa rajamme ja kääntäessä meille selkänsä. Ne, jotka teitä (pakolaisia) pelkäävät, eivät ole nähneet lastenne kasvoja. He unohtavat, että ihmisarvo ja vapaus tulee asettaa pelon ja syrjinnän yläpuolelle.”

Arkkipiispa Ieronymos II: ”Vain ne, jotka ovat nähneet kohtaamiemme pienten lasten silmät, kykenevät ymmärtämään Euroopan viime vuosina osoittaman inhimillisyyden ja solidaarisuuden kokeman konkurssin. Olen ylpeä kreikkalaisista, jotka kokemistaan vaikeuksista huolimatta auttavat pakolaisia, jotta näiden ylämäkeä kulkeminen tapahtuisi hieman helpommin.”