KREIKAN RANNAT TUTKITUSTI PUHTAITA!
Kreikkaan saavutaan nimenomaan viettämään auringontäytteistä rantalomaa, joten lomailijan mieltä varmaan askarruttaakin jossain määrin, ovatko lomakohteen rannat puhtaita ja turvallisia. Ainakin asian tulisi askarruttaa, sillä esimerkiksi mikrobeja pesivässä merivedessä uimisesta saattaa aiheutua monenlaisia terveysongelmia allergioista silmätulehduksiin, ja rannalla, joka ei omaa hengenpelastajaa tai ei muutenkaan ole organisoitu, saattavat vaania monet yllättävät vaarat. Yksi villeinä toimivalla rannoilla, jotka tarjoavat moottoroituja vesiurheilulajeja, kohdattavista vaaroista on se, että vesiskootterit voivat hurjastella siksakkia uimareiden seassa. Vuosittain onkin tapahtunut muutamia loukkaantumisia etenkin snorklaajien jäätyä erilaisten vetten menopelien runnomiksi, ja valitettavasti myös kuolemantapauksia sattuu toisinaan. Vanhempana et varmasti haluaisi myöskään rantahietikolla iloisena leikkivän lapsukaisesi astuvan lasinsirpaleeseen tai laittavan suuhunsa pikkuväelle erityisen hengenvaarallista tupakantumppia.
Kreikan rantojen puhtautta ja turvallisuutta tutkitaan ja valvotaan onneksi ahkerasti kreikkalaisten viranomaisten lisäksi kahdelta muultakin taholta. Euroopan ympäristövirasto raportoi vuoden 2016 loppukeväästä, että Kreikan rantojen uimavesi on erityisen puhdasta 97,2 % tutkituista rannoista, ja Kreikka sijoittuikin saavutuksellaan Euroopassa neljännelle sijalle.
Toinen sinun etuasi valvovista tahoista on niin sanottu Blue Flag -ohjelma, josta meidän on kiittäminen voittoa tavoittelematonta Foundation for Environmental Education -järjestöä. Se valvoo jo vuosikymmeniä rantojen ja niiden vetten laatua ja turvallisuutta, nykyään myös venesatamat ovat kohteina. Tällä hetkellä noin 50 maata ja yhteensä lähes 3 500 rantaehdokasta on mukana ohjelmassa ja esimerkiksi vuonna 2016 ”sinisen lipun” voi nähdä liehumassa Kreikan osalta 430 rannalla ja 9 venesatamassa. Kyseisen lipun nähdessäsi teidätkin, että vesi on paitsi kirkasta myös puhdasta, rannan järjestyksestä ja puhtaudesta pidetään huolta, turvallisuutesi on otettu huomioon jo ennakkoon ja ympäristön tilasta huolehditaan. Blue Flag -ohjelma rankkasi Kreikan kolmannelle sijalle 50 maan joukosta. Edelle onnistuivat kiilaamaan vain muutenkin Kreikan kanssa turistivirroista kilpailevat Espanja ja Turkki.
Nyt varmaan jo mielessäsi heräsi kysymys siitä, mistä ne Kreikan puhtaimmat ja turvallisimmat rannat sitten löytyvät. Vastaus tulee luultavasti suurimmalle osalle suomalaisista täydellisenä yllätyksenä, sillä eniten sinisiä lippuja eli huikeat 52 kappaletta on onnistunut kaappaamaan Pohjois-Kreikan Halkidiki. Se on harvan suomalaisen matkanjärjestäjän listoilla, vaikka tarjoaakin loistavat lomapuitteet moneen makuun. Halkidiki omaa ihanien rantojen ja kirkkaiden vesien lisäksi vehreää luontoa ja korkealaatuista majoitusta joko pienissä perhehotelleissa tai suurissa, luksustakin pursuavissa lomakeitaissa.
Egeanmeren saaret, jotka ovat nauttineet suomalaisten suosiosta jo iät ja ajat, omaavat kiitettävästi Blue Flag -lippusia. Eniten niitä löytyy kestosuosikiksi nousseelta ritarien ja ruusujen saarelta eli Rodokselta, jonka itärannikko on lippujen täplittämä. Myös Kosilla, Santorinilla ja Samoksella sellaisia liehuu, joskin vähemmän. Kreeta erottuu edukseen, sillä koko saaren rannikolle on siroteltu kymmeniä sinisiä lippuja. Kreikan länsipuolisella Joonianmerellä kelluvista saarista esimerkiksi Lefkas ja Korfu toivottavat nekin vieraat tervetulleiksi omilla lipuillaan, joita riittää silmäniloksi saakka. Jopa kaupunkilomakohteiden aatelia edustavassa Ateenassa voit helposti löytää ja valita pulikointiin ja ruskettumiseen Blue Flagillä palkitun rannan.
Jos haluat tarkistaa, onko oman lomakohteesi rannoilla liehumassa Blue Flag -lippua, voit tehdä sen helpolla esimerkiksi zoomaamalla http://www.blueflag.gr/järjestön kreikkalaisen sivuston karttaa ja katsastamalla tilanteen jo ennen matkaasi. Ja jos tätä lukiessasi jo olet jollakin Kreikan taianomaisen kauniilla saarella tai mantereen viehkeässä kohteessa, voit luonnollisesti bongata lähimmän palkitun rannan vaikka älypuhelimesi kautta ja ottaa sen määränpääksi. Lähes kaikilla saarilla on sinisen lipun rantoja, joten voit tarjota perheellesi mahdollisimman nautinnollista ja turvallista rantaelämää valitsemalla juuri sellaisen.
Sanomani ei suinkaan tarkoita, että jos löydät ihastuttavan ja romanttisen lahdenpoukaman, jossa ei näy ristinsielua, ei se ole sopiva paikka intiimeihin hetkiin tai akkujen lataamiseen kaukana ”sivistyksestä” ja sen aiheuttamasta melusta. Jätevesiä ei enää juoksuteta mereen missään, joten voit hyvillä mielin levittää pyyhkeesi mille tahansa viehkeälle rantakaistaleelle, joka seireenin tavoin kutsuu sinua viettelevästi luokseen.
Juu, noita sinisiä lippuja tuli nähtyä Rodoksella juuri aika runsain määrin. Ainakin se itse koluamani väli Rodos-Faliraki oli niillä kivasti täplitetty. Puhtaitahan nuo Kreikan eri lomakohteiden rannat on olleet aina, mutta tosiaan yllätti tuo Halkidikin huikea saavutus. Onko siellä siis paljon upeita rantoja? Kummallista, ettei se ole kaikkien matkatoimistojen listoilla.
Ei ihan vakuuta nämä liput. Kreetalla viikko ja agia marinan rantoja kävellessä melkoinen määrä roskaa. Ja toiseksi viimeisenä päivänä rantavesi niin jäteveden roskaamaa ettei uimaan viitsinyt mennä. Kaikki mitä wc- pyttyyn vain on työnnetty.