TURVALLISUUDEN ABC
Monet ovat varmaan huolissaan sen suhteen, onko Kreikka edelleen turvallinen maa. Suomenkin uutisissa on näytetty hurjia mellakoita, joissa lentelevät niin kivenmurikat, kyynelkaasut kuin Molotovin cocktailit – Suomen maavoimien historiankirjoihin jäänyt nimitys polttopullolle, jota jopa Alko valmisti maavoimien tarpeisiin talvisodan aikana 1939 – 1940!
Taskuvarkauksien lisääntymistä lukuun ottamatta, Kreikka kuitenkin on lomailijoille, ja meille täällä asuville, yhtä turvallinen kuin ennenkin. Ainoat alueet, joilla on syytä varovaisuuteen ovat lähinnä Ateenan keskustan tietyt alueet – Syntagman alue, Larissan juna-aseman seutu ja Omonia – ja Thessalonikin keskusta vain, jos siellä satutaan mellakoimaan. Et tule kuulemaan rasistisia kommentteja edes maan fasistisen puolueen, Kultaisen Aamunnousun, jäseniltä, sillä et ole taloudellinen siirtolainen etkä luultavimmin tummaihoinenkaan.
Kuten Suomessakin matkatessa, tulee sinun kuitenkin huolehtia turvallisuudestasi maalaisjärjen puitteissa. Olen koonnut lyhyet ohjeet siitä, miten voit pitää huolta fyysisestä turvallisuudestasi, parhaiten turvata omaisuutesi ja miten toimia mahdollisen maanjäristyksen aikana ja jälkeen. Lue ohjeet lävitse huolella niiden omilla sivuilla.
Jos kuitenkin joudut ongelmatilanteeseen, pyydä apua hotelliltasi, lähimmältä paikalliselta tai soita hätänumeroon/ poliisille. Hyödyllisiä puhelinnumeroita löydät sivulta Puhelinnumeroita.
Yleinen hätänumero Kreikassakin on 112.
Lisäksi apua saat numeroista:
100 (poliisin hätänumero)
166 (ambulanssi – EKAB)
199 (palokunta)
171 (turistipoliisi)
Saarilla en ole koskaan törmännyt suuriin mielenosoituksiin, saati sitten mellakoihin. Ateenassa niin kuitenkin tapahtui viime kesänä, jolloin siellä kapinoitiin taloudellisia säätötoimia ja erilaisia palveluiden leikkauksia vastaan. Olin menossa Syntagmalle katsomaan Tuntemattoman sotilaan hautaa ja eduskuntataloa vartioivia sotilaita, mutta se ei sinä päivänä onnistunutkaan, kun tuhatpäinen ihmisjoukko oli vallannut aukion. Katselin mielenosoitusta vähän aikaa mutta sain jalat alleni, kun kiven murikat alkoivat lennellä rauhaa vartioivien poliisien suuntaan. Ateenassa on syytä olla tarkkana tuollaisten tapahtumien aikana, sillä toisinaan kivien lisäksi lentelevät kyynelkaasu ja Molotovin cocktailit, ja siinä voi sivullinenkin saada kolhuja. Useimmiten tapahtumat kuitenkin rajoittuvat juuri tuon Syntagman alueelle tai sen lähikaduille, joten esimerkiksi Monastirakissa ja Plakan alueella voi huoletta kävellä.
Niin, saarilla en toistaiseksi ole koskaan törmännyt mellakoihin, rauhaisiin mielenosoituksiin vain. Ateenassa sen sijaan tulee pitää silmät auki ja kiertää mielenosoituksetkin kaukaa. Valitettavan usein aivan rauhaisa mielenosoitus muuttuu siellä anarkistien ja poliisin erikoisjoukkojen väliseksi taistoksi jossain vaiheessa, eikä siinä ole mukava olla välissä. Viimeisen vuoden aikana myös taskuvarkaudet ovat lisääntyneet, joten laukusta ja lompakosta on syytä pitää entistä tarkempaa huolta…vaikka niinhän se on Helsingissäkin, jossa pitkäkyntisiä liikkuu jo ihan urakalla.
Niin, ei oppi ojaan kaada, ja oikeastaan hyvä varautua siihen pahimpaan, jolloin osaa sitten toimia oikein vahongon osuessa kohdalle tai vielä fiksummin käyttää noita ohjeita sellaisten ehkäisemiseen! Esimerkiksi maanjäristyksen osalla me suomalaiset ei tiedetä, miten toimia. Ja jopa niin arkipäinen asia tuolla etelän auringossa kuin ihon palaminen tuntuu olevan suurimmalle osalle vielä outo lintu…etenkin pikkulapsia tulee sääli, kun näkee niiden punaisen hipiän.
En oo ollu Ateenassa koskaan