HISTORIA

Kreetalla on tietävästi ollut asutusta jo viimeiset 10 000 vuotta, kenties kauemminkin. Saari on ollut Välimeren tärkeimpiä solmukohtia historiansa aikana ja sillä on ollut ainutlaatuisen tärkeä rooli myös Kreikan mytologiassa, kuten voit Kreetan mytologia -sivulta huomata. Kreetan strateginen sijainti on koitunut sen kansalle kalliiksi vieraiden valloittaessa saaren kerta toisensa jälkeen ja onpa saari myytykin pariin otteeseen. Kreetalaiset ovat kuitenkin aina taistelleet viimeiseen mieheen saarensa puolesta:

” Όπλα, μαχαίρια και σπαθιά, οι Κρητικοί κρατούνε,
και για τση Κρήτης την τιμή, τα χρησιμοποιούνε.”

”Aseita, puukkoja ja miekkoja, kreetalaisilla on käsissään,

ja Kreetan kunnian puolesta niitä myös käytetään.”

(Sivustolta: Kriti: Mantinades kai Mousiki)

Legendan mukaan, saaren ensimmäisiä asukkaita olivat Kouritesit, jotka nousivat maasta Zeuksen äidin Rhean synnyttäessä poikaansa. Tieteen mukaan ensimmäiset asukkaat kuitenkin purjehtivat Kreetalle Vähästä-Aasiasta tai Pohjois-Afrikasta noin 7 000 eaa. He olivat yksinkertaisen paimentolaisen elämäntavan omaavia, asuen joko kiviasumuksissa tai luolissa ja viljelivät maata sekä kasvattivat eläimiä. Ajasta kertovia löydöksiä on tehty useista luolista, kuten Stravomytistä (eli Vinosta nenästä). Ajan mittaan he perustivat pieniä yhdyskuntia ja aloittivat saviruukkujen valmistuksen.

Sir Arthur Evansin mukaan, noin 2 600 eaa Kreetalle rantautui kaksi uutta heimoa, ehkäpä Egyptistä ja Vähästä-Aasiasta. Muutaman sadan vuoden sisällä pronssin valmistus keksittiin ja se yleistyi, viinin ja oliiviöljyn tuotanto käynnistyi ja kauppareitit läheisten Kyklaadien saarien sekä Egyptin kanssa avattiin. Saari alkoi hiljalleen vaurastua, pohja minolaiselle kulttuurille luotiin, ja vanhimmat palatsit esimerkiksi Knossoksessa ja Faistoksessa rakennettiin.

Minolaisen korkeakulttuurin kultakausi alkoi noin 2 000 eaa ja Kreetan kuuluisimmat palatsit rakennettiin Knossokseen, Faistokselle, Maliaan ja Kato Zakraan vanhojen palatsien paikalle. Kreeta oli koko Välimeren vauraimpia alueita, ja kulttuurillisesti edellä muita. Noin 1700 eaa kaikki palatsit ja niitä ympäröivät kaupungit tuhoutuivat, luultavimmin voimakkaan maanjäristyksen vuoksi. Uudet, entistäkin mahtavammat kaupunkivaltiot, kuitenkin nousivat kuin Feeniks tuhkastaan, ja Knossoksesta tuli koko saaren ehdoton ”valtias”.  Kreeta oli niin varma omasta mahtavuudestaan, sisäisestä rauhastaan ja merikaupastaan ympäröivien alueiden kanssa, että edes Knossoksen kaupungin ympärille ei rakennettu minkäänlaista suojamuuria. Maanviljelys, eläintenkasvatus ja monet käsityöt jäivät kaupan ja merenkulun varjoon.  Kreetalaisten väitetään myös osallistuneen ahkerasti merirosvoiluun Välimeren alueella tästä eteenpäin. Minolaiset kaupungit kuitenkin tuhoutuivat mystisesti noin 1450 eaa, ja kaikista rauniokaupungeista on löydetty merkkejä tulipalosta juuri tuolta ajalta. Eräät oppineet väittävät syyksi läheisen Santorinin, silloisen Theran, tulivuorenpurkausta ja sen aiheuttamia maanjäristyksiä, valtavaa tsunamia ja polttavia tuhkapilviä.

Kreetalle saapui valtaajia Ahaian alueelta Kreikan Peloponnessokselta. Suuren maanjäristyksen ja ahaialaisten myötä minolainen kulttuuri katosi. Uudet tulokkaat rakensivat kaupunkinsa minolaisten vanhojen kaupunkien paikoille.

Myöhemmin saaren valtasivat doorilaiset, hekin Kreikasta. He toivat mukanaan raudan käytön työkaluissa ja jopa koristeissa, asettuivat suuriin kaupunkeihin, jolloin saaren alkuperäisasukkaat pakenivat vaikeakulkuisille alueille. Väestö jaettiin neljään kastiin eli doorilaisiin, doorilaisten vallan hyväksyviin paikallisiin, minolaisiin (jotka vastustivat doorilaisten ylivaltaa) ja orjiin. Kulttuuri alkoi jälleen kukoistaa näihin aikoihin.

Seuraavien vuosisatojen aikana Kreeta pysyi suhteellisen neutraalina Kreikassa tapahtuviin sotiin – jopa 400-luvun kuuluisiin Persialaissotiin ja Peloponnesolaissotaan – ja eräät sen kaupungeista liittyivät Makedonian ja Egyptin kannattajiin. Kreetalaissodan aikana ne kuitenkin hävisivät Roomaa kannattaville kaupungeille. Rooma oli myös ottanut Kreetan silmätikukseen ja halusi sen hallintaansa. Syyksi roomalaiset väittivät saarelaisten osallistumista merirosvouteen.

Roomalaisten valtakausi alkoi virallisesti 67 jaa, ja Pax Romana ulottui Kreetallekin. Tämän rauhallisen jakson aikana mm. Knossos ja Faistos heräsivät jälleen kukoitukseen, ja Gortys (Gortyn) nimettiin pääkaupungiksi. Kenties siksi, että se oli ainoita kaupunkeja, joka ei tohtinut vastustaa roomalaisten hyökkäystä saarelle, eikä siten joutunut heidän tuhoamakseen. Roomalaiset antoivat paikallisten jatkaa elämäänsä omien perinteidensä, uskontonsa ja kielensä säilyttäen, ja rakensivat jopa tyypilliseen tapaansa tärkeitä julkisia rakennuksia, vesijohtoja jne.  Kristinusko rantautui saarelle ja alkoi vaikuttaa.

Vuonna 395 jaa Rooman valtakunta hajosi kahdeksi, ja Kreeta liitettiin sen itäiseen eli bysanttilaiseen osaa.  Noin kolmekymmentä vuotta myöhemmin Kreetan kaupungit kärsivät valtavista tuhoista jälleen kerran, kun Poseidon raivokohtauksensa aikaan ravistutti raivolla saarta. Arviolta 8,5 Richterin maanjäristys sai jopa Kreetan läntisen osan nousemaan meren aalloista useita metrejä. Kristinusko sai vahvan jalansijan pian sen jälkeen, ja lukuisia kristillisiä kirkkoja rakennettiin. Tältä ajalta on peräisin esimerkiksi vielä tänäänkin Gortysissä sijaitseva Agios Titos -kirkko. Titos oli apostoli Paavalin opetuslapsi, joka teki Kreetalla käännytystyötä.

Pax Romanaa ei kuitenkaan jatkunut ikuisesti, ja vuonna 823 Kreetalle hyökkäsivät sarakinilaiset arabit ja ryöstivät laivansa täyteen saaren aarteita. Merirosvouteen erikoistuneet arabit janosivat kuitenkin koko saaren herruutta ja palasivat seuraavana vuonna suuremmalla laivastolla, ja onnistuivat valtaamaan saaren. He rakensivat pääkaupungikseen Handakan, nykyisen Iraklionin. Saaren kristittyjä vainottiin armotta, ja tappamiset, kidutukset sekä raiskaukset olivat jokapäiväistä elämää. Osa paikallisista kääntyi puolipakolla muslimeiksi säilyttääkseen henkensä, ja osa pakeni saaren vuorille. Kreetasta tuli arabien toimesta Välimeren merirosvouden ja orjakaupan keskus. Edes bysanttilaisten valtausyritykset eivät tuottaneet tulosta ja saari pysyi arabien kynsissä vuoteen 960 jaa.

Toinen bysanttilaiskausi alkaa vuonna 960, jolloin Nikiforos Fokas johti jumalten suosimaa Kreetan valtausta, ja saari pääsi jälleen Bysantin suojiin. Hän tuhosi Handakan, johon arabit olivat piiloutuneet. Suuri osa arabeista tapettiin ja loput päätyivät vangeiksi. Muslimien moskeijoiksi muuntamat kirkot palautettiin jäljellä oleville kristityille, uusia kirkkoja pystytettiin ja Kreetalle saapui Konstantinopolista aristokraatteja, jotka ottivat ohjakset haltuunsa paikallisia suojellen.

Myös Kreeta päätyi kauppatavarana venetsialaisille, useiden Kreikan saarien tapaan. Noin 1200 jaa Konstantinopoli joutui ristiretkeläisten käsiin ja Kreeta myytiin ensin genovalaisille, ja sitten venetsialaiset valtasiat sen.  Hanian, Rethymnonin ja Iraklionin vanhat linnoitukset ovat heidän rakentamiaan. Venetsialaiset kuitenkin anastivat maan paikallisilta, jota nämä sen jälkeen saivat viljellä vain maksusta. Kreetalaiset janosivat vapautta vieraiden vallasta, ja useita kapinoita järjestettiin. Saaren kulttuuri kuitenkin sai tuulta purjeisiinsa, josta ovat esimerkkinä El Greco eli Domenicos Theotokopoulos, Mihail Damaskinos ja monet muut.

Ottomaanit tahtoivat myös päästä Välimeren herroiksi, ja Kreetalle hyökättiin vuonna 1645. Silloin Hania joutui heidän valtaansa ja vuoteen 1669 mennessä koko saari oli turkkilaisen ikeen alla. Kristittyjä vainottiin ja pakkokäännytettiin jälleen, kirkkoja muunnettiin moskeijoiksi, ja elämä kulki ottomaanien pillin mukaan. Kreetalaiset kärsivät ottomaanien käsissä myös urheutensa ja päättäväisyytensä vuoksi. He olivat aina kapinoimassa itsenäisyyttä tahtoen, eivätkä pelänneet kuolemaa. Kirkko ja sen papit olivat myös kapinoiden eturintamassa. Vuonna 1821 alkanut useiden vuosien kapina olikin lähes onnistunut, sillä apuvoimia saatiin Egyptistä. Vaikka 1830 allekirjoitettiin Lontoon sopimus, jossa Kreikan valtion itsenäisyys taattiin, Kreeta jätettiin sen ulkopuolelle. Vuonna 1840 Kreeta myytiin jälleen kerran, tällä kertaa Egyptille. Egyptiläiset eivät osoittautuneet ottomaaneja lempeämmiksi, ja kreetalaisten asumuksia poltettiin, heitä ryöstettiin orjiksi ja käännytettiin pakolla muslimeiksi. Ottomaanit kuitenkin riistivät Kreetan takaisin parin vuoden sisällä. Saarelaiset jatkoivat verisiä kapinoitaan muutaman vuoden välein, kunnes 1869 englantilaiset, venäläiset, ranskalaiset ja italialaiset joukot purjehtivat Kreetan vesille ja hääsivät ottomaanit. Kreeta nimettiin 1908 Kreikan autonomiseksi osaksi ja sitten 1913 osaksi Kreikkaa.

Myös toisen maailmansodan julmuudet ulottuivat Kreetalle, jonne saksalaiset saapuivat toukokuussa 1941. Englantilaisten ja australialaisten avusta huolimatta saksalaiset ottivat saaren haltuunsa. Vuoteen 1945 saakka paikalliset kapinoivat päättäväiseen, perinteiseen tapaansa.  Vastauksena natsit polttivat kokonaisia kyliä, ja tappoivat armotta. Jokaista tapettua saksalaista kohden tapettiin jopa 25 paikallista, olivatpa he sitten pahimmassa tapauksessa lapsia, naisia tai vanhuksia. Surullisen kuuluisa esimerkki natsien toimista on Kontomarin verilöyly kesäkuussa 1941, jossa yhden saksalaissotilaan löydyttyä luodinreikä selustassa, natsit ampuivat noin 25 kylän miestä. Kantanoksessa saksalaiset puolestaan syyllistyivät kokonaisen kylän tuhoon sen asukkaat tappaen, koska kylän väitettiin pidätelleen saksalaisjoukkoja kahden päivän ajan. Samanlaisen verilöylyn ja manian kohteeksi on joutunut myös Kreikan Boitian Distomo-kylä vuonna 1944, jolloin kaikki kylästä löytyneet teloitettiin, olivatpa he sitten raskaana olevia naisia tai pieniä lapsia, ja koko kylä poltettiin.

Sodan loputtua Kreeta sai hengittää ja nauttia vapaudesta ensimmäistä kertaa vuosisatoihin. Saaren kulttuuri sai vapaasti kukoistaa ja talous kääntyi kasvuun. Maatalous oli sodan jälkeen pääelinkeino, kunnes turismi kehittyi 1950-luvulta alkaen. Koska saaren ilmasto on sekoitus eteläeurooppalaista ja afrikkalaista, siellä viihtyvät lukuisat viljelykasvit oliiveista tomaatteihin, ja salaatista meloneihin ja mansikoihin. Kreeta on erityisen tunnettu maailman parhaiden oliiviöljyjen tuottajana. Turismi käsittää sekä suuria luksushotelleja että pieniä perhehotelleja, ja Kreeta on Kreikan suosituimpia kohteita.