EGEANMERESTÄ TULLUT HAUTAUSMAA!
Kreikka on tunnetusti se suosituin reitti, jota pitkin pakolaisia saapuu Eurooppaan. Turkin rannikko on vain tunnin venematkan päässä esimerkiksi Lesboksen saaresta, eikä merellä luonnollisesti ole raja-aitoja. Lokakuun loppuun mennessä vuoden 2015 aikana pieni ja taloudellisten vaikeuksien riivaama Kreikka on vastaanottanut jo lähes 500 000 pakolaista, jokaisen heistä avosylin. Pakolaistulvalle ei myöskään näy loppua, ei ainakaan niin kauan, kun Syyriassa, Irakissa ja Afganistanissa soditaan olan takaa. Juuri kyseisistä maista leijonanosa pakolaisista nimittäin saapuu. Kun vertaat maiden listaa maailman suurvaltojen parhaisiin asekaupan asiakkaisiin, ymmärrätkin jo, mistä oikeastaan on kyse. Se on kuitenkin oman artikkelinsa arvoinen aihe, tänään keskitymme pakolaisten asemaan Kreikassa ja Euroopassa.
Muistutan myös, ettei pakolaisia ei tule sekoittaa maahanmuuttajiin. He eivät lähde kotimaastaan paremman taloudellisen aseman etsintään. Heidät ajaa kodeistaan sota ja kodin tuhoutuminen, samoin kuin pelko esimerkiksi omien perheenjäsenten hengen edestä. Henkeä ja turvallisuutta ei koskaan pidä sekoittaa rahaan!
PAKOLAISTILANNE KREIKASSA TÄNÄÄN
Lokakuu on ilmojen viilentymisestä ja meren myrskyisyyden lisääntymisestä huolimatta ollut erityisen vilkas pakolaisten saapumisen osalta. Syyrian pommitusten jälkeen ja Turkin pakolaisleirien olojen huonontumisen seurauksena Kreikan saaret ovat olleet satojen pakolaisveneiden määränpäänä. Valitettavasti heidän kuljetuksensa on saanut uusia piirteitä turkkilaisten salakuljettajien ja suorastaan kiristäjien osalta, ja tuloksena on ollut se, että aivan liian monen pakolaisen pakomatka on päättynyt Egeanmeren kylmään ja ikuiseen syliin. Unelma huomisesta jäi kirjaimellisesti vain haaveeksi!
Egeanmerestä on siis tullut märkä hautausmaa monelle pakolaiselle. Syynä on lähinnä rahanahneiden turkkilaisten salakuljettajien epäinhimillisyys ja rikollinen välinpitämättömyys. Matka meren ylitse Kreikkaan ei suinkaan ole ilmainen, vaan jokaisen pakolaisen on pulitettava vaarallisesta matkasta tällä hetkellä noin 1 500 – 2 500 euroa. Tariffi on noussut reilusti käsi kädessä talven lähestymisen ja Syyrian tilanteen pahenemisen kanssa.
Miksi kukaan sitten lähtisi myrskyssä ylittämään merta? Yksinkertaisesti siksi, että matka on jo maksettu, enempää rahaa ei taskussa ole, ja pahimmassa tapauksessa pakolaisia jopa uhataan aseilla, jotta he siirtyvät veneeseen. Myrskysäällä kumiveneeseen uskaltautuville matkaa tarjotaan myös ”erikoistarjouksella”, jonka suuruus voi olla jopa 50 %. Siinä lisäsyy, miksi monet lopulta lähtevät ylittämään merta. Kreikkaan turvallisesti saapuneet ovat myös kertoneet, kuinka salakuljettajat ovat alkaneet kouluttaa yhtä veneeseen tulevaa pakolaista vaarallisen matkan kapteeniksi. Näin heidän itsensä ei tarvitse saattaa henkeään vaaraan, hukkumisen tai pidättämisen suhteen. Veneetkin voivat silloin olla huonokuntoisempia ja niiden moottorit epäkuntoisia, kun paluumatkaa ei tarvitse ajatella. Usein perämoottori lakkaakin toimimasta hieman Turkin rannikon ulkopuolella, mikä ei suinkaan liene pelkkää sattumaa.
Viimeisten kolmen vuorokauden aikana lähes 50 pakolaista on hukkunut Kreikan ja Turkin välisellä meritaipaleella. Heistä yli puolet on ollut pieniä lapsia. Esimerkiksi eilisiltana noin 150 pakolaista kuljettanut puuvene keikahti myrskyisän meren aalloissa ja 18 ihmistä hukkui Kalymnoksen läheisyydessä ja tänä aamuna kolme Rodoksen edustalla. Myös Lesboksen ulapalla on hukkunut ihmisiä, joista kolme oli pieniä enkeleitä.
Kreikkalaiset ovatkin joutuneet kyynelsilmin todistamaan uutislähetyksissä näytettyjä videoita lapsille satamassa annettavasta ensiavusta, joka ei kuitenkaan aina saanut lapsia palaamaan takaisin elämään. Kuvat ja videot ovat olleet niin järkyttäviä ja sydäntä särkeviä, ettei niitä tähän yhteyteen voi edes liittää.
Kreikan rannikkovartiosto veneineen on itse asiassa jatkuvasti pelastamassa veden varaan joutuneita pakolaisia, ja onneksi paikalliset kalastajat ovat tarttuneet toimeen ja osallistuvat pelastustoimiin. Muussa tapauksessa hukkuneiden määrä olisi useita satoja. Lisättäköön tuohon vielä Kreikan rannikkovartioston tilasto, jonka mukaan vain tiistaiaamun ja torstai-illan välisenä aikana peräti 925 pakolaista on noukittu meren kylmistä aalloista 20 eri pelastusoperaatiossa Lesboksen, Chioksen, Samoksen ja Kosin läheisyydessä. Huomaa, etteivät ne kuitenkaan edes ole niitä salakuljettajien suosikkisaaria!
KREIKKALAISTEN SUHTAUTUMINEN PAKOLAISIIN
Itse nostan hattua Kreikalle ja kreikkalaisille pakolaisten vastaanottamisesta ilman minkäänlaista valitusta ja rasismia. Se on ollut kerrassaan ainutlaatuista, etenkin kun ottaa huomioon, kuinka muiden EU-valtioiden välillä rajoja on jo laitettu kiinni ja aitoja pystytetty, pakolaiskeskuksiin tehty iskuja ja ilmapiiri muuttunut rasistiseen suuntaan. Kreikassa paikalliset auttavat pakolaisia veneistä rannalle, tarjoavat näille ruokaa ja juomaa, vaatteita ja huopia. Edes lesboslaisten jäätyä saarellaan reippaasti vähemmistöksi he eivät ole kääntyneet pakolaisia vastaan.
Ainoat Kreikassa kuullut vastalauseet ovat kohdistuneet EU:n hitauteen ja toimettomuuteen, kansainvälisen taloustuen vähyyteen ja suurvaltojen sotavillitykseen, jonka aiheuttamaa pakolaistulva viime kädessä on. Täällä myös ihmetellään, mikseivät esimerkiksi Amerikka, Venäjä, arabimaat ja Iso-Britannia avaa oviaan useammalle pakolaiselle, ja miksi Euroopan on vastattava kriisistä yksin?
Muu Eurooppa voisikin mielestäni ottaa kreikkalaisista oppia sen sijaan, että nahistelevat siitä, kuinka monta tuhatta kukin maa suostuu pakolaisia vastaanottamaan. Kreikalle on asetettu vaatimukseksi vähintään 50 000 huolehtiminen, mikä maan talouden ja infrastruktuurin huomioon ottaen on vallan kohtuutonta. Itse asiassa Kreikan rajojen sisäpuolella on taatusti moninkertainen määrä pakolaisia verrattuna rikkaisiin maihin.
Täyttä asiaa ja kiva lukea sen tiimoilta kreikkalaisen tiedon pohjalta. Täällä Suomessa kaikesta on hieman suppeammin ollut puhetta. Esimerkiksi pakolaisten maksamista merenylitystaksoista ei ole juurikaan kerrottu, eikä salakuljettajien uusista keinoista. Aivan kamalaa, miten he eivät anna ihmiselämälle minkäänlaista arvoa vaan laittavat jopa pienet lapset veneisiin, joiden tietävän voivat keikahtaa tai jäädä ilman perämoottoria. Kuvareportaasi on ollut järkyttävä katseltavaa, vaikka Suomessa ne riipaisivammat kuvat eivät edes julkisuuteen ole päässeet. Itsekin olen alkanut ihmetellä,miten tämä pakolaiskriisi oikein voitaisiin ratkaista, kun siellä Syyriassa ja muualla edelleen soditaan. Hyvä, että siihenkin viitattiin ja suurvaltojen osuuteen kyseisten sotien lietsomisessa. Järeämpiä keinoja tarvitaan, jotta ihmiset voisivat jäädä kotiseuduilleen.