EUROOPAN UUDET ”KURJAT” LÖYTYVÄT KREIKASTA
(Kuva: Flickr.com)
Pakolaistilanne on kärjistynyt ja vaikeutunut Kreikassa siinä määrin, että maassa on jo vakavasti harkittu poikkeustilan julistamista, joko eteläisen Attikan alueelle tai pahimmassa tapauksessa koko maata koskevaksi. Viimeinen pisara Kreikan kannalta on ollut viime viikolla tapahtunut pohjoisen rajan sulkeminen Makedonian (jota Kreikassa kutsutaan vain ja ainoastaan nimellä Entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia erotukseksi Kreikan puolella sijainneesta kuuluisasta Makedoniasta!) toimesta, jonka vuoksi muualle Eurooppaan pyrkivät pakolaiset ja muut samaa reittiä seuraavat ulkomaalaiset ovat jääneet pussiin Pohjois-Kreikkaan kuin hiiret loukkuun. Tänään pussitettuja pakolaisia arvellaan olevan Kreikan rajojen sisäpuolella noin 25 000, ja luku kasvaa päivittäin ainakin parilla tuhannella Turkin puolelta saapuvalla.
Kuvat ja videot Kreikan ja ”Makedonian” väliseltä rajalla ovat kuin suoraan Victor Hugon Kurjat-teoksen nykyaikaan sijoitetusta versiosta. Tälläkin kertaa kohtaukset valitettavasti ovat todellisuudesta, eivätkä mielikuvituksen tuotteena syntyneestä best selleristä. Rajan tuntumassa sijaitseva pikkuruinen Idomenin (Eidomenin) kylän seutu on muuttunut noin 120 asukkaan hiljaisesta ja uinuvasta kehdosta jo lähes 7 000 ihmisen muodostamaksi pakolaisleiriksi, jonne saapuu uusia tulokkaita päivittäin satoja.
Vaikka vapaaehtoisia on paikalla avustamassa, ja useat hyväntekeväisyysjärjestöt ovat tuoneet omaa väkeään ja kalustoaan Idomeniin, ei esimerkiksi niiden pystyttämissä suurissa teltoissa ole kaikille päänalustaa, eikä vain aamulla jaettavaa ruoka-avustusta riitä läheskään kaikille sitä tarvitseville. Päivän aterian muodostavan tällä hetkellä puolen litran pullollinen vettä, voileipä ja yksi hedelmä. Ne takaavat todellakin vain hengissä pysymisen ja suuri osa leirin asukkaista kärsii nälkää, joko jäätyään ilman kyseistä annosta tai koska se ei yksinkertaisesti riitä. Järjestöjen suurtelttojen lisäksi alueen pelloille on noussut pikkutelttoja kuin sieniä sateella. Alueen talvi vaan on aivan liian kylmä ja kostea pikkuisissa teltoissa nukkumiseen, etenkään ilman makuupusseja tai huopia. Terveydenhuollosta on huolehtimassa mm. Lääkärit ilman rajoja -järjestön henkilökunta, jonka ansiosta edes jonkinlainen apu on tarvittaessa paikalla. Hygieniaolot ovat luonnollisesti nekin erittäin alkeelliset ja puutteelliset noin suurelle ihmismäärälle.
”Kurjat” eivät saa rajan pohjoisella puolella olevia eurooppalaisia heltymään edes itkulla ja rukoiluilla, vaan esimerkiksi lauantaina Kreikasta pääsi matkaa jatkamaan vain noin 300 ihmistä ja sunnuntaina toiset 300, he olivat syyrialaisia ja irakilaisia. Tilannetta vaikeuttaa myös se, että Idomeniin saapuu jatkuvasti uusia pakolaisia, jotka kyllä tietävät tilanteen ja rajalla odottavan ongelman mutta päättäväisesti haluavat silti tulla paikan päälle siltä varalta, että raja kuitenkin jossain vaiheessa taas aukeaisi. Siksi esimerkiksi muualla Pohjois-Kreikassa olevilta leireiltä on lähtenyt valtavasti pakolaisia, samoin kuin Ateenasta. He ovat jopa puskeneet leirien aitoja nurin paetakseen. He ovat lähteneet matkaan joko busseilla tai jopa jalkaisin päästäkseen rajalle, ja maan pohjoisilla valtateillä onkin traktoreiden lisäksi näkynyt pitkiä pakolaisrivejä, joiden jäsenet ovat edustaneet aivan kaikkia ikäluokkia.
Tuoreimpien tietojen mukaan pakolaiset ovat juuri tunti sitten kaataneet osan Kreikan ja ”Makedonian” välisestä raja-aidasta ja tunkeutuakseen viimeksi mainitun puolelle. Makedian puolella vartioineet poliisit kuitenkin taltuttivat tilanteen käyttämällä suuret määrät kyynelkaasua pakolaisia vastaan.Tilanne jatkuu kuitenkin edelleen tulenarkana ja uusia välikohtauksia pelätään.
Tilanne ei ole ruusuinen Ateenassa tai saarillakaan, sillä pakolaisten salakuljettajat eivät suinkaan ole lopettaneet toimiaan vaan tuovat Frontexin ja NATO-joukkojen partioinnista huolimatta pakolaisia ja muita laittomia maahantulijoita entiseen tapaan Kreikan puolelle. Tuloksena on ollut etenkin Lesboksen, Kastelorizon ja Chioksen saarten ”valloitus”, eikä suomalaisille lomalaisille tuttu Kosin saarikaan ole säästynyt. Saarilta pakolaisia tuodaan heidän kirjaamisensa jälkeen Ateenan Pireuksen pääsatamaan, jossa tänään on noin 4 000 ihmistä. He odottavat lupaa jatkaa matkaansa joko jollekin leirille tai kohti pohjoista rajaa ja unelmissa siintäviä pohjoisempia, rikkaita EU-maita ja uutta, parempaa elämää. Pireuksen satamasta lähteneitä, etenkin muita kuin syyrialaisia tai irakilaisia, on taas suurin joukoin leiriytyneinä Ateenan keskustan Omonia- ja Viktoria-aukioilla, joilla alueen asukkaat ja hyväntekeväisyysjärjestöt koettavat auttaa heitä parhaansa mukaan.
Mitä Kreikan hallitus ja vallassa olevat sitten aikovat tehdä tilanteen helpottamiseksi ja Kurjat -näytelmän esiripun lopulliseksi laskeutumiseksi? Viimeisimmät uutiset kertovat uusien vastaanottokeskusten ja leirien perustamisesta niin Ateenan eri kaupunginosiin kuin useille muille Kreikan kolkille, myös Kreetalle, jottei tilanne kehity Ateenan ja Idomenin alueilla kestämättömäksi, vaikka asiat ovatkin jo useimpien mielestä riistäytyneet käsistä.
Kreikka myös odottaa ihmettä pohjoisen naapurinsa osalta eli rajan avaamista edes kaikille syyrialaisille ja irakilaisille samoin kuin EU:n napakampaa ja nopeampaa toimintaa eri maiden kiintiöiden päättämisen ja noudattamisen suhteen. Saksan liittokansleri Angela Merkel on vakuuttanut seisovansa Kreikan rinnalla pakolaisasian osalla ja hänen asenteensa toivotaan tarttuvan muidenkin maiden päämiehiin ja -naisiin. Kreikkahan on viime aikoina saanut kuulla kunniansa moneltakin taholta kyvyttömyydestään puolustaa omaa rajaansa Turkin salakuljettajien toimilta. Kyseiset arvostelijat vain ovat ilmeisesti unohtaneet, ettei keskelle merta voi pystyttää raja-aitaa, eikä inhimillisyyden nimissä rajan ylittäviä veneitä voi upottaakaan. Suhteet Itävaltaan ovat jo tulehtuneet pahasti sen suljettua omat rajansa ottaakseen vastaan päivittäin vain 80 turvapaikanhakijaa ja päästääkseen noin 3 500 kulkemaan kauttaan muihin maihin.
Euroopan ja Kreikan uudet Kurjat odottavat hekin epätoivon partaalla, millainen kohtalo heitä odottaa. ”Kurjiakin” on nyt kahdenlaisia: varsinaisia pakolaisia ja elintasomuuttajia. Pakolaisten osalta ratkaisuna on vain joko heidän sijoittamisensa uuteen elinympäristöön tai Syyrian ja Irakin kurdialueen sotatoimien loppuminen ja jälleenrakentamisen aloittaminen, jolloin alueilta paenneet voisivat paeta koteihinsa. Niin sanottujen elintasomuuttajien kohdalla voivat sitten toimia vallan muut keinot, mutta missä on EU:n neuvokkuus ja päättäväisyys?
Eikös tuohon Turkista tulevien pakolaisten määrän pitänyt tulla jonkinlainen tolkku nyt, kun sinne ovat Frontexin lisäksi menneet rajoja vahtimaan myös NATO-joukot, vai katselevatko ne vaan vierestä? Olen tosiaan kuullut paljon manailua sen suhteen, ettei Kreikka osaa eikä kykene valvomaan rajojaan, ihan kuin merelle nyt voisi rakentaa piikkilanka-aidan, kuten maalle! Turkin piti myös itse puuttua salakuljettajien toimiin ja estää veneiden matkaan lähtö, saahan ne nyt EU:lta kovat korvaukset pakolaisten siellä pitämisestä. Taitaa olla pelkkää lupailua ja kiristämistä koko juttu heidän puoleltaan, jollei ala tuloksia näkyä. Kevät on alkamassa ja ilmat lämpenevät, joten entistä enemmän pakolaisia on muuten luvassa koko Euroopan alueelle.