KREIKKA TULESSA!
Eilen, perjantaina 17. heinäkuuta, Kreikka oli kirjaimellisesti tulessa, ja tilanne jatkuu pahana tänäänkin. Perjantain aikana nimittäin maassa taisteltiin yli 50 metsä- ja maastopaloa vastaan. Suurta osaa niistä myös epäillään tahallaan tai vahingossa ihmisten sytyttämiksi, sillä maasto ei tänä vuonna ole yhtä kuivaa kuin muina vuosina eikä helteisiäkään päiviä ole montaa ollut. Lähes kaikki tulipalot riehuivat mantereella, eikä turisteille ole niistä ollut vaaraa. Sammutustöitä ovat haitanneet erittäin voimakkaat tuulet, jotka saavat tulen myös vaihtamaan suuntaa silmänräpäyksessä. Alla on tietoja suurimmista meneillään olevista maastopaloista.
PELOPONNESOKSEN LAKONIA
Aamuyön tunteina suurimman palorintaman eli Peloponnesoksen Lakonian alueella asuvat ihmiset saivat epämiellyttävän herätyksen, kun kylien kirkonkellot alkoivat kreikkalaiseen tapaan kumista yleisen hälytyksen merkiksi jo ennen päivän sarastusta. Voimakkaiden tuulten vuoksi tulipesäke levisi salamavauhdilla Neapolin pikkukaupungin laitamilla polttaen niin useita taloja kuin kauppoja ja ympäröiviä peltoja. Sieltä tuli kiisi läheisiä kyliä kohti ja peräti viisi niistä jouduttiin päivän mittaan evakuoimaan: Lahi, Faraklo, Agios Nikolaos, Kamari ja Mesohori. Myös kahden alueella toimivan lasten kesäleirin osallistujat vietiin kauemmas turvaan. Jopa Neapolin terveyskeskus ja vanhainkoti evakuoitiin varmuuden vuoksi. Laaja tulipalo katkaisi niin Neapolin ja sen lähikylien sähköt polttaessaan puiset sähkötolpat ja siksi myös Kytheran kaunis saari vajosi pimeyteen.
Tietojen mukaan itse palo ei vaatinut ihmisuhreja, mutta kreikkalaiset sukujuuret omaava ja alueella lomaillut sveitsiläinen turisti menehtyi saamaansa sydänkohtaukseen. Vaikka maastopalo on palolaitoksen mukaan osittain hallinnassa, vaikeuttavat navakat tuulet myös tänään lauantaina sammutustöitä.Esimerkiksi Proto Thema -sanomalehden sähköisellä sivulla voi katsella laajaa valokuvien ja videoiden kokoelmaa paloon liittyen.
ATEENAN HYMETTUS-VUORI
Lakonian alue ei suinkaan ollut ainoa roihuava alue, sillä myös Ateenan laidalla sijaitseva kaunis Hymettus-vuori on kärsinyt eilisestä alkaen suurta tuhoa. Vuoren rinteellä sijaitseva Agios Ioanniksen luostari evakuoitiin ja sen nunnat vietiin muualle turvaan, samoin myös Karean alueella lastensuojeluun erikoistuneen hyväntekeväisyysjärjestön majoittamat lapset. Kyseinen palo on toistaiseksi polttanut yhden tavernan ja yhden asuinrakennuksen, mutta se sai koko Ateenan itäisen osan peittymään savuun ja teki asukkaiden olon kirjaimellisesti tukehduttavaksi.
Kaksi keski-ikäistä miestä on pidätetty ja laitettu syytteeseen palon tahattomasta sytyttämisestä: he olivat hoitamassa mehiläispesiä savuttamalla. Hymettuksen rinteillä asuvat puhuvat kuitenkin usean palopesäkkeen samanaikaisesta syttymisestä ja siten suunnitellusta vuoren vihreän alueen polttamisesta.
Hymettuksen länsirinne kärsi totaalista tuhoa noin 20 vuotta sitten, jolloin Agia Paraskevin kaupunginosan yläpuolinen rinnealue paloi aivan poroksi. Se on sittemmin saatu kuitenkin vihertymään puiden istutuksella.
MALAKASA
Myös Ateena-Thessaloniki-valtatien varrella sijaitseva Malakasa on ollut eilisestä iltapäivästä alkaen tulessa. Sielläkin lasten kesäleirejä evakuoitiin ja voimalla puhaltavat tuulet ovat tehneet sammuttamisen mahdottomaksi. Kerrottakoon, että samainen alue paloi pahoin jo parikymmentä vuotta sitten ja oli juuri ehtinyt saada uudelleen vihreän peitteen. Silloin valtatien liikenne jouduttiin keskeyttämän useaksi tunniksi.
SKYROS
Saarista palaa tällä hetkellä vain Skyros. Palo on kooltaan suhteellisen pieni, ainakin toistaiseksi, ja jokseenkin hallinnassa, joten aihetta huoleen ei siellä mahdollisesti olevilla turisteilla ole.
Kreikka on pyytänyt sammutusapua EU:lta, koska palavia alueita on loputon määrä eikä maan oma kalusto ja henkilöstö riitä niiden hallintaan. Niin palomiehet kuin paikalliset asukkaat ovat tehneet kaikkensa hillitäkseen maastopaloja, mutta niiden sammuttaminen onnistuu parhaiten ilmasta käsin. Kreikan omat lentokoneet ovat jo iäkkäitä, eilenkin yhteen tuli kesken sammutustöiden vika ja se teki pakkolaskun pikkutielle, eikä helikoptereita ole tarpeeksi. Kaksi ensimmäistä sammutuskonetta on jo matkalla Ranskasta.
Sen verran lisätietoa tätä artikkelia koskien, että Ateenan palossa sittenkin on yksi ihminen saanut surmansa. Kyseessä on 47-vuotias poliisi, joka oli mennyt vuorelle päivittäiselle kävelylenkilleen ja joutui ilmeisimmin tulen saartamaksi. Yianni Kallinterakis lähetti vaimolleen viestin kännykkään perjantaina puoleltapäivin sanoen, että ”Vuorella on syttynyt palo. Minulla ei ole hätää ja tulen kotiin.” Kotiinsa Yiannis ei kuitenkaan koskaan enää ehtinyt päästä.