LESBOKSELLA PAHIN PAKOLAISONGELMA
Pienellä Lesboksen saarella eletään tällä hetkellä vaikeita aikoja, sillä saari on pakolaisten suosituin kohde Kreikassa. Sen sijainti vain muutaman kilometrin päässä Turkin rannikosta tarkoittaa käytännössä sitä, että saaren rannoille saapuu päivittäin pahimmassa tapauksessa jopa yli kaksi tuhatta ihmistä kumiveneillä. Arvioiden mukaan kaksi kolmesta Kreikkaan tällä hetkellä saapuvasta pakolaisesta/turvapaikanhakijasta saapuu juuri Lesbokselle!
Erityisen hankala tilanne on Lesboksen pääkaupungissa, Mytilinissä, jonne muillekin saaren nurkille tulleet pakolaiset kokoontuvat. Kaupungin satama oli vielä pari päivää sitten kirjaimellisesti pakolaisten kansoittama, tänään mellakkapoliisin joukot yrittävät saada tilanteen hallintaansa ja sataman järjestykseen. Pakolaiset ovat paikalla, sillä he odottivat sekä satamaviranomaisten suorittamaa tietojensa ylöskirjaamista että mahdollisuutta päästä jatkamaan matkaansa Ateenaan ja sieltä edelleen kohti Keski- ja Pohjois-Eurooppaa. Kenenkään päämääränä ei ole jäädä Kreikkaan rakentamaan uutta elämää, eihän maalla ole tarjota tulevaisuutta, vaan suurimpana unelmana monien mielessä siintää Saksa.
Tilanne ei ole paljoakaan parempi Mytilinin aukioilla, rannalla tai puistoissa, jonne on noussut telttoja kuin sieniä sateella. Osa pakolaisista on kuljetettu Kara Tepen ja Morian pakolaisleireille, mutta niilläkään ole tilaa kaikille. Kreikan viranomaisten mukaan Lesboksella on tällä hetkellä arviolta 15 000 – 18 000 pakolaista.
Pakolaismäärän valtavuuden ymmärtää parhaiten, kun vertaa sitä koko Lesboksen asukaslukuun, joka on alle 40 000. Tilanne on siis sama, kuin jos Suomeen rynnistäisi lyhyen ajan sisällä noin 2,5 miljoonaa ihmistä, joiden inhimillisestä elosta olisi huolehdittava. Vaikka saarelaiset ja jopa siellä lomailevat turistit avustavat pakolaisia mahdollisuuksiensa mukaan, ei huiman ihmismäärän ruokkiminen tai majoittaminen ole mahdollista. Saarelaiset eivät toistaiseksi kuitenkaan majoita pakolaisia omiin koteihinsa, eivät edes lapsiperheitä. Hygieniaolot ovatkin kehittyneet varsinaiseksi aikapommiksi, ja sairauksien ja epidemioiden puhkeamista pelätään. Puhdasta vettä on vaikea aina löytää, ja julkisia vessoja – tai kemiallisia sellaisia – ei ole montaakaan käytettävissä. Valtion koneisto on vasta jokin aika sitten saatu käyntiin esimerkiksi pakolaisten vastaanottokeskusten tai -leirien perustamisen osalta, eivätkä tulokset ole lainkaan riittävät. Pulaa on valtiolla luonnollisesti myös rahasta.
Etenkin eri pakolaisryhmien keskuudessa on syntynyt jo tappeluita, jotka Mytilinissä ovat alkaneet olla ei vain jokapäiväisiä vaan lähes lakkaamattomia. Toistaiseksi syyrialaisille sotaa pakeneville – jotka muodostavat valtaosan Lesbokselle kuljetettavista pakolaisista – on annettu etusija, ja heidät halutaan ensimmäisiksi kirjata viranomaisten rekisteriin ja kuljettaa edelleen kohti Ateenaa. Valtion vuokraama risteilijä Elefterios Venizelos on seilannut lakkaamatta Kosin, Lesboksen ja parin muun Egeanmeren saaren ja Ateenan väliä, ja tuonut Piraeuksen satamaan kerrallaan noin 2 500 pakolaista. Sen lisäksi omavaraisilla on mahdollisuus käyttää muita säännöllisiä laivavuoroja. Tilanne ei kuitenkaan ole miellyttänyt etenkään muista arabimaista ja Afganistanista lähteneitä nuoria, jotka ottavat kiivaasti yhteen niin keskenään kuin Lesbokselle saapuneiden mellakkapoliisien ja satamaviranomaisten kanssa esimerkiksi yrittäessään päästä väkipakolla laivaan. Loukkaantumisia tapahtuukin päivittäin.
Valitettavasti kaksi alaikäistä lesboslaista heitti viikonvaihteessa syyrialaispakolaisten keskelle Molotovin cocktaileja. Toistaiseksi kyseessä on ainoa paikallisten soittama vihamielisyys, ja pojat saatiin kiinni nopeasti. Satamaviranomaisia on heitäkin syytetty viikonvaihteessa pakolaisten pahoinpitelystä tappelun aikana.
Tilanteen helpottamiseksi ja tunteiden viilentämiseksi pakolaispolitiikasta vastaava ministeri on juuri julistanut uusia toimenpiteitä: Mytilini-Ateena -linjalle laitetaan kaksi päivittäistä laivavuoroa lisää, pakolaisten rekisteröintiprosessissa työskentelevien viranomaisten määrää lisätään, ja armeija laitetaan avustamaan ruokapuolen osalla leipomalla ja jakamalla päivittäin 1 500 limppua. Lisäksi Elefterios Venizelos -risteilijä ankkuroi pysyvästi Mytilinin satamaan, ja sinne majoitetaan rekisteröidyt pakolaiset, kunnes heitä on saatu kasaan 2 500, jolloin laiva tuo heidät Ateenaan ja palaa sitten taas Mytiliniin. Lisäksi saaren pohjoisosaan perustetaan uusi pakolaisten vastaanottokeskus.
Tilanne ei ole juurikaan parempi Kosilla, joka sekin on jäänyt pakolaistsunamin alle tämän kesän aikana, ja jonka satamassa ja poliisilaitoksen edustalla ei turistien kannata seikkailla.
Tuli vaan mieleen, että mitenkähän se pakolaisten matkan jatkuminen sieltä Kreikasta tulevaisuudessa sujuu, jos muutkin maat kuin Saksa sulkevat rajansa. Itse veikkaan, että lähikuukausina muutkin EU-maat seuraavat esimerkkiä, koska pakolaisvirta näyttää olevan sekä erittäin runsas että loppumaton. Nythän ei Euroopan puolelle ole tulossa ihmisiä vaan elintasoaan parantamaan, vaan etenkin Syyriasta lähdetään, ettei henki menisi. Mahtaako Suomikin sulkea Ruotsin puoleisen pohjoisrajansa, kun sieltä on tietojen mukaan tullut jo vähintään toista tuhatta pakolaista ilman lupaa ja ylöskirjaamista? Suomen luvut kylläkin vaikuttavat naurettavilta tuosta Lesboksen ja Kosin tilanteesta lukiessa.