AGREEKMENT, KREIKKA JA SUOMI
No niin, nyt ovat euroalueen jäsenet sitten päässeet keskenään jonkinlaiseen sopuun siitä, että Kreikalle ollaan valmiita antamaan kolmas tukipaketti. Tunteet kuohumaan saaneiden ja läsnäolijoiden mukaan jopa väkivaltaiseksi sanaharkaksi kertyneiden Euroryhmän ja euromaiden pääministerikokouksen tuloksena jopa kaikista tiukinta linjaa yhdessä vetäneet Saksa ja Suomi lopulta heltyivät. Hermoja raastavien kokousten tunteja kestäneissä väittelyissä ja maanitteluissa Kreikan pääministeri Aleksis Tsipras ja uunituore valtiovarainministeri Tsakalotos saatiin taipumaan velkojien tahtoon ja ennennäkemättömiin ehtoihin.
PÄÄMINISTERIKOKOUS OLI RÄJÄHTÄÄ KÄSIIN
Koko yön jatkuneissa neuvotteluissa Aleksis erotettiin useaankin otteeseen Euroopan mahtivaltioiden pääministereiden kanssa erillisiin ”keskustelutuokioihin”, joiden aikana hän kuulemma joutui todellisen ”aivopesun” kohteeksi. Vaihtoehtoina oli antautuminen ehdoitta tai kuuluisa Grexit, ainakin joksikin aikaa. Tsipras valitsi kahdesta pahasta sen omasta mielestään maalleen pienemmän pahan, vaikka meinasi ainakin kerran kokouksen aikana kävellä salista ulos. Ovi ei kuitenkaan auennut, ja hän istuutui uudelleen pöytään. Vaihtoehtoja ei oikeastaan ollut, koska seuraava velkaerä kurkkii jo nurkan takana, eli 20. heinäkuuta, ja IMF:lle on jo yksi erä jäänyt maksamatta. Rahaa Kreikasta ei enää löydy, ainakaan pankeista, joten Euroopan auttavaan käteen oli tartuttava, vaikka se puristaakin tukahduttavammin kuin koskaan aiemmin.
Kokouksen tuloksena Kreikalle siis teoriassa luvattiin noin 80 miljardia euroa seuraavien kolmen vuoden aikana, jos maa tekee niin kuin käsketään ja silloin kun käsketään. Sen lisäksi maan julkista omaisuutta on laitettava 50 miljardin euron arvosta pantiksi erilliseen yksityistämisrahastoon. Muutokset on myös aloitettava salamavauhdilla eli jo keskiviikkoon 15. heinäkuuta mennessä Kreikan hallituksen ja eduskunnan on läpäistävä useita lakeja. Se ei kuitenkaan välttämättä tule olemaan helppoa, sillä Kreikassa uutinen ”aGreekmentistä” otettiin vastaan sekalaisin tuntein.
AGREEKMENT JA KREIKKALAISTEN TUNTEET
Suurin osa kansalaisista huokaisi helpotuksesta, ettei tarvitse vaihtaa valuuttaa ja palata sodan jälkeisten vuosien tilanteeseen. Osa kuitenkin huomasi heti, että se kuuluisa kansanäänestys velkojien edellisen ehdotuksen osalta oli yhtä tyhjän kanssa ja sai euroalueen johtajat luultavimmin suuttumuksen vallassa rankaisemaan Kreikkaa ehdoilla, joita jopa maailman huippuekonomistit pitävät aivan järjettöminä. Rohkeasti ”EI” huutanut kansa siis lopulta joutui nielemään pahemmat kiristykset ja ehdot kuin mille se sanoi ”EI”!
Tunnelma Kreikassa, ja etenkin Ateenassa, on ollut kiristymään päin. Mitä paremmin ihmiset ymmärtävät, mikä heitä seuraavien vuosien aikana odottaa, sitä enemmän he suuttuvat. Osa muutoksista on luonnollisesti tarpeellisia, ja ne olisi pitänyt tehdä jo iät ja ajat sitten, mutta tavallisen kansalaisen heikentynyttä asemaa ja edellisten viiden vuoden aikana tapahtuneita talousleikkauksia pidetään riittävinä. Nyt on kuitenkin tulossa uusien kiristyksien ja verojen hyökyaalto.
Erisuuruisia mielenosoituksia on jo järjestetty, ensimmäisiä lakkoja samoin, ja niitä tullaan näkemään pian enemmänkin. Kreikkalaiset ovat tunnetusti ahkeria kummallakin saralla.
Hallituksen osalta asiat eivät ole paljoakaan paremmin. Osa Tsipraksen johtamasta Syriza-puolueen jäsenistä on jo kalahtanut tukipaketin ehtoja vastaan, osa sanoo miettivänsä tilannetta ja vain osa seisoo vankasti pääministerin takana. Ministereitä tullaan kenties vaihtamaan tämän päivän aikana, ja Tsipras toivoo saavansa lakiehdotukset hyväksytyiksi muiden puolueidenkin tuella. Muussa tapauksessa velkojat odottavat Kreikan itse valitsevan Grexitin seuraaviksi vuosiksi.
KREIKKALAISTEN SUOMI-ASENNE TÄNÄÄN
Suomalaisena olin huolissani kreikkalaisten tunteista meitä Euroopan toisella laidalla asuvia ja myös sinivalkoista lippua heiluttelevia kohtaan, tulihan Suomen asenne ja Alexander Stubbin huulilta kuullut lausahdukset helleeneille sekä yllätyksenä että järkytyksenä. Onneksi keskivertokreikkalainen ymmärtää Suomenkin vain vartioivan omia etujaan, vaikka ärtyneitä ja jopa halveksuvia twiittejä ja muita kannanottoja on etenkin sosiaalisessa mediassa jo esiintynyt. Tunnettu ja rakastettu kreikkalainen pilapiirtäjä Arkas veti jopa Joulupukin velkakriisiin mukaan, ja pilapiirroksessa tämä pitelee kädessään lahjaa – eli tukipakettia – ja kysyy kreikkalaispojalta ennen sen ojentamista: ”Mitäs takauksia sinä lupaat?” Piirrosta voi käydä naureskelemassa Proto Thema -sanomalehden verkkojulkaisussa.
Muutamat kreikkalaiset myös esittivät samaisella sivulla vastalauseensa suomalaisten toimille sanoen, että olemme varastaneet Joulupukin heiltä ja tehneet siitä suomalaisen tavaramerkin. Lisää kreikkalaisen median Suomi-julkaistuista huomenna!
Todella kiva lukea Kreikkaa koskevista asioista sikäläisestäkin näkökulmasta! Tuo Arkaksen Joulupukki-piirros on todella mainio ja kuvaa oikein nasevasti noita Kreikan ja euromaiden välisiä neuvotteluita… Suomihan ei suostu enää noin vain lahoittamaan rahojaan siihen suuntaan. Odotan jo huomisen jatketta aiheesta.