MAANVILJELIJÄT SULKEVAT VALTATIET
Jatkeena edelliseen blogi-artikkeliini, 21. tammikuuta, kerrottakoon muutamia uusia käänteitä maajussien protestoinnissa heitä koskeviin verotus- sekä sairasvakuutus- ja eläkemaksuihin liittyen. Viikonloppu on ollut asian osalla tapahtumarikas, ja tunteet ovat kuohuneet kuin ponnekkaasti ravistellusta samppanjapullosta.
Tempi ei enää ole suurimman traktorimäärän kokoontumispaikka, vaan tällä hetkellä eniten ”peltihevosia” isäntineen on kerääntyneenä Nikaiaan. Siellä Thessaloniki-Ateena -valtatien piennarta vartioi ja koristaa yli 2 500 traktoria, jotka ovat valmiina vyörymään tien tukkeeksi, ja ovat niin jo tehneetkin.
Siinä missä valtateiden, ja muidenkin tärkeiden reittien, sulkeminen oli torstaina vielä ajatuksen asteella, on se viikonlopun aikana muuttunut todellisuudeksi. Teitä ei kuitenkaan sosiaalisen paineen alla ja yhteishengen ylläpitämisen vuoksi suljeta pysyvästi, ainakaan toistaiseksi, vaan traktorit siirtyvät teiden laidoilta niiden keskelle pariksi tunniksi kerrallaan. Tästä päivästä alkaen kannattaa kaikkien siis välttää teillä liikkumista kello 12-14 ja eräissä tapauksisssa myös alkaen kello 19. Illalla tiet voidaan jokaisella paikkakunnalla sulkea sinne kokoontuneiden haluamaksi ajaksi.
Pääministeri Aleksis Tsipras on luvannut tavata maanviljelijöiden edustajat huomenna tiistaina. Maanviljelijöiden vastaus pääministerin kutsuun oli kuitenkin se, etteivät he suostu istumaan saman pöydän ääreen, jollei neuvotteluita aloiteta täysin nolla-asemista. Viikonlopun aikana maatalousministeri nimittäin jo ehti luvata, ettei maanviljelijöiden verotusta nostetakaan vielä vuonna 2016 vaan heidän veroprosenttinsa säilyy 13 % tasolla. Vakuutusmaksujen suuruuteen ei minkäänlaisia lupauksia kuitenkaan annettu. Maanviljelijöiden mielestä kyseinen taktiikka on loukkaavaa eikä riitä keskustelun pohjaksi.
Tsipraksen leirissä on oltu erityisen huolestuneita myös siitä, että hallituksen maanviljelijöiden kokoontumispaikoille lähettämiä edustajia on uhkailtu ja heidät on karkotettu häntä koipien välissä takaisin. Jo ainakin kolme kansanedustajaa on kokenut saman kohtalon. Maanviljelijät huomauttavat olleensa lähes kaikki viime kesänä äänestämässä EI-äänellä silloisessa kansanäänestyksessä, jossa kysyttiin, haluaako Kreikan kansa alistua troikan silloisiin ehtoihin. Vaikka kansa kieltäytyi, joutui Tsipras kuitenkin hieman myöhemmin suostumaan velkojien ehtoihin Brysselin psykologisesti hiostavassa kesäyössä.
Maanviljelijät toivat tänä aamuna esille myös uuden ja varsin merkittävän näkökulman: heidän sairasvakuutus- ja eläkekassastaan, OGA:sta, maksetaan myös monien sellaisten kulut ja eläkkeet, jotka eivät ole maanviljelijöitä lainkaan. Se onkin totta, sillä esimerkiksi kaikki Kreikan lapsilisät juoksevat OGA:n kautta, samoin suuri osa muista sosiaalisesti loukkuun jääneiden mahdollisista eduista. Lapsilisiä kuitenkin maksetaan kaikille siihen oikeuttavien tulorajojen alle jääville, niin maajusseille kuin opettajille tai vaikka pienet tulot ilmoittaneille lääkäreille. Onko siis reilua, että kourallinen vain maanviljelyllä leipänsä ansaitsevia ihmisiä maksaa moninkertaisen henkilömäärän sairaanhoitokulut ja eläkkeet? Kyseiseen epäkohtaan hallitus ei ole ainakaan vielä ottanut kantaa, kuten ei yksikään sitä edeltäneistä hallituksista viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. Tällä kertaa tämäkin asia on kuitenkin nostettu keskelle pöytää, eivätkä varsinaiset maanviljelijät anna hallituksen viskata sitä roskakoriin niin vaan.
Seuraamme asian etenemistä ja uusia käänteitä mielenkiinnolla, ja päivitän tietoja jälleen lähipäivinä.
Kommentit
MAANVILJELIJÄT SULKEVAT VALTATIET — Ei kommentteja
HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>