PALVO AURINKOA VAROEN!
Kesällä innostumme helposti palvomaan auringonjumalaa liiankin ahkerasti, onhan sen hymystä Suomen pitkän ja pimeän talven aikana ollut puutetta. Eikä tämä kesä ole ollut ruskettumisen suhteen juurikaan talvea suotuisampaa aikaa. Siksi useimmat ovatkin varanneet itselleen aurinkotakuulla tulevan etelänloman. Sen osalta odotetaan luonnollisesti paljon: halutaan ruskettua ja rentoutua, jotta akku on taas ladattu sateisena ja pimeänä odottavaa syksyä ja lumista talvea varten. Ja onhan se mukava tehdä omalla syvällä rusketuksella naapurit ja työtoverit kateellisiksi.
Auringon hymy on kuitenkin yhtä petollinen kuin Mata Harin, eikä sen sulossa kannata paistatella tuntitolkulla. Muuten seurauksena voi olla ilkeästi punoittava ja pahimmassa tapauksessa rakoille palanut iho, jonka hoiteluun voi sitten hyvinkin kulua koko loppuloma. Kuulostaa varmaan liiankin tutulta suurimmalle osalle vitivalkean hipiän omaavista suomalaisista, jotka ovat lomailleet omaa leveysastettaan etelämmässä. Osaatko kuitenkaan itse suojautua liialta auringolta ja pitää myös lapsesi turvassa? Ihosyöpä, myös melanooma, ei suinkaan ole vain aikuisten tauti, ja sen siemenet on tavallisesti kylvetty jo lapsuus- tai nuoruusvuosina. Seuraavaa neljää yksinkertaista ohjetta noudattamalla suojaudut pilaamasta lomaasi ja hipiääsi.
1. Käytä ulkona ollessa aina aurinkovoidetta. Tätä sääntöä ei tule unohtaa edes kaupungilla liikkuessa, sillä aurinko voi tehdä tuhojaan silloinkin. On parempi saada tasainen rusketus hiljalleen, kuin katsella ihon kuoriutumista ja rumaa läikittymistä. Etenkin pikkulasten kohdallaaurinkovoide on erityisen tärkeä, koska heidän ihonsa on aikuisia herkempi, myös palamisen suhteen. Dermatologit muuten suosittelevat, ettei alle 1-vuotiaita lapsosia milloinkaan vietäisi suoraan auringonvaloon, eikä heidän iholleen suositella edes aurinkovoidetta niiden sisältämien kemikaalien vuoksi. Kaljuuntuneelle päälaelle on sillekin tarjottava sen ansaitsema suoja, parasta päänahalle on suihkeena oleva aurinkovoide. Kunnollisen aurinkovoiteen tulee ehdottomasti suojata sekä UVA- että UVB-säteilyltä.
2. Valitse aurinkovoide, jossa on tarpeeksi korkea suojakerroin. Mikä sitten on suomalaiselle iholle se oikea aurinkovoide? Kreikan auringossa suositellaan käytettäväksi suojakerrointa 50, kunnes pohjarusketus on jo saatu ja sen jälkeen kerrointa voi oman ihon vaatimusten mukaan madaltaa vaikkapa 30:een. Voiteen kanssa ei myöskään kannata pihtailla, vaan sitä tulee levittää mieluummin ruhtinaallisesti kuin liian vähän. Me suomalaiset olemme mestareita nuukailussa, joten nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että jokaisen kannattaa levittää iholleen 2 kertaa se määrä aurinkovoidetta, johon ovat tottuneet.
3. Muista levittää aurinkovoidetta parin tunnein välein. Tämä tulee pitää mielessä etenkin, jos olet välillä käynyt vedessä virkistäytymässä ja uimassa. Myös hikoilu saa voiteen valumaan iholta ja kannattaa muistaa, että jopa aurinkovarjon katveessa istuessa palaminen on mahdollista ja säteet tekevät työtään.
4. Vältä aurinkoa mahdollisuuksiesi mukaan kello 12 – 16 välisenä aikana, jolloin sen säteily on voimakkainta. Ajoita siis ulkoilu ja rantariemut aina joko aamuun tai sitten iltapuolelle. Silloin itselläsikin on mukavampi olla ja hengittää. Jos haluat nauttia kuumassa hikoilusta oikein urakalla, jätä sen kotimaan saunassa nautittavaksi.
Edellä mainittujen seikkojen lisäksi jokaisen on syytä suojata silmät kunnollisilla aurinkolaseilla ja käyttää tarpeen mukaan suojaavaa vaatetusta.
Lisätietoa Kreikan Rantojen turvariskeistä voit lukea aiheen omalta sivulta.
Itse en ole koskaan osannut käyttää noin korkeaa suojakerrointa, koska en pala helpolla. Olen tavallisesti tyytynyt 20 tai 30 kertoimeen, joilla olen saanut nopeasti syvän rusketuksen. Nyt kuitenkin ihotautilääkärillä käydessä hän huomautti ihoni ennenaikaisesta vanhenemisesta ja kysyi, millaista aurinkorasvaa käytän. Sain valistusta, ettei suojakertoimen ole tarkoitus estää vain palamista vaan myös kaikenlaista ihon ennenaikaista vanhenemista. Ryppyjä kuulema tulee nopeasti suhteellisen nuorellakin, jollei käytä korkeaa suojaa omaavaa aurinkorasvaa. Sama tulee pitää mielessä kotimaassakin, ja käyttää suojakertoimen omaavaa päivävoidetta jne. Kiitos myös, että valistit kansaa aurinkorasvan määrän suhteen, liian ohut voidekerros näet on sama kuin olisit laittanut iholle alhaisemman suojakertoimen voidetta tai et minkäänlaista!